Puheenjohtajan palsta
Hallitusneuvottelut loppusuoralla?!
Vaikka kevään 2023 eduskuntavaaleista on kulunut jo reilut kaksi kuukautta, maahamme ei ole saatu vielä muodostettua uutta hallitusta. Tätä kirjoitettaessa ennusmerkit antavat odottaa hallituksen syntyvän, vaikka neuvotteluihin osallistuvalla hallituspohjalla on odotetusti ollut paljon yhteensovitettavaa. Hallitustunnustelija Orpon mukaan sivistysasioita käsittelevä pöytä ’Osaava Suomi’ olisi jo saanut työnsä valmiiksi. Valtiontalouden palauttaminen kestävälle uralle on ollut näkyvästi esillä niissä viesteissä, joita neuvotteluista on annettu julkisuuteen. Toisaalta viesti on ollut, että koulutus on tulevassa hallitusohjelmassa erityissuojeluksessa eikä isoja menoleikkauksia tulisi. Suomalaiselle koulutuspolitiikalle on moniin muihin maihin verrattuna ollut tunnusomaista mieluummin hiukan pitkäjänteisempi ja linjakas kehittäminen kuin heilahtelu äärilaidalta toiselle. Jää nähtäväksi, mihin suuntaan koulutuspolitiikan suunta lopulta kulkee, kun hallituspohja muuttuu liki kokonaan tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Rehtorijärjestönä toivomme erityisesti linjakasta jatkoa sille koulujen ja oppilaitosten johtamisjärjestelmien kehittämistyölle, jonka edellinen hallitus jätti perinnökseen tulevalle.
Onko työhyvinvoinnin käänne jo tapahtunut?
Tänä keväänä tutkimme viidettä kertaa suomalaisten yleissivistävien oppilaitosten esihenkilöiden työhyvinvointia korkeatasoisen Rehtoribarometri-tutkimuksen avulla. Tähän mennessä jokaisella tutkimuskerralla tilanne on ollut edellistä kehnompi. Riippumaton tutkimustieto on ollut myös järjestömme työlle tavattoman arvokasta. Rehtoribarometrin tulosten julkistaminen on saanut paljon huomiota julkisuudessa, mikä on edistänyt oppilaitosten ja niiden johtajien työn nousemista tärkeäksi osaksi koulutuspoliittista yhteiskunnallista keskustelua. Mutta mikä on tilanne lukuvuoden 2022–23 päättyessä? Siihen saamme parhaan vastauksen, kun vastaamme mahdollisimman kattavasti tämän kevään kyselytutkimukseen. Rehtoribarometri-tutkimuksen kyselyyn pääset suoraan oheisen kyselylinkin kautta. Kysely on auki aiempien vuosien tapaan juhannukseen saakka. Muistatahan, että jokainen vastaaja saa omien vastaustensa perusteella myös henkilökohtaisen palautteen, jossa tuloksia peilataan muiden vastaajien keskiarvotuloksiin. Useamman kerran kyselyyn vastanneet saavat palautteen yhteydessä vertailutietoa siitä, mihin suuntaan oma työhyvinvointi on vastauskertojen välillä kehittynyt.
Lisää turvaa haastaviin tilanteisiin
Järjestömme suuntaan käännytään aika ajoin erilaisissa oikeudellisissa riitatilanteissa ja ammattiimme kuuluvien vastuukysymysten merkeissä. Jäsenmäärältään verraten pienen järjestömme mahdollisuudet auttaa näissä tilanteissa järjestön omin voimin ovat olleet kuitenkin hyvin rajalliset. Tarve tällaisille jäsenpalveluille on kuitenkin ilmeinen ja paremminkin kasvava kuin pienenevä. Esihenkilön oikeudelliset vastuut ovat selvästi laajemmat kuin tavallisella työntekijällä, ja kiperiä, jopa kohtuuttomilta tuntuvia tilanteita voi syntyä, vaikka teet virkatyösi kuinka hyvin. Olemme pohtineet tätä asiaa järjestömme hallituksessa ja päätyneet selvittämään keinoja jäsentemme oikeusturvaan ja ammatillisiin vastuisiin liittyvän turvan kehittämiseksi. Tällä hetkellä selvitystyö on käynnissä. Palaamme kysymykseen syksyllä, kun olemme muodostaneet kokonaiskuvan siitä, mitä järjestömme voimavaroin on tehtävissä.
Uusi lukuvuosi käynnistyy yhteistyössä Lastenklinikoiden kummien kanssa
Rehtorin huoneentaulun mukaan ammattimme on välittämistä, ja sitä on myös rehtorijärjestön työ. Yhtenä välittämisen muotona järjestömme on jatkanut yhteistyötä Lastenkilinikoiden kummien kanssa. Keväällä toteutimme yhdessä kummijärjestön ja lastenpsykiatrian asiantuntijoiden kanssa webinaarin järjestömme jäsenille. Tämän jatkoksi aivan lukuvuoden lopussa jatkoimme koulua käymättömyyden kysymysten tarkempaa selvittelyä kyselyllä, johon saimme hienosti lähemmäs 150 vastausta. Haluan esittää lämpimän kiitoksen kaikille tähänkin kyselyyn vastanneille. Aloitamme järjestön uutta ’lukuvuotta’ yhteistyössä Lastenklinikoiden kummien kanssa julkistamalla tämän kyselyn tuloksia elokuussa 2023.
Hyvää kesää 2023!
Toivotan kaikille jäsenillemme hyvää kesää 2023 seuraavin Vesa-Matti Loirin laulamana tutuksi tulleiden Eino Leinon Nocturnen sanoin:
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
@AnttiIkonen
Rehtori on lomansa ansainnut!
