Hyvät ylioppilaat, arvoisat läsnäolijat. Olemme viettämässä monella tavalla kaksinkertaisia juhlia. Toisaalta juhlimme itsenäisyyttä, toisaalta kahden uuden ylioppilaan lakittamista. Niin itsenäisyys kuin ylioppilaatkin ovat meille suomalaisille tärkeitä asioita ja yhä enemmän itsestäänselvyyksiä, koska niihin on totuttu vuosien mittaan. Ylioppilaita on kuitenkin ollut jo ennen itsenäisyyttä.
Ylioppilastutkinto järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1852. Tutkinto sai alkunsa Helsingin yliopiston pääsytutkintona, jossa tuli antaa riittävä näyttö yleissivistyksestä ja latinan kielen taidosta.
Nykyisin tutkinnon tarkoituksena on saada selville, ovatko oppilaat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden. Ylioppilastutkinnon suorittaminen tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin. Ylioppilastutkinto pannaan toimeen lukioissa.
Hajautetun tutkinnon ansiosta ylioppilaita valmistuu hyvin eri aikaan. Viime kevään ja tämän syksyn lakkiaisten välissäkin on koulustamme valmistunut yksi uusi ylioppilas. Muutamia ylioppilastutkinnon jo läpäisseitä opiskelijoita opiskelee talven aikana koulussamme saadakseen lukion päättötodistuksen valmiiksi. Päättötodistushan on ylioppilaaksi valmistumisen edellytys, pelkkä suoriutuminen tutkinnon pakollisista kokeista ei tee ylioppilasta.
Yhä yleisempää näyttääkin olevan valmistumisen siirtyminen vaadittavien lukiokurssien puuttumisen takia. Joissakin oppiaineissa näyttää siltä, että ylioppilastutkinnosta pääsee helpommin läpi kuin lukion oppimäärästä. Mitä yleisempää lukion käymisestä on tullut, sitä vähäisemmin tiedoin ylioppilaaksi päästään. On kuitenkin muistettava, että lukio on yleissivistävä oppilaitos, jonka tarkoituksena on valmentaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Perustaidot, jotka täällä opitaan täsmennetään jatko-opinnoissa tai työelämässä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Lukion valinnaisuudesta ollaan monta mieltä. Opiskelijan kannalta valinnaisuus voi auttaa opiskelumotivaatiota. Eniten hyötyä valinnaisuudesta on silloin, kun tiedetään mitä tulevaisuudelta halutaan. Valtaosalle lukion aloittavista jatko on kuitenkin hämärän peitossa ja ainevalinnat pohjaavat enemmän tunteeseen kuin järkeen. Aineet saatetaan valita kaverin tai opettajan perusteella. Jo se, että yhä useamman opiskelijan valmistuminen lukiosta on kiinni vajaasta kurssimäärästä kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. Onko vastuuta siirretty liikaa opiskelijan harteille tai yritämmekö kouluttaa ylioppilaiksi liian suurta joukkoa?
Lukiostamme valmistuvista pääsee jonkinlaisiin jatko-opintoihin noin 60 % Luvussa ovat mukana kaikki koulutussektorit. Vaikka ylitämme niin valtakunnalliset kuin alueellisetkin tilastot ei tulosta voi pitää kuin välttävänä. Miten sitten tulosta voitaisiin parantaa? Taannoisen Päijät-Hämeen ylioppilaiden jatko-opiskelua koskevan selvityksen perusteella näyttä siltä, että jatko-opiskelupaikan saaminen ei vaadi lukion huippuosaamista kuin muutamille halutuimmille aloille. Huipputuloksia ylioppilaskokeissa kirjoittavien lukioiden opiskelijat eivät siis muodosta yliopistojen opiskelijoiden enemmistöä. Valtaosa opiskelupaikoista menee täysin tavallisten lukioiden opiskelijoille. Syynä lienee se, ettei ole lähdetty tavoittelemaan kuuta taivaalta. Järkevä ja kaikkia ammattialoja arvostava opinto-ohjaus on tärkein edellytys nuorten sijoittumiselle yhteiskuntaan. Valinnaisuus ei ole peikko, joka hajottaa kaiken keskittymisen opiskeluun. Se antaa mahdollisuuden hankkia tietoja ja taitoja joita opiskelija uskoo tarvitsevansa. Mitä vahvempi näkemys nuorella on tulevaisuudesta, sitä paremmin hän kykenee ottamaan hyödyn irti opiskelun tarjoamista mahdollisuuksista. Opiskelu on motivoitua ja pääsy jatko-opintoihin on varmempaa.
Olemme jo usean vuoden ajan kysyneet kirjallisesti jokaiselta opiskelijalta, miksi hän valitsi opiskelupaikaksi Hollolan lukion. Useat vastaukset ovat samansuuntaisia. Koulu oli lähellä, kaveritkin menivät sinne ja se on kuulemma ihan hyvä lukio. Yhdessäkään vastauksessa ei ole lähdetty pohtimaan miksi ylipäätään lukio on tullut valittua. Joissakin mainitaan lukion antavan lisää miettimisaikaa tulevaisuuden suhteen. Kuinka paljon tuota miettimisaikaa oikein tarvitaan? Eikö päiväkoti-ikäisen toive lääkärinhoitajasta tai lakaisukoneenkuljettajasta ole riittävä? Milloin on liian aikaista tai myöhäistä tehdä valinta ammatin suhteen?
Ehkä kyse ei olekaan siitä, mikä on oikea aika päätökseen. Kyse on paremminkin siitä, ettei kukaan oikein uskalla ottaa nyky-yhteiskunnassa vastuuta vaikeista asioista. Päätösten tekoa vältellään viimeiseen asti. Vanhemmat antavat mieluummin nuorten itse päättää kotiintuloajoista, tupakoinnista ja alkoholinkäytöstä kuin ottavat itse vastuuta kasvatuksen perusasioista. Lasten ja nuorten elämästä on poistettu rajoja ja annettu vapautta. Tarkoituksena on ollut osoittaa luottamusta ja rakkautta, mutta lopputulos onkin ollut turvattomuutta ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Osa nuorista hakee hyväksyntää kodin ja koulun sijasta ensisijaisesti kaveriporukasta. Hyväksytyn käyttäytymisen normi saattaa siis kieroutua yhteiskunnan asettamasta. Saadakseen turvallisuuden tunteen edes ikäistensä joukosta on nuoren käyttäydyttävä joukon mukaisesti. Jos ryhmään kuuluminen vaatii yhteiskunnan sääntöjen rikkomista on vaarallinen kierre valmis. Opiskelu laiminlyödään ja aika kuluu töhrien ja tuhoten ympäristöä.
Kodin tulee kantaa vastuu kasvatustyöstä. Koulu auttaa kotien kasvatustyötä omalta osaltaan. Koulu asettaa omat rajansa hyväksytylle käyttäytymiselle antaakseen kaikille opiskelijoille turvallisuutta. Hyvän kasvatuksen antama malli lisää niin yksilön kuin yhteiskunnankin turvallisuutta. Oikean ja väärän peruspilarit luodaan kotona. Jos asiat sisäistetään jo pienenä, niin niiden soveltaminen on aikuisiässä helpompaa.
Olemme kaikki oman elämämme pituisella matkalla, jossa eteen tulee valintoja ja vastuun ottamista. Saatamme tehdä jälkeenpäin tarkasteltuna vääriäkin valintoja, mutta jossittelu jälkikäteen on turhaa. Valintoja tehdessämme meillä on käytettävänä oma kokemusmaailmamme joka kehittyy niin oikeiden kuin väärienkin ratkaisujen kautta. Lapsen ja nuoren kokemukset ovat vähäisiä, mutta niitä ei pidä vähätellä. Aikuisen tehtävä on tukea ja ohjata nuorta elämän valintojen äärellä. Valintaa ei pidä pelätä. Myös vääristä valinnoista voi oppia ja monet asiat voidaan korjata myöhemmin. Hyvä elämä sisältää aina myös pettymyksiä ja surua jotta sen hyviä puolia osaa arvostaa.
Olen huono antamaan elämänohjeita uusille ylioppilaille. Yhtä huono kuin kuka tahansa. Toivoisin kuitenkin, että teette elämässänne rohkeita valintoja mutta kannatte myös itse vastuun tekemisistänne. Puntaroikaa päätöksiä, mutta älkää pakoilko niiden tekemistä. Etsikää mieluummin paikka elämässä omin päätöksin kuin muiden ohjailemana. Kantakaa vastuu myös vääristä päätöksistä. Onnea matkaan elämänne maantielle.