Lausunto aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistamisesta 27.2.2017

Viite: Lausuntopyyntö OPH-293-2017

Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistamisesta

Suomen Rehtorit ry kiittää mahdollisuudesta ottaa kantaa 6.2.2017 päivättyyn lausuntopyyntöön.

Suomen Rehtorit ry pitää aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin tehtyä uudistustyötä onnistuneena. Opetussuunnitelman perusteiden luonnoksessa tuodaan hyvin näkyviin aikuisten perusopetuksen erityispiirteet ja myös oppilaitosten tärkeän tehtävän aikuisopiskelijoiden syrjäytymisen ehkäisyssä. Aikuisten perusopetus tulee sisältämään kaksi vaihetta: alkuvaiheen ja päättövaiheen. Alkuvaiheeseen voi tarvittaessa sisältyä lukutaitovaihe niillä, joilta puuttuu luku-ja kirjoitustaito.  Pidämme hyvänä, että aikuisten perusopetuksen alkuvaiheen opetus on sisällytetty aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Tämä mahdollistaa joustavat opetusjärjestelyt erilaisista lähtökohdista tuleville opiskelijoille.

Uudistettu aikuisten perusopetus käynnistyy vuonna 2018. Aikuisten perusopetus on tarkoitettu niille, joilla ei ole ollut kypsyyttä tai mahdollisuutta suorittaa perusopetusta tai joilla on tarve täydentää perusopetuksen tutkintoaan tai korottaa oppiaineiden arvosanoja. Perinteisesti kohderyhmänä ovat olleet ne aikuiset, joiden peruskoulu on keskeytynyt. Viime vuosina aikuisten perusopetuksen piiriin ovat tulleet nuoret maahanmuuttajat, jotka eivät ole ehtineet saada peruskoulun päättötodistusta valmiiksi sekä aikuiset maahanmuuttajat, jotka heikon koulutustaustan takia tarvitsevat erityisesti perusopetuksen alkuvaiheessa annettavia taitoja kuten luku- ja kirjoitustaito, saadakseen valmiuksia jatko-opintoja varten.

Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuksen oppimäärän suorittaminen vähentää merkittävästi syrjäytymistä ja vaikuttaa positiivisesti jatko-opintojen suorittamiseen. Aikuisten perusopetuksen toteuttamisessa on varmistettava, että jokaisella opetuksen järjestäjällä on riittävät resurssit samanaikaisopetukseen, monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja riittävään opinto-ohjaukseen. Opinto-ohjauksen resursointi tulee huomioida opinto-ohjaajan opiskelijamäärässä.  Oppivelvollisuus iän ylittäneiden tarve opinto-ohjaukseen on selvästi tavallista suurempi, mikä on huomioitava korotettuna resursointina.

Opiskelijalla tulee olla realistiset mahdollisuudet suorittaa perusopetuksen oppimäärä. Siksi henkilökohtaistaminen ja todetun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on erityisen merkityksellistä. Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma rakennetaan opiskelijan osaamisen ja henkilökohtaisten tavoitteiden perusteella. Vahvistettu henkilökohtainen opiskelusuunnitelma on erittäin hyvä. Suunnittelussa ja toteutuksessa on oltava aina pätevä opetusalan ammattilainen mukana.

 Suomen Rehtorit ry pitää hyvänä myös uudistuksen mukanaan tuomia mahdollisuuksia sisällyttää opinto-ohjelmaan työelämään tutustumisesta ja valinnaisia ammatillisia opintoja. Tämä on myös tärkeä syrjäytymistä ehkäisevä asia.

Opettajille ja rehtoreille on suunnattava kohdistettua täydennyskoulutusta monikulttuurisuusasioissa sekä TVT:n opetuskäytössä ja pedagogisissa valmiuksissa.

Aikuisten perusopetus rahoitetaan kokonaan valtion rahoituksena mikä on myös hyvä asia sillä se varmistaa parhaiten yhdenvertaisen kohtelun kunnissa.

Helsingissä 27.02.2017
Antti Ikonen
puheenjohtaja
Suomen Rehtorit ry Finlands Rektorer rf