Puheenjohtajan palsta
Uuden edessä
Uusi vuosi tuo mukanaan uusia tuulia myös Suomen Rehtoreiden toimintaan. Pro Rexi -päivien yhteydessä saatoimme julkistaa järjestön uuden logon ja visuaalisen ilmeen. Samassa yhteydessä päivitimme myös SURE:n sosiaalisen median kanavien visuaalisen ilmeen. Joulukuussa ilmestynyt Rexi-lehden neljäs numero puolestaan oli ilmeeltään uudistunut järjestölehti. Muutokset eivät jää tähän, sillä seuraavaksi tartumme tärkeään verkkosivujen päivitystyöhön. Työn alkuvaiheeseen osallistuvat kaikkien alueyhdistysten edustajat, jotta sivustoa onnistutaan viemään entistä enemmän jäsenistöä palvelevaan suuntaan.
Educa-messut ja vuosikokous lähitapahtumana
Parin vuoden tauon jälkeen Educa-messut toteutetaan lähitapahtumana ja samassa yhteydessä järjestetään myös rehtorijärjestön vuosikokous. Educa-messuilla olemme mukana yhdessä muiden esihenkilöjärjestöjen kanssa Taito-lavalla omalla ohjelmalla Oppiminen muutoksessa. SURE:lla on luonnollisesti myös oma osasto messualueella. Alkaneen vuoden aikana tarkoitus on edistää ammattimme kehittämistä osana kansallista yleissivistävän koulutuksen johtamisen kehittämisohjelmaa. Tämä on osa edunvalvontatyön kehittämistä, joka on järjestömme toiminnan keskiössä myös vuonna 2023. Pandemiavuodet ovat vaikuttaneet paljon siihen, millaisia tapahtumia ja kohtaamisia on alueellisestikin pystytty järjestämään. Verkoston tuki on tunnetusti oppilaitosjohtajalle tavattoman tärkeä niin haasteiden hetkellä, oman työn kehittämisessä kuin onnistumisen kokemusten jakamisessakin. Onkin hyvä haastaa itsensä taas aktiivisesti mukaan niin oman alueen paikalliseen toimintaan kuin kansallisiin tapahtumiin – rehtorin paras kaveri kun on toinen rehtori!
OKM:n Sivistyskatsaus ja koulutussektorin kehitys
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi lukukauden alussa ensimmäisen Sivistyskatsauksen, joka luo kokonaiskuvaa hallinnonalan kehityksestä viime vuosikymmeninä. Ajankohta on mitä mainioin, sillä katsaus antaa hyvän kuvan koulutuksen nykytilasta samaan aikaan kun eduskuntavaaleihin valmistautuvat puolueet visioivat kukin omaa koulutuspolitiikan suuntaansa. Koska turvallisuus- ja talouskysymykset saavat ymmärrettävästi paljon mediahuomioita, yksi Sivistyskatsauksen merkittävistä ansioista on sen virittämä julkinen keskustelu koulutuksen nykytilasta ja tunnistetuista kipupisteistä. Nostot eivät liene kenellekään uusia: oppimistulokset peruskoulussa sekä kansalaisten yleinen koulutustaso ovat laskussa samalla kun sosiaaliseen taustaan liittyvät erot ovat lisääntyneet. Katsaus kiinnittää syystäkin huomiota myös julkisten sivistyspanosten laskuun.
Menestystä kevätlukukauden työhösi!
Loppiaisen jälkeiset tammi–helmikuun viikot tunnetaan monin paikoin härkäviikkojen nimellä. Härkäviikot tarjosivat ennen vanhaan mahdollisuuden hyvään arkiseen työntekoon. Toivotaan, että härkäviikot tarjoavat tänä talvena meille kaikille mahdollisuuden tähän omassa virkatyössämme.
Tapaamisiin Educassa ja Rehtorin iltakoulussa!
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
@AnttiIkonen
YLIOPPILASTUTKINKOULUTUS V. 2023
Suomen Rehtorit ry. ja Ylioppilastutkintolautakunta ovat yhteistyössä järjestäneet tutkinnon toimeenpanoon liittyvää koulutusta vuodesta 1996 lähtien.
Alkuvuodesta 2023 tullaan järjestämään 2 samansisältöistä virtuaalista koulutustilaisuutta 9.2. klo 11.45-16.15 ja 14.2. klo 11.45-16.15.
Koulutustilaisuuksissa on tällä kertaa tarkoitus pääosin keskittyä digitaalisen tutkinnon ajankohtaisiin kuulumisiin ja sen lisäksi rehtorin rooliin. Ohjelmassa mm.
– Suomen Rehtorit ry:n puheenvuoro
– Ajankohtaista ylioppilastutkinnosta, pääsihteeri Tiina Tähkä
– Koulutuksessa on mukana ohjelmasta riippuen ylioppilastutkintolautakunnan kansliasta Tiina Tähkä, Robin Lundell, Matti Lattu, Thomas Vikberg, Markku Rytkönen ja Virpi Britschgi
Katso lisää ja ilmoittaudu mukaan
Edu Ideas tuo Educaan uusimman interaktiivisen teknologian
Tervetuloa VIP-vieraaksemme!
Löydät meidät osastolta 6p28 sekä VIP-huoneesta, joka sijaitsee neuvottelutilassa 304.
Varaa nyt Educaan henkilökohtainen tapaamisaika sinulle tai ryhmällesi interaktiivisiin ratkaisuihin tutustumista ja testaamista varten, kuohuviinin kera!
Ota yhteyttä info@eduideas.fi ja ilmoita ryhmäsi koko, toivottu pvm. Ja ajankohta. Tapaamisen kesto max. 30 min. Vastaamme sinulle sähköpostiin.
Osastollamme pääset tutustumaan muun muassa onEVO interaktiiviseen lattiaan, erilaisiin SMART-älynäyttöratkaisuihin, interaktiiviseen hiekkalaatikkoon sekä Jumpido liikkeentunnistusratkaisuun. Osastollamme kuulet lisäksi tietoiskuja pelipedagogiikasta sekä oppimisanalytiikasta ja pääset kokeilemaan itse miten uusimmat interaktiiviset ratkaisut tukevat oppimista ja opetusta.
Arvonta Educan kunniaksi
Educan kunniaksi järjestämme arvonnan, jonka pääpalkintona on huikea VIP-elämys sinulle ja kollegoillesi!
Lisätietoja arvonnasta sekä rekisteröitymisohjeet arvontaan löydät tästä: http://bit.ly/3W7ptHT
JÄSENMAKSU VUODELLE 2023
Jäsenmaksuista päätetään järjestön vuosikokouksessa 27.1. Hallituksen esitys vuosikokoukselle on, että varsinaisen jäsenen jäsenmaksu olisi 95 euroa. Se pysyisi siis samana kuin viimeiset vuodet. Jäsenmaksut lähetetään sähköpostin liitteenä viikolla 5. Tulen lähettämään vielä muistutusviestin jäsenmaksujen lähetyksestä sen viikon alussa, jotta tiedätte olla tarkkana sähköpostin kanssa. Silloin kannattaa erityisen huolella katsoa myös roskaposti, jos viesti ei ole kolahtanut saapuneet-kansioon.