Pitkä ja varmasti myös raskas lukuvuosi on takana. Nyt on aika ottaa etäisyyttä työhön.
Tässä sinulle 5 vinkkiä miksi rehtorin kannattaa lomailla…ja ilman työpuhelinta.
1. Lomaileminen on tärkeää palautumiselle: Lomalla on mahdollisuus irrottautua arjen velvoitteista ja antaa keholle ja mielelle ansaittua lepoa. Loma auttaa palautumaan ja parantaa muutoskyvykkyyttä, sillä se tarjoaa tilaisuuden levätä ja kerätä voimia muutosten kohtaamiseen.
2. Lomalla voi rentoutua ja nauttia: Loma tarjoaa mahdollisuuden rentoutua ja nauttia erilaisista aktiviteeteista tai vain olemisesta. Tämä auttaa lievittämään stressiä ja lisäämään hyvän olon tunnetta. Samalla loma tarjoaa mahdollisuuden pohtia omia arvoja, mikä on tärkeää työssä viihtymisen kannalta.
3. Lomailu edistää luovuutta ja inspiraatiota: Lomalla voi kokea uusia elämyksiä, tutustua erilaisiin kulttuureihin tai yksinkertaisesti saada tauon arjen rutiineista. Tämä voi stimuloida luovuutta ja inspiroida uusiin ajatuksiin ja näkökulmiin.
4. Lomalla voi viettää aikaa läheisten kanssa: Loma tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Yhteinen ajanvietto ja läheisyys vahvistavat sosiaalisia suhteita ja tuovat iloa elämään.
5. Loma auttaa tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan suhdetta: Työn ja vapaa-ajan tasapainon ylläpitäminen on tärkeää hyvinvoinnille. Loma antaa mahdollisuuden irrottautua työstä ja keskittyä omaan hyvinvointiin sekä muihin elämänalueisiin. Tämä tasapaino on olennainen osa työkykyjohtamista ja työhyvinvointia.
Vuorovaikutuksen ja osallisuuden johtaminen -täydennyskoulutus verkossa
Haluaisitko kehittää vuorovaikutustaitojasi ja saada tukea työyhteisön vuorovaikutuksen ja osallisuuden parantamiseen? Tervetuloa maksuttomaan verkkokoulutukseen oppilaitoksen johdossa työskenteleville tai sinne tähtääville!
Täydennyskoulutuksessa kehitetään vuorovaikutustaitoja osallistavien harjoitusten kautta, annetaan työkaluja osallistavan toimintakulttuurin kehittämiseen ja luodaan turvallinen tila keskusteluille. Koulutuksen keskeistä sisältöä ovat käytäntöä tukevat menetelmät ja opitun kokeileminen arjessa.
Syksyllä 2023 on tulossa kaksi koulutuskokonaisuutta: ti 5.9, ti 19.9, ti 3.10. / ti 24.10, ti 7.11, ti 21.11.
”Koulutus oli etäkoulutusten aatelia vuorovaikuttuneisuudessa. Suorastaan ihmeellistä, miten etänäkin voi kolmen koulutuspäivän aikana tutustua ihmisiin, jakaa kokemuksia ja oppia uutta!” –Koulutukseen osallistunut
Lue lisää Nuorten Akatemian tapahtumakalenterista ja ilmoittaudu!
Kesäistä reflektointia
Kesä, loma ja laituri tarjoavat hyvän etäisyyden tarkastella elämän ja työelämän tärkeitä kysymyksiä. Pitkä työvuosi on tarjonnut monenlaisia, merkittäviä kokemuksia, joiden äärelle on hyvä pysähtyä vielä hetkeksi ja pohtia niinkin isoja kysymyksiä kuin: Kuka minä olen? Miten tämän työvuoden erilaiset kokemukset ovat minua muovanneet?
Tärkeä osa itsetuntemusta on myös omien motivaattoreiden tunteminen. Niitä voi tarkastella seuraavien kysymysten avulla: Mikä minua ajaa eteenpäin? Miksi teen tätä työtä? Miksi johdan? Miksi haluan sitoutua tähän organisaatioon?
Meillä on useita motivaattoreita. Isosta osasta olemme todennäköisesti tietoisia, mutta osa on piilossa. Nämä piilossa olevat motivaattorit saattavat olla luonteeltaan sosiaalisesti vähemmän hyväksyttyjä, joten välttelemme niiden tarkempaa pohdintaa. Piilossa oleviin motivaattoreihin voi päästä käsiksi omia uskomuksiaan tarkastelemalla. Se on tärkeää työtä myös siksi, että uskomuksemme muodostavat usein esteitä kehittymiselle ja kasvulle.
Haluatko tarkastella omia uskomuksiasi? Voit aloittaa tarkastelun esimerkiksi lauseen täydennyksillä. Täydennä lauseet nopeasti, intuitiivisesti:
💡 Ajattelen, että ihmiset ovat yleensä…
💡 Ihmisten pitäisi aina…
💡 Ihmisten ei pitäisi koskaan…
💡 Minulla on oikeus olla vihainen, jos…
💡 Minun ei pitäisi koskaan…
💡 Minun pitäisi aina….
💡 Johtajat ovat ihmisiä, jotka…
(Lauseen täydennykset: Robin Shohet & Peter Hawkins)
Kun olet täydentänyt lauseet, tarkastele niitä ja yritä löytää toistuvia malleja tai olettamuksia. Voit jopa kirjoittaa itsellesi listan olettamuksista, joihin olet taipuvainen.
Reflektion tärkeydestä voit lukea lisää ajatuksiamme blogikirjoituksestamme ”Johtaja ja sisäänpäin katsomisen taito”.
Lähde: Juuriharjan uutiskirje 15.6.2023