Puheenjohtajan palsta
Suomen Rehtoreiden kotisivut uudistuvat
Uusi lukuvuosi kouluissa ja oppilaitoksissa on alkanut – toivottavasti uusin, kesän ja loman palauttamin voimin ja ideoin. Tämän lukuvuoden alkuun ajoittuu myös yksi järjestömme näkyvä muutos: Suomen Rehtoreiden uudet kotisivut julkaistaan maanantaina 28.8.2023. Tämä on viimeinen vaihe järjestön visuaalisen ilmeen kokonaisuudistuksessa, joka käynnistyi noin vuosi sitten järjestön logon ja värimaailman reippaalla päivityksellä. Tässä yhteydessä muuttuu myös kotisivujemme osoite. Jatkossa Suomen Rehtoreiden kotisivut löytyvät osoitteesta www.suomenrehtorit.fi ja www.finlandsrektorer.fi. Verkkosivujen nimenmuutoksen myötä sivut löytyvät toivottavasti selvästi entistä paremmin eikä meitä enää sekoiteta muihin järjestöihin tai kaupallisiin toimijoihin.
Koulupoissaolot räjähtivät käsiin
Jälleen on aika kiittää järjestömme jäseniä aktiivisuudesta SURE:n, Lastenklinikoiden kummien sekä MTV Uutisten kanssa toteutettuun kyselyyn osallistumisessa. Kyselyn aiheina olivat koulupoissaolot ja oppilaiden mielenterveyden haasteet. Tulokset julkistettiin heti lukuvuoden alkaessa, ja yhteistyömme nosti monia tärkeitä asioita koulua koskevaan keskusteluun. MTV uutisoi niistä näkyvästi sekä televisiossa että verkkosivuillaan. Tuottamaamme uutisaineistoon tarttui myös YLE kiinnittäen huomioita erityisesti mielenterveyden haasteisiin sekä oppilashuollon koulupsykologivajeeseen. Hälyttävästi kasvaneet poissaololuvut sisältävät myös merkittävästi takavuosista lisääntyneen koulua käymättömyyden erilaiset profiilit. Kysely on yksi järjestömme keino kantaa yhteiskuntavastuuta toimialamme haasteista ja nostaa niitä myös julkiseen keskusteluun. Yksi ammattieettisistä ohjenuoristamme on toimia luotettavana välittäjänä koulun ja sitä ympäröivän yhteiskunnan välillä.
Opetushallitus tarkensi ohjeita oppimisen tuesta
Kolmiportaisen tuen järjestäminen sekä kysymykset erityisen ja tehostetun tuen erosta ovat keskusteluttaneet opetusalalla siinä määrin, että Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kanteli asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Syksyllä 2022 kanteluun annettiin vastaus, jossa opetus- ja kulttuuriministeriötä sekä Opetushallitusta pyydettiin yhdessä tarkentamaan ohjeita. Nyt tarkennukset ovat luettavissa mm. Opetushallituksen sivuilla, joissa on vastauksia erilaisiin tuen kysymyksiin. Tuen muotojen selkeyttäminen on yksi maamme hallituksen koulutuspolitiikan tavoitteista. Hallitusohjelma lupaa vähentää opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa, ja tätä tavoitetta voi ilolla tervehtää. Jos lakimuutoksia aiotaan saada aikaan hallituksen tavoiteaikataulussa syksylle 2025, lainvalmistelussa olisi tärkeää päästä ripeästi liikkeelle.
Oppilaitoksilla merkittävä rooli tulevien vastuunkantajien kasvattajina
Koulut ja oppilaitokset kuuluvat tärkeimpiin paikkoihin, joissa uudet sukupolvet saavat eväitä oman maailmankatsomuksensa rakentamiseen. Koulujen pitää olla myös paikkoja, jotka kiinnittävät toiminnassaan erityistä huomiota kiusaamisen, syrjinnän ja häirinnän tunnistamiseen sekä toimintamalleihin, joilla ongelmatilanteissa toimitaan. Opetuksen ydintavoitteet on kirjattu sekä perusopetus- että lukiolakiin varsin samaan tyyliin: tehtävämme on tukea oppilaiden ja opiskelijoiden kasvua ihmisyyteen, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi.
2020-luvun polarisoituneeseen ja vastakkainasettelua korostavaan debattiin peilaten työmme ei voisi olla tärkeämpää kuin se on juuri nyt syksyllä 2023 lukuvuoden työn alkaessa. Toivotan alkaneeseen lukuvuoteen oppilaitostenjohtajille voimia luoda omassa esihenkilötyössään edellytyksiä näiden ydintavoitteiden edistämiseen omassa kouluyhteisössään. Paljon erilaista tukimateriaalia on kouluväen saatavilla, mutta esihenkilöillä on merkittävä rooli siinä, millaisella tarmolla niihin tartutaan.
Toivotan kaikille jäsenillemme hyvää ja menestyksellistä lukuvuotta 2023–24!
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
@AnttiIkonen
Hyvää Kodin ja Koulun Päivää 2023!
Muistithan ilmoittaa koulusi mukaan ja tilata maksuttoman tuotepaketin Kodin ja Koulun Päivää varten?
Paketteja toimitetaan kouluille ilmoittautumisjärjestyksessä niin kauan kuin tuotteita riittää. Tuotepaketti sisältää tänä vuonna kahvimukeja, servettejä, julisteita sekä koululaisten vanhemmille suunnattuja esitteitä.
Hyödynnä päivän vietossa ja viestinnässä myös verkkomateriaali ja toimintavinkit osoitteessa www.kodinjakoulunpaiva.fi. Sosiaalisessa mediassa Kodin ja Koulun Päivän viettoa voi seurata ja jakaa tunnuksin #kodinjakoulunpaiva #hemochskoladagen sekä valtakunnallisen Kodin ja Koulun Päivän somekanavilla @kodinjakoulunpaiva.
Vuorovaikutuksen ja osallisuuden johtaminen -täydennyskoulutus verkossa
Haluaisitko kehittää vuorovaikutustaitojasi ja saada tukea työyhteisön vuorovaikutuksen ja osallisuuden parantamiseen? Tervetuloa maksuttomaan verkkokoulutukseen oppilaitoksen johdossa työskenteleville tai sinne tähtääville!
Täydennyskoulutuksessa kehitetään vuorovaikutustaitoja osallistavien harjoitusten kautta, annetaan työkaluja osallistavan toimintakulttuurin kehittämiseen ja luodaan turvallinen tila keskusteluille. Koulutuksen keskeistä sisältöä ovat käytäntöä tukevat menetelmät ja opitun kokeileminen arjessa.
Lokakuussa alkavassa koulutuksessa on vielä muutamia paikkoja jäljellä, ilmoittaudu mukaan nopeasti!
Koulutuspäivä ovat ti 24.10, ti 7.11 ja ti 21.11.
”Koulutus oli etäkoulutusten aatelia vuorovaikuttuneisuudessa. Suorastaan ihmeellistä, miten etänäkin voi kolmen koulutuspäivän aikana tutustua ihmisiin, jakaa kokemuksia ja oppia uutta!” –Koulutukseen osallistunut
Lue lisää Nuorten Akatemian tapahtumakalenterista ja tule mukaan!
Osaamispuu on avoin ja maksuton verkkosivusto, josta löydät aihealueittain koottua tietoa, materiaalia ja koulutusta jopa koko työyhteisöllenne!
Ilmoittautuminen Pro Rexiin alkaa lähipäivinä!
Tätä ennen käy katsomassa mitä on ohjelmassa.
Jäsenenä saat henkilökohtaisen ilmoittautumislinkin sähköpostiisi.