Puheenjohtajan palsta

REHTOREIDEN PALKKAPERUSTENEUVOTTELUISSA ON SAATU TULOS
Neuvottelut oppimisen tuen muutoksesta aiheutuneista vaikutuksista rehtoreiden palkkaperusteryhmien laskentaan on saatu päätökseen. Uusi sopimus on voimassa aina 29.2.2028 asti. Viimeisimmät neuvottelut ovat koskeneet OVTES OSIO B Yhteiset määräykset I Soveltaminen ja palkkaperusteryhmä 2 § Palkkaperusteryhmä perusopetuksessa 1 mom. kohtaa kolme, joka on edellyttänyt uudelleen tarkastelua.
Keskeistä sopimuksessa on se, että loppujen lopuksi kyse ei ollut nollasummapelistä, vaan ratkaisuun käytettiin 1.10.2026 OVTES:n paikallista kehittämiserää. Rehtoreiden ääni tuli kuulluksi eikä aikaisemmin jakajana toiminut 20 päässyt nousemaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rehtorin palkka ei voi laskea pelkästään oppilaskohtaisen tuen päätösten vaikutuksesta.

TAPAAMINEN KUNTATYÖNANTAJIEN JA KUNTALIITON KANSSA
SUREn hallitus tapasi maaliskuussa Kuntatyönantajien (KT) ja Kuntaliiton (KL) edustajia. Keskustelussa käsiteltiin perus- ja lukiokoulutuksen ajankohtaisia kysymyksiä, kuten oppilasmäärien laskua, vieraskielisten oppilaiden osuuden ja määrän voimakasta kasvua sekä lukiokoulutuksen rahoitusta. Luonnollisesti keskusteluun nousivat myös OVTES-asiat.

LUKIODIPLOMIEN KEHITTÄMINEN JATKUU
Lukiodiplomien järjestämiseksi on julkaistu tukimateriaalia pedagogiikan ja arvioinnin tueksi. Tavoitteena on, että lähitulevaisuudessa lukiodiplomien suorittaminen olisi mahdollista nykyistä laajemmin, niiden suorittaminen olisi opiskelijalle entistä sujuvampaa ja lukiodiplomeja myös hyödynnettäisiin enemmän opiskelijavalinnoissa.

SUREN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET
Hallitus on käynyt keskustelun Suomen Rehtoreiden hallitusohjelmatavoitteista vuosille 2027 – 2031. Tavoitteenamme on nostaa keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon jäsenistöllemme tärkeitä asioita, jotka ovat nousseet esille erilaisissa jäsenille osoitetuissa kyselyissä ja tutkimuksissa. Hallitus muotoilee tavoitteet seuraavassa kokouksessaan 12.5. lopulliseen muotoonsa. Ohessa tavoiteluonnokset, joita voitte kommentoida 4.5. asti.
- Koulutustason nosto edellyttää osaavaa ja aikaansa seuraavaa johtamista. Rehtorin kelpoisuuden saavuttaminen edellyttää yliopistotasoisia opintoja, jotka vastaavat modernia johtamista. Rehtoreille turvataan säännöllinen, laadukas ja tutkimusperustainen täydennyskoulutus.
- Suomalainen koulutus turvataan laadukkaalla johtamisella. Koulujen ja oppilaitosten johtamisrakenteita kehitetään ja jaettua johtajuutta vahvistetaan. Johtamiseen osoitetaan aikaa ja pedagogista johtamista vahvistetaan.
- Hyvinvoiva koulu- ja oppilaitosyhteisö saavutetaan toimivalla johtamisella. Koulujen ja oppilaitosten perustehtävää tuetaan. Koulutuksen rahoitus varmistetaan.

VALTAKUNNALLISET KOKEET JÄLLEEN ESILLÄ
Oppimistulokset ovat laskeneet merkittävästi ja valtakunnallisesti pyritään parhaillaan löytämään ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimuksen tulokset osoittavat, että samaan aikaan kuin perusopetuksen oppimistulokset ovat viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kansainvälisten ja kansallisten arviointien mukaan trendinomaisesti heikenneet, myös nuorten sijoittuminen lukio- tai ammatilliseen koulutukseen on eriytynyt ja on vahvasti yhteydessä sukupuoleen, perhetaustaan ja asuinalueeseen. Myös koulujen väliset erot oppilaan perhetaustan mukaan ovat kasvaneet. Tutkimuksessa tuodaan myös esille, että perusopetuksen arviointi ja kehittäminen nykyvaatimukset täyttävällä tavalla ei Suomessa ole mahdollista tiedonkeruussa olevien merkittävien puutteiden vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että puheet valtakunnallisista kokeista ja huoli koulujen ranking-listoista ovat jälleen tapetilla.
KEHITTÄMISTAHTIA SUITSITTAVA
Kouluissa ja oppilaitoksissa ei vastusteta uudistuksia, päinvastoin. Kehittäminen koetaan tärkeäksi ja välttämättömäksi. Suurin huoli ei liity siihen, mitä uudistetaan, vaan kuinka paljon ja kuinka nopeasti. Arki tarvitsee nyt työrauhaa muutoksista: aikaa ymmärtää, kokeilla, vakiinnuttaa ja arvioida. Ilman tätä hyvät uudistukset jäävät keskeneräisiksi ja kuormittavat enemmän kuin vahvistavat. On todettu, että hyvinvoiva lapsi oppii. Sama pätee koulun kehittämiseen.
Koulutus on pitkän aikavälin investointi. Siksi sen ohjaaminen vaatii pitkää aikajännettä ja maltillista muutostahtia. Jokainen koulutukseen kohdistuva linjaus lisää odotuksia koulujen ja oppilaitosten työlle. Odotukset eivät voi kuitenkaan kasvaa nopeammin kuin arjen kantokyky. Onnistuminen edellyttää, että kouluille annetaan aikaa ja edellytyksiä, ei vain tavoitteita. Koulutuspolitiikassa tärkeintä ei ole nopeus, vaan kestävyys. Koulu ei tarvitse jatkuvaa suunnanmuutosta – se tarvitsee luotettavan suunnan.

REHTORIN TÄRKEIN TEHTÄVÄ MUUTOSTEN KESKELLÄ
Tärkeintä rehtorin työssä juuri nyt on turvata arjen työrauha ja perustehtävä: oppilaiden oppiminen ja hyvinvointi. Se tarkoittaa kehittämisen selkeää priorisointia ja muutoskuorman hallintaa. Kun suunta on yhteinen ja aikataulut realistiset, uudistukset juurtuvat ja vahvistavat koulun toimintaa – eivät kuormita sitä.
REHTORIBAROMETRI: VASTAA JA VAIKUTA
Rehtorin terveys ja hyvinvointi -kyselyn, tutummin rehtoribarometrin, kahdeksas tutkimuskierros on alkanut. Suomessa kehittäminen perustuu tutkittuun tietoon, ja siksi toivommekin, että tutkimuksella voimme vaikuttaa rehtoreiden työn tukemiseen ja työolosuhteiden parantamiseen. Opetushallitus kannustaa rehtoreita vastaamaan kyselyyn, ja Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä on saatesanoillaan välittänyt kutsun vastaamiseen kaikille rehtoreille. Toivommekin, että saisimme ennätysmäärän vastauksia vaikuttamisemme tueksi. Jos olet osallistunut aikaisemmin tutkimukseen ja saanut henkilökohtaisen linkin, niin käytä vastaamiseen saamaasi linkkiä. Muistathan, että sinulla on mahdollisuus saada myös henkilökohtainen työhyvinvointipalaute ja pystyt siten myös seuraamaan hyvinvointisi muutoksia vuosittain.

Aurinkoisia kevätpäiviä!
Päivi Ikola
puheenjohtaja
@paiviikola

Sanoman uutismediat diginä koulukäyttöön!
- Oppilaitos Digi on koulumaailman digipalvelu, joka tuo kolmen laadukkaan uutismedian ajankohtaiset uutissisällöt kouluyhteisönne käyttöön. Palvelu toimii koulussa ja kotona.
- Digipalvelu tukee henkilökunnan tiedontarvetta ja opetusta lukioissa ja yläkouluissa.
- Laadukas journalismi vahvistaa lukutaitoa, kriittistä ajattelua, yleissivistystä ja vuorovaikutustaitoja.
- Opettajien arvostama palvelu on käytössä Wilma-tunnuksilla jo yli puolella Suomen lukioista ja useissa yläkouluissa.
Pyydä tarjous syyslukukaudelle tästä.
Sanoma Media Finland, Oppilaitosten digitilaukset oppilaitosdigi@sanoma.com

Osallisuus, toimintakulttuuri ja johtajuus
Miten kehittää ja ohjata koulun toimintakulttuuria uudessa kouluhankkeessa? Tule mukaan webinaariin, jossa Oulun yliopiston harjoittelukoulun projektipäällikkö Pasi Kurttila ja Evijärven kunnan sivistys- ja hyvinvointijohtaja Leila Qvist-Pettersson kertovat kuinka koulun toimintakulttuuria rakennetaan osana kouluhanketta. Haastattelijana toimii tiimivalmentaja, rehtori Katri Kurronen.
Esittelemme myös CDM Involver -osallisuusratkaisun, jonka avulla näissä hankkeissa henkilöstö on osallistunut toimintakulttuurin kehittämiseen.
Webinaarin osallistujille erikoistarjous tuotteesta!
📅 Päivämäärä: tiistaina 21.4.2025
⏰ Aika: klo 14–15
Ilmoittaudu mukaan jo tänään: https://cdm.fi/ajankohtaista/cdm-involver-webinaari/

HYVÄ – Hyvinvointia vuoden ympäri
HYVÄ – Hyvinvointia vuoden ympäri -hankkeen podcast avaa käytännönläheisiä näkökulmia arjen hyvinvoinnin vahvistamiseen opetus- ja kasvatusalalla. Lyhyet tekstit syventävät hyvinvointikalenterin teemoja, kuten aikaansaamista, palautumista, innostusta ja merkityksellisyyttä. Podcast muistuttaa, että pienetkin teot ja myönteisten tunteiden huomaaminen lisäävät hyvinvointia. Kesä tarjoaa hyvän hetken luoda yksinkertaisia, voimaa tuovia tapoja, jotka kantavat arkeen. Tule hakemaan ideoita ja inspiraatiota oman ja työyhteisösi hyvinvointiin. Koulutushanketta rahoitti Opetushallitus.
Kuuntele podcast ja tutustu hyvinvointikalenteriin:https://open.spotify.com/episode/0IgfliGX7cldLP10MNPzq7?si=5884f7854c604336

Digiluokka auttaa myös yläkouluja esimerkiksi valinnaiskielten tai harvinaisten uskontojen opetusjärjestelyissä. Oman opettajan puuttuessa opetus järjestyy Digiluokan avulla helposti ja laadukkaasti etänä!
Tutorhousen Digiluokasta löytyy pätevät ja kokeneet opettajat lukioiden lisäksi myös yläkoulujen tarpeisiin. Esimerkiksi valinnaiskielten opetus onnistuu hyvin etänä koulun määrittelemille tuntipaikoille joko lyhyemmäksi ajaksi tai tarvittaessa jopa koko lukuvuodeksi!
Tutorhousella on pitkä kokemus etäopetuksesta – myös yläkouluihin. Valinnaiskielistä olemme järjestäneet yläkouluihin mm. saksaa ja ranskaa. Myös S2-opetus järjestyy joko yksittäisille opiskelijoille tai isommille ryhmille. Katsomusainesta esim. ortodoksiuskontoon ja islamin uskontoon Tutorhousesta löytyy pätevät opettajat. Pieniä ryhmiä on mahdollisuus yhdistää myös useamman koulun kesken, jolloin kustannukset voidaan jakaa osallistujien suhteessa eri kouluille.
Kysy lisää: Jukka Oksa, puhelin 0400 909 055, sähköposti jukka.oksa@tutorhouse.fi.
Tutustu Digiluokan palveluihin

