Hyvät ylioppilaat. Teille on viimeinkin koittanut se päivä, jolloin saatte painaa ylioppilaslakin päähänne. Jokakeväinen valkoinen hattumeri tuo kesän alkamisen mieleen kaikille. Ylioppilaat ovat lakkinsa ansainneet ja pääsykokeisiin valmistautuminen on monella jo hyvässä vauhdissa. Tämän viikonlopun juhla katkaisee monen arkisen aherruksen ja kokoaa suvut ja tuttavat yhteen pitkienkin matkojen takaa.
Ylioppilastutkinto ja lukiokoulutus ovat nyt olleet hyvin valinnaisia jo muutaman vuoden. Myös peruskoulun viimeisten vuosien opinnot ovat entistä valinnaisempia ja niihin voidaan vaikuttaa paikallistasolla kunnan ja koulujen päätöksillä. Minimit oppiaineiden opiskelulle on määrännyt valtioneuvosto, mutta sen ylittävän toteutuksen voi päättää ylläpitäjä.
Lukiossamme on kaikissa pakollisissa oppiaineissa tarjontaa enemmän kuin valtakunnallinen minimi edellyttää. Koulu painottaa lisäksi viestintää ja kansainvälisyyttä, joiden opetusta ei löydy kaikista lukioista. Nuorisoasteen koulutuskokeilu mahdollistaa opintojen hyväksilukemisen alueen muista oppilaitoksista ja jopa harrasteista. Pakollisuus on minimissään ja valinnaisuus huipussaan. Opiskelija voi keskittyä hankkimaan laajat tiedot jatko-opintoja silmälläpitäen ja samalla varmistaa hyvän päättötodistuksen ja ylioppilastutkintomenestyksen.
Opiskelijoille tehtyjen kartoitusten perusteella valinnaisuus ja oma päätöksenteko koetaan motivaatiota parantavana myönteisenä tekijänä. Opintojen suunnittelulla on mahdollista vaikuttaa vuosittaisen työmäärän painotuksiin ja kerrata huonosti menneitä kursseja. Nelivuotisuus auttaa niitä, joilla opintomenestys on vaatimaton tai opintojen ohella on hoidettava vaikkapa urheiluvalmennus.
Rakennelma vaikuttaa hyvältä ja toimivalta, mutta mikä onkaan totuus? Kuluneen kevään aikana on lehdistössä käyty keskustelua muun muassa ruotsin, matematiikan ja äidinkielen tutkintomenestyksestä. Pisterajoja on jouduttu laskemaan, jotta riittävä määrä opiskelijoista pääsisi läpi kokeista. Lukion oppimäärän suoritus ja kurssien hyväksytty suorittaminen näyttää olevan vaikeampaa kuin ylioppilastutkinnon kokeiden läpäisy.
Tämän kevään ylioppilaiden menestys myös meillä hakee vertaistaan. Ikäväkseni joudun toteamaan, että vertailukohtaa joudutaan hakemaan alhaalta päin. Äidinkielessä yhtä huonoa tulosta ei löydy koko 90-luvulta, jonka tilastoni kattaa. Ruotsissa huonompi tulos saavutettiin viimeksi vuonna –93, englannissa vuonna –94, reaalissa viime vuonna ja vuonna –93, matematiikassa vuonna –96. Matematiikassa vertailu tätä aiempiin vuosiin on vaikeaa, koska valinnaisuutta ei sitä aiemmin tunnettu. Todettakoon kuitenkin, että matematiikan kokeeseen osallistuvien ja varsinkin pakollisena aineen kirjoittavien määrä on romahtanut. Aikaisemmin myös huonosti matematiikassa menestyvien oli osallistuttava kokeeseen, nyt siihen osallistuu vain parhaimmisto mutta tulokset ovat silti heikommat kuin ennen vuotta –96.
Valtakunnallisesti vertailtuna ylitämme yleisen suoritustason ennakkotietojen perusteella tänä vuonna vain ruotsin, englannin ja ranskan kielissä. Tavallisesti olemme peitonneet keskivertolukiot yhtä tai kahta ainetta lukuun ottamatta kaikissa kokeissa.
Kun jääkiekkojoukkue ei saavutakaan odotettua menestystä on yleensä selittelyjen aika. Oliko vika joukkueessa, valmentajissa, joukkueenjohdossa vai yleisössä? Vai olivatko toiset vain yksinkertaisesti tällä kertaa parempia? Olisiko kannattanut käyttää enemmän rahaa hyvän pelaajamateriaalin hankintaan tai lisätä jääaikaa ja harjoituksia? Onko juniorityö kunnossa vai eikö harrastajapohjaa ole tarpeeksi? Siirtyvätkö lahjakkuudet toisiin joukkueisiin pystyäkseen näyttämään todelliset kykynsä tai ollakseen mukana, kun mestaruuksia jaetaan?
Oikeaa vastausta on yhtä vaikea löytää myös opintomenestyksen arvioinnissa. Opiskelijoiden peruskoulutausta on pääosin samankaltainen kuin ennenkin, opettajakunta opettaa ainakin yhtä hyvin kuin ennenkin ja luokattomuuskin on saatu toimivaksi. Oleellisimmat muutokset tällä ikäluokalla näkyvät motivaation puutteessa. Useimmilla kyvyt olisivat riittäneet kouluaikana paljon parempiin suorituksiin, mutta tyydyttiin vähempään. Opintojen valinnassa oli vallalla helppouden etsintä. Miksi lukea 7 kurssia ruotsia, kun pakollisia on vain viisi? Miksi opiskella matematiikkaa tosissaan, kun sitä ei ole pakko kirjoittaa? Miksi yrittää valmistua kolmessa vuodessa, kun voi viihtyä koulussa neljä vuotta? Miksi valita lyhyitä kieliä, kun niissä joutuu opiskelemaan sanoja ja kielioppia?
Olisi ihme, jos ajatteleva lukiolainen ei näitä kysymyksiä itseltään kysyisi. Kavereiden ”helppo elämä” lukioaikana herättää kateutta, jos itse joutuu ahertamaan vaikeitten asioiden kimpussa tuntikausia joka ilta. On mukavampaa elää löysäillen ja unohtaa huominen. Miten sitten hyvin opiskelleet palkitaan aherruksestaan? Stipendit nyt ovat varsin vaatimaton tuntipalkka opiskeluun uhratusta ajasta. Hyvin menestyneet saavat haluamansa opiskelupaikan, jossa joutuvat opiskelemaan entistäkin uutterammin varmistaakseen hyvät paperit ja hyvän työpaikan. Tosin tuo työpaikkakin sitten vaatii enemmän, vaikkakin palkka saattaa olla parempi. Huonosti menestyneet joutuvat ottamaan sen opiskelupaikan, joka sattuu jäämään tai pitämään välivuoden, joka venyy ja venyy, kunnes työelämästä on enää mahdoton irrottautua.
Valtioneuvosto julkaisi viime vuoden lopulla opetuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman seuraaville viidelle vuodelle. Jokaiselle peruskoulun päättävälle turvataan toisen asteen opiskelupaikka joko lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Lukion jälkeisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen aloituspaikkojen ylioppilaskiintiöt vuonna 2003 ylittävät vuosittain valmistuvien ylioppilaiden määrän. Ollaanko nostamassa määrää laadun kustannuksella? Mistä löytyvät maksajat koulutukselle, joka ei tuota hyvää osaamista?
Yhteiskunnassa on paljon palveluita, joiden kalleutta ei helposti ymmärrä. Tämä ylioppilasjuhla on tullut maksamaan pelkästään veromarkkoina noin 6,1 miljoonaa markkaa. Yhden kolmivuotisen valkolakin hinta on noin 66 000 markkaa ja nelivuotisen lähes 90 000 mk. Kun summaan vielä lisätään kotien suora tuki opiskelukustannuksiin puhutaan jo henkilöautojen hinnoista. Vertailu autoihin on sikäli paikallaan, että myös niissä esiintyy laatu- ja hintaeroja. Mutta kuinka moni olisi valmis hyväksymään sen että Lada ja Mersu maksaisivat saman verran kuin Mersut? Autojahan ne molemmat ovat. Yhtä monta pyörää ja moottori, molemmat valmistettu autotehtaassa ja niihin laitetaan samaa bensiiniä. Miksei siis hinta voisi olla sama? Jokainen ymmärtää, että varustelu ja laatu maksavat. Luotettavuudelle ja turvallisuudelle on myös laskettava oma hintansa.
Laatu tuntuu luonnolliselta, kun puhutaan autoista. Miksi se on niin kummallista kun puhutaan koulutuksen laadusta? Miten voi olla mahdollista, että hyväksymme koulujärjestelmän, jossa oppimiseen ja perustaitoihin voi joillekin jäädä ammottavia aukkoja? Olemme valmiit pudottamaan vaatimustasoa, jotta kaikkein laiskimmatkin pääsevät ylioppilaiksi.
Hyvät ylioppilaat. Te tiedätte, ketkä joukosta ovat käyttäneet tarjotun koulutuksen laadukkaasti ja hyvin. Tiedätte kuka joukosta on Mersu ja kuka Lada. Olette valmistuneet samalta liukuhihnalta, muta keräilleet matkalta erilaisia varusteita ja osia. Ylioppilastutkinnon ja lukion päättötodistuksen saaminen on osoitus siitä, että olette kuitenkin kelvollisia yleiseen liikenteeseen elämän maantiellä. Toivon kuitenkin, että muistatte omat ominaisuutenne ja ajatte ne huomioiden. Virittely valkoisen konepellin alla on sallittua myöhemminkin ja hyvä huolto takaa huolettomia kilometrejä koko loppuelämän ajaksi. Opiskelkaa elämän liikennesäännöt huolella ja välttäkää hurjastelua. Elämänohjeeksi voisi kiteyttää Team Ahman sanoin: ”Turvallista matkaa.”