Puheenjohtajan palsta

Lokakuu on minusta koulussa aikamoista sydänsyksyn aikaa. Lukuvuosi ei ole enää uusi, mutta jouluunkaan ei vielä tähyillä. Arki pyörii täydellä teholla ja rehtorin työpöydälle tuntuu löytävän tiensä asia jos toinenkin.
Ehkä juuri siksi haluan tällä kertaa sanoa sinulle jotain hyvin yksinkertaista: muista huomata myös se kaikki, mikä koulussasi toimii. Rehtorin katse hakeutuu työn luonteen vuoksi helposti siihen, mikä pitää korjata, ratkaista tai järjestää uudelleen. Samaan aikaan ympärillämme tapahtuu joka päivä valtavasti hyvää.
Tavatessani rehtoreita eri puolilta Suomea huomaan yhä uudelleen, kuinka paljon meillä on yhteistä. Erilaiset koulut ja oppilaitokset, erilaiset toimintaympäristöt, mutta monet samat ilot, huolet ja tilanteet, joihin rehtorin käsikirjasta ei löydy valmiita vastauksia. Ehkä juuri ne tekevät tästä rehtoriyhteisöstä niin tärkeän.
Hyvää syksyä sinulle ja koulu- tai oppilaitosyhteisöllesi. Iloa niihin hetkiin, jotka kaiken kiireen keskellä muistuttavat, miksi tätä työtä teemme. Pidetään yhteyttä ja toisistamme huolta.
NÄKEMYS ON SELKEÄ: YHTEINEN KATSOMUSAINE
TARVITAAN
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitystyöhön on haluttu kuulla rehtoreiden näkemyksiä. Siksi yhdistyksemme teetti lokakuun alussa kyselyn jäsenillemme koskien selvitystä mahdollisesta siirtymisestä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Tulos oli poikkeuksellisen yksiselitteinen. Kyselyyn vastanneista 326 rehtorista peräti 93 prosenttia kannatti yhteistä katsomusainetta, viisi prosenttia ei kannattanut ja kaksi prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. Perustelut näkemykseensä kertoi 239 vastaajaa toisin sanoen 73 prosenttia kaikista vastaajista.
Perusteluiden pääteemat ja niiden painottuminen olivat seuraavat:
Erittäin vahvat teemat (yli 30 %)
- Yhdenvertaisuus (39 %)
- Lukujärjestykset ja opetuksen järjestäminen (34 %)
- Katsomusdialogi (32 %)
- Resurssit ja kustannukset (32 %)
Vahva kasvatuksellinen teema
- Etiikka ja arvokasvatus (27 %)
Täydentävät teemat
- Koulun ja uskonnollisten yhteisöjen työnjako (17 %)
- Oman uskonnon ja kulttuuriperinnön asema (13 %)
- Opettajien kelpoisuus (12 %)
Selvitystyöryhmä kuuli edustajiamme 9.10.2026.
Lue lisää: Yhteistä katsomusainetta koskeva selvitys I OKM

VUOSI UUDISTUSTA TAKANA: JOKO TUKI NÄKYY ARJESSA?
Oppimisen tuen uudistuksen ensimmäinen vuosi on takana. Kouluissa ja oppilaitoksissa on