Rehtoribarometri 2022:
Neljännes rehtoreista työuupuneita – koululta odotetaan jo kohtuuttomia
Suomalaisten rehtoreiden uupuminen on yli kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa ja heijastuu jo merkittävästi kouluyhteisöjen hyvinvointiin. Tuoreen rehtoribarometrin tulokset kertovat, että kriisitilanteissa venymisellä on hintansa ja koululle asetetut odotukset ovat jopa kohtuuttomia, toteaa Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtaja Antti Ikonen.
– Oppilaitosjohtajia kuormittavat myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet, ja väkivalta nousee nyt ensimmäistä kertaa rehtoreiden huolenaiheeksi. Koulutyön resursointiin tarvitaan nopeita ja järeitä toimia, Ikonen toteaa.
Työuupumuksesta kärsivien rehtoreiden määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin, ja jo joka neljäs rehtori on uupunut. Kolmessa vuodessa on tapahtunut dramaattinen muutos: vuodesta 2019 uupuneiden rehtoreiden määrä on lisääntynyt vuosittain noin 5 prosenttia. Akatemiaprofessori Katarina Salmela-Aro pitää tulosta erittäin huolestuttavana.
– Opettajien keskuudessa palautumista alkoi tapahtua viime keväänä, mutta rehtoreilla ei vastaavaa myönteistä kehitystä ole havaittavissa. Rehtorit ovat olleet vastuussa kriisin johtamisesta ja opettajien, perheiden ja oppilaiden jaksamisesta. Venymisellä on hintansa, ja tähän liittyvät riskit realisoituvat tuoreessa barometrissä. Rehtorit itse nostavat yhdeksi uudeksi stressin lähteeksi nyt opettajapulan, Salmela-Aro toteaa.
YÖUNET EIVÄT RIITÄ REHTORIN PALAUTUMISEEN
Salmela-Aro toteutti vuoden 2022 rehtoribarometrin yhdessä Helsingin yliopiston professori Minna Huotilaisen kanssa. Tutkimusaineisto on kerätty loppukeväällä. Rehtoribarometriin liittyvät fysiologiset mittaukset vahvistavat viestiä uupumuksen lisääntymisestä.
– Yhä harvemman rehtorin yöunet riittävät palautumiseen. Koronavuosina rehtorit ovat todennäköisesti sinnitelleet ja huolehtineet ennen kaikkea muiden hyvinvoinnista. Nyt kun katseen voi kääntää omaan hyvinvointiin, tulee esille melkoinen romahdus, ja aivot ovat kovilla, professori Minna Huotilainen sanoo.
Uutta tuloksissa on myös rehtoreiden raportoima väkivallan lisääntyminen. Ensimmäistä kertaa barometri tuo esille, että väkivalta kaikissa muodoissaan on lisääntynyt kouluissa. Se on Salmela-Aron mukaan rehtoreille yksi lisätaakka kasvaneen kiireen ja työmäärän ohella.
REHTORIT TOIVOVAT KOULUTUSTA HYVINVOINNIN JOHTAMISEEN
Koronapandemian lisäksi Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat heijastuneet koulutyöhön laajasti. Samaan aikaan koulutyön tavoitteilta ja kouluyhteisöjen hyvinvoinnilta odotetaan paljon – ja niistä ovat virkavastuussa esihenkilöt.
– Rehtoreiden on selviydyttävä annetuilla resursseilla, mikä on omiaan johtamaan eettiseen stressiin: tiedämme, mitä meidän pitäisi tehdä, mutta siihen ei ole voimavaroja. Voikin kysyä, vaaditaanko rehtoreilta jo rajatonta resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä. Jotta johtamisen taakkaa pystytään jakamaan, kouluihin on saatava lisää apulaisrehtoreita, puheenjohtaja Ikonen sanoo.
Rehtorin työ on Ikosen mukaan yhä enemmän ihmisten johtamista ja koko kouluyhteisön tukemista, mutta resurssien lisäksi rehtoreilta puuttuu tähän riittävä koulutus. Maan hallitusohjelmassa luvataan kehittää oppilaitosjohtamista, ja kehittämistyöllä on jo kiire. Rehtoribarometrissä tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa myös rehtoreiden koulutustarpeita.
– Myönteistä oli, että rehtorit toivovat ennen kaikkea koulutusta hyvinvoinnin johtamiseen. Tähän olisi nyt tartuttava, akatemiaprofessori Salmela-Aro toteaa.
LISÄTIEDOT:
Antti Ikonen
Puheenjohtaja, Suomen Rehtorit Ry
antti.ikonen@surefire.fi
p. 050 549 0071
Toni Lehtinen
Järjestösihteeri, Suomen Rehtorit Ry
toni.lehtinen@surefire.fi
p. 050 300 6780
Katariina Salmela-Aro
Akatemiaprofessori
katariina.salmela-aro@helsinki.fi
p. 050 415 5283
Minna Huotilainen
Kasvatustieteen professori
minna.huotilainen@helsinki.fi
p. 040 560 8304
[gview file=”https://surefire.fi/web/wp-content/uploads/sites/2/2022/11/Pro-Rexi-Salmela-Aro-11.11.2022-FINAL.pdf”]
[gview file=”https://surefire.fi/web/wp-content/uploads/sites/2/2022/11/Pro-Rexi-Minna-Huotilainen-11.11.2022.pdf”]