Hyvät ylioppilaat, arvoisat kuulijat.
Olemme saaneet maahamme jälleen noin 31 000 uutta valkolakkia. Saavutus on hieno ja ainutkertainen kokemus näille nuorille. Kukaan ei saa ylioppilaslakkia kahta kertaa, vaan se on yhtä ainutkertainen kuin syntymä tai kuolema ihmisen elämässä. Sama henkilö voi suorittaa jopa useita tohtorintutkintoja eri tieteenaloilta, mutta ylioppilaaksi valmistuu vain kerran.
Tässäkin tilaisuudessa on kyse ainutkertaisesta tapahtumasta. Kuten syntymään ja kuolemaan, liittyy tähänkin tapahtumaan suuria tunteita. Monet jäivät mielestään pisteen päähän heille kuuluvasta arvosanasta, toiset taas eivät läpäisseet tutkintoa laisinkaan tai päättötodistus ei valmistunut ajoissa. Kodeille ja sukulaisille lakitus on uuden elämänvaiheen alkua, meille opettajille se merkitsee yhden ikäluokan poistumista koulun vaikutuspiiristä.
Opetusministeri Tuula Haatainen on tuoreessa kannanotossaan esittänyt yliopistojen sisäänpääsyjärjestelmän muuttamista uusia ylioppilaita suosivaan suuntaan. Samassa yhteydessä on keskusteltu myös yliopistojen toiveesta käyttää ylioppilaskirjoitusten tuloksia vaikuttavampana osana sisäänpääsykriteeristöä. Kumpikin muutos on nykyjärjestelmään verrattuna askel kohti merkityksellisempää lukio-opiskelua ja tasa-arvoa. Yliopistojen pääsykokeisiin valmentamisesta on tullut suurta liiketoimintaa, vaikka hyvin suoritetun lukion pitäisi taata jatko-opintokelpoisuus yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Alueellinen ja taloudellinen tasa-arvo ei siis tällä hetkellä toteudu, vaikka lukiolaiset saavat kaikkialla samanlaiset valmiudet ja osallistuvat tutkinnossa samoihin kokeisiin.
Hallituskauden ohjelmaan on sisällytetty myös huoli suurten ikäluokkien työpanoksen korvaamisesta uusilla työntekijöillä. Opetusministeri Haataisen mukaan ammatillinen koulutus ei kiehdo opiskelijoita riittävän paljon, vaan liian suuri joukko valitsee peruskoulun jälkeen lukion. Hän ehdottaa lääkkeeksi esimerkiksi lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä, jossa opintoihin voisi sisältyä osia molemmista.
Uuden opetusministerin ensimmäinen linjapuheenvuoro maamme koulutusjärjestelmän tulevista kehityssuunnista on yllättävän ryhdikäs. Pari kuukautta sitten Haataiselle itselleenkin yllätyksenä tullut ministerisalkku sisältää jo nyt varsin suuren joukon kentältä tulleita toiveita. Mitään suuria yllätyksiä tai suurta keskustelua aiheuttavia asioita ei linjaukseen sisälly. Mielenkiintoisia ovatkin juuri painopisteet, jotka hallituskauden alussa nostetaan esiin.
Jos ministerin esittämiä ajatuksia peilaa menneisyyteen, huomaa yllättäviä yhtäläisyyksiä. Kun ylioppilastutkinto vuonna 1852 järjestettiin ensimmäistä kertaa modernissa muodossaan, oli se juuri pääsykoe yliopistoon. Tutkinnon suorittamisen sai aloittaa vasta kun kokelas oli läpäissyt lukion loppukokeet eli saanut päästötodistuksen. Yleisimmin tuolloinkin hylättiin kokelaita kielten takia. Pakkolatina nimittäin poistettiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin. Vuonna 1871 tutkinnossa piti osoittaa tyydyttävää taitoa kolmessa vieraassa kielessä eli latinassa, kreikassa ja saksassa. Näistä tosin yksi tai kaksi kieltä voitiin vaihtaa venäjän tai ranskan kieleen. Vähiten hylkäämisiä eli repulsioita tuli matematiikassa, luonnonhistoriassa, raamattutiedossa, psykologiassa ja logiikassa. Uskoisin tuon tutkinnon läpäisyn olevan vaikeaa myös tälle ylioppilasjoukolle. Kuten tarkkaavainen kuulija huomasi, ei tutkintoon sisältynyt monien pelkäämää ruotsin kielen koetta. Se puuttui tietenkin siitä syystä, että koko tutkinto, kuten yliopisto-opetuskin oli ruotsinkielistä.