Arvoisat uudet ylioppilaat, hyvä juhlayleisö. Olemme jälleen saaneet kolme uutta ylioppilasta, joiden uutuuttaan hohtavat valkolakit sopivat itsenäisyyspäivään erittäin hyvin. Ylioppilaita on aina sanottu isänmaan toivoiksi ja maamme kulttuurihistoria yli 150 vuoden ajalta kietoutuu monin tavoin ylioppilaisiin ja akateemiseen maailmaan.
Kun Keisarillinen Aleksanterin yliopisto Helsingissä vielä järjesti ylioppilaskokeet pääsykokeenaan, oli tilanne samankaltainen kuin nytkin. Ennen tulosten julkistamista kukaan ei tiennyt läpäisikö kokeen ja millaisin arvosanoin. Eri puolilta maata saapuneet abiturientit, ylioppilaskokelaat siis, tulivat yksi kerrallaan yliopiston suureen juhlasaliin kuulemaan tuloksensa. Läpäisseet saivat poistua senaatintorin ovesta sukulaistensa onniteltavaksi, kun taas reputtaneet ohjattiin kierreportaiden kautta takapihan puolelle. Vasta tämän jälkeen alkoi kilpajuoksu lakkia tilaamaan. Ylioppilaslakki oli yliopiston opiskelijan symboli ja sitä käytettiin koko opiskeluajan, myös kesällä.
Lakin sisäpuolta koristavat nykyisin tavallisimmin Suomen lipun värit. Mahdollista on korostaa myös omaa maakuntaa ja vanhoissa yliopistoissa osakunnilla on edelleen vankat perinteet. Yhä enemmän korostetaan kuitenkin tiedekunnan tai opiskelualan yhtenäisyyttä teekkaritupsuin tai lyyran paikalle vaihdettavalla symbolilla.
Vaikka ylioppilastutkinnon suorittaakin jo noin puolet ikäluokasta, on tutkinto kuitenkin säilyttänyt arvostetun asemansa. Tulevina vuosina tapahtuvat muutokset tutkinnon rakenteessa ovat hyvä osoitus siitä, että tutkinto voi kehittyä yhteiskunnan muuttuessa. Nyt lakitetut ylioppilaat ovat viimeiset, joilla toinen kotimainen kieli oli tutkinnon pakollinen oppiaine. Muutaman vuoden sisällä tulevat muuttumaan myös reaalikoe jakaantumalla erillisiksi kokeiksi ja äidinkielen koe, joka tulee koostumaan tekstitaidon kokeesta ja esseekokeesta. Myös terveystiedosta tulee oma ylioppilastutkintoaineensa. Varsinkin reaalikokeen uudistusta on perusteltu sen soveltuvuudella jatko-opintojen valintakriteeriksi. Näin ollaan palaamassa tietyllä tavalla ylioppilastutkinnon alkuajoille.
Ylioppilastutkinto on maamme yleisin tutkinto, sen suorittaminen on mahdollista hajautetusti ja lukion voi venyttää neljään vuoteen. Tuntuisi siis siltä, että kaikki halukkaat voivat sen suorittaa niin halutessaan. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä kaikissa kokeissa hylätään kokelaita. Jos nuo hylätyt arvosanat ovat pakollisissa aineissa, tai päättötodistuksesta puuttuu kursseja tai aineiden oppimääriä on hylätty lukioaikana, ei ylioppilastutkinnosta saa hyväksyttyä arvosanaa. Ahkera opiskelu tuo kuitenkin lähes kaikille valkolakin ennemmin tai myöhemmin. Oppilaitokset voivat joustaa tiettyihin rajoihin saakka mm. elämäntilanteiden tai kielitaustan takia. Tänä syksynä valmistui Lahden yhteiskoulun aikuislukiosta hollolalaisrouva, joka aloitti eläkkeelle jäätyään tuli kouluumme opiskelemaan englantia, joka oli ollut intohimoinen kansalaisopistoharraste. Parin keväisen englanninkurssin jälkeen hän aloitti lukion kaikkien aineiden opinnot päivälukiolaisena ja istui samoilla oppitunneilla nuorten kanssa vuoden ajan. Aikuislukion tuntijako sopi kuitenkin hänen elämäntilanteeseensa paremmin, joten vaihto vei mennessään koulumme tähän saakka vanhimman oppilaan. Olen vakuuttunut siitä, että eläkepäiviin on tullut mielekästä sisältöä ja opiskelu tuolla elämänkokemuksella on antanut asioille suurempaa tarttumapintaa kuin nuoremmilla opiskelijoilla voi olla.
Senioriopiskelija on hyvä esimerkki siitä, että jokainen ylioppilas on yksilö. Kaikkien mahdollisuudet ja mielenkiinto eivät vaadi valmistumista kolmessa vuodessa, mutta jatko-opintoihin hakeutumisessa kevään ja syksyn ylioppilaat ovat samoilla viivoilla. Arvosanat, päättötodistus ja pääsykokeet ratkaisevat opintojen suunnan tästä eteenpäin. Vaikka ykköstoiveena oleva oppilaitos ei oviaan avaisikaan, kannattaa johonkin koulutukseen kuitenkin hakeutua ja hankkia elämän ensimmäinen ammatti. Elinikäisen oppimisen periaate on todellisuutta, eikä opiskelu työn ohessa ole enää poikkeus vaan ennemminkin sääntö.
Opiskelutottumukset ovat yksilöllisiä ja ne opitaan jo koulutaipaleen alussa. Kodit ovat vastuussa siitä, että lapset ensimmäisinä vuosina oppivat säännölliseen opiskeluun ja kotitehtävien tekemiseen. Mikäli ensimmäisinä vuosina näitä taitoja ei opita, saattaa koko peruskoulu sujua enemmän tai vähemmän ajelehtien. Koko ikäluokan oppilaitoksessa on tehtävä kompromisseja ja edettävä joskus hitaimpien ehdoilla. Mukana joukossa ovat yhä enemmän myös diagnosoidut oppimisvaikeudet, jotka pitäisi pystyä huomioimaan yksilöllisesti. Opintojen aloittaminen lukiossa onkin muutamille peruskoulussa keskinkertaisesti menestyneille aikamoinen yllätys. Kun lähes puolet ikätovereista puuttuu, ei ollakaan enää keskinkertaisia uudessa ryhmässä ja vaatimustaso on tyystin toinen. Kaikilta isomman vaihteen saaminen päälle ei onnistu kädenkäänteessä ja luovuttajiakin löytyy. Mikäli asenne on kohdallaan, voidaan paljon korjata. Jos opiskelu ei kuitenkaan kiinnosta, on oppilaitoksen vaihtaminen ajoissa kaikkien kannalta paras vaihtoehto.
Ensimmäisten jaksojen arvosanat kertovat usein opintojen tulevan suunnan. Heikkoja arvosanoja saavat joutuvat rimpuilemaan kurssilta toiselle uusintojen ja uudelleenopiskelemisen kautta. Kiitettävillä aloittaneet pitävät yleensä tasonsa loppuun saakka. Opittavilla asioilla on tarttumapintaa ja eteenpäin päästään muita helpommin. Eniten tason ailahtelua onkin lukion keskitason oppilailla. Heillä on kaikki mahdollisuudet nostaa omaa suoritustasoaan, sillä kykyjä ja taitoja on yleensä riittävästi, jos vain sinnikkyyttä opiskeluun löytyy. Tästä joukosta löytyvät ikävä kyllä myös suurimmat epäonnistujat. Lähtötasosta saatetaan tippua kun elämä vie mukanaan, eivätkä kotitehtävät kiinnosta.
Perheen tuki on nuorelle tärkeää vielä lukionkin aikana. Kiinnostus kouluun ja arkipäiväinen keskustelu siitä lähentää perhettä ja lukiolainen kokee tekevänsä tärkeää työtä opiskellessaan. Jos kodit eivät ole kiinnostuneita suoritustasosta jää opintojen seuranta pelkästään koulun ja opiskelijan vastuulle. Kaikki nuoret eivät ole vielä kypsiä niin suureen vastuuseen ja niitä henkisesti kypsempiäkin tuki ja kiinnostus innostaa. Aivan liian harvoin kodit kuitenkaan ottavat kouluun yhteyttä, vaikka suoritustaso jaksotodistuksissa näyttää huolestuttavalta. Toisaalta yhä useammat vanhemmat seuraavat koulun tapahtumia sähköpostilla lähetettävästä viikkotiedotteesta, joten joku muukin perheessä saattaa tietää samat asiat kuin lukiolaisen ainakin pitäisi tietää.
Tässä näiden kolmen uuden ylioppilaan kanssa kuitenkin ollaan. Jokaisen kohdalla koulu on ainakin yrittänyt tehdä parhaansa. Opetusta on ollut tarjolla ja edistymistä on seurattu. Kaikki oppitunnit eivät varmasti ole olleet huippuhienoja ja joku hieman heikompikin saattaa joukkoon mahtua. Olisimmeko voineet toimia jossakin suhteessa paremmin, olisiko pienemmillä opetusryhmillä tai lisäkursseilla voitu auttaa parempiin tuloksiin? Pitäisikö kurin koulussa olla tiukempi vai pitäisikö sallia pojille lakit sisätiloissa? Olisiko kouluruoan vielä paremmalla maistuvuudella tai paremmin hiekoitetulla pihalla ollut myönteinen vaikutus arvosanoihin?
Kun Opetushallitus viime keväänä suoritti kyselytutkimuksena ulkoisen arvioinnin, opiskelijat saivat nimettöminä vastata suureen joukkoon kysymyksiä koulun arjesta. Tällä kertaa kysyttiin myös sitä, kuinka tärkeinä opiskelijat pitivät kysyttyjä asioita. Tärkeimpien top-neljä oli: Opetuksen taso, oppilaiden kohtelu, matematiikan opetus ja kielten opetus. Parhaiksi arvioitujen kärki sisältää koulutilojen siisteyttä, kuntoa ja turvallisuutta. Oppiaineista parhaaseen kymmenikköön yltävät historia, matematiikka ja kielet. Mitkähän kysytyistä yli viidestäkymmenestä asiasta olivat opiskelijoiden mielestä vähiten tärkeitä? Tärkeyslistan häntäpäästä löytyvät Vanhempien mahdollisuudet vaikuttaa asioihin koulussa, kotiin annettujen koulunkäyntitietojen riittävyys, vanhempainiltojen ja muun yhteydenpidon riittävyys ja päihdevalistus.
Opiskelijat ajattelevat koulun perustehtävän siis samoin kuin lainsäätäjä on ajatellut. Koulun tehtävänä on opettaa ja se pitää tehdä mahdollisimman hyvin. Ulkoisia puitteita arvostetaan, mutta niiden tärkeys ei ole edes samaa suuruusluokkaa kuin opetuksen. Lisäksi lukiolaiset haluaisivat pitää kodit ja vanhemmat ulkopuolella omasta koulunkäynnistään. Jos kysely olisi tehty vanhemmille, olisi opetus varmasti ollut korkealla, mutta ainakin toivon että tuo joukko olisi nostanut yhteydenpidon koteihin hiukan korkeammalle.
Kun etsitään asioita, joita on ensimmäisenä parannettava, on katsottava kumpaakin ulottuvuutta. Ei ole mielekästä parantaa asiaa, joka ei ole kenellekään tärkeä. Jos sen sijaan tärkeä asia on pielessä on siihen puututtava välittömästi. Viime kevään tutkimuksen jälkeen näitä asioita on muutettu mahdollisuuksien rajoissa ja kevään itsearvioinnissa sitten nähdään, onko kehittymistä edellisvuoteen tapahtunut.
Opiskelijoiden mielestä teemme siis varsin hyvin heidän mielestään tärkeitä asioita. Useita vuosia sitten asetimme päämääräksi olla hyvä yleislukio. Tuo visio oli ehkä aika vaatimaton, mutta emme halunneet asettaa saavuttamatonta tavoitetta. Kaikilla mittareilla arvioituina olemme tuon vision jo saavuttaneet ja lisäksi tiedämme tarkkaan, mihin huomio on keskitettävä jatkossa. Pitäisikö visiota siirtää kauemmaksi, pyrkiä vielä parempaan, vai pyrkiä säilyttämään nykyiset asemat? Kuntien rahatilanne kiristyy ja mekin joudumme vähentämään opetusta säästöpaineissa. Ensi vuonna lukiossa on noin puoli opettajaa vähemmän kuin kuluvana lukuvuonna. Opetuksen vähentyminen ja tulosten yhtäaikainen parantaminen on yhtälö, joka vaikuttaa mahdottomalta, mutta uskon siihen päästävän määrätietoisella kehittämisellä ja hyvän ammattitaidon omaavilla opettajilla. Tärkein opiskeluun vaikuttava tekijä on kuitenkin opiskelija itse. Emme voi opiskella ja oppia opiskelijan itsensä puolesta. Voimme tarjota vain hyvän opetuksen ja edellytykset oppimiselle, mutta oppimiseen tarvittava työ on jokaisen tehtävä itse.
Arvoisat uudet ylioppilaat. Olette tehneet riittävän hyvää työtä valkolakkiin. Takana on niin epäonnistumisia kuin iloisiakin hetkiä. Nyt tähän saavutukseen vaadittu työ on tehty ja edessä ovat isommat haasteet. Kohdatkaa maailma avoimin mielin ja innolla uutta oppien. Virheistä ei saa lannistua, vaan niistä on opittava. Onnea ja menestystä elämään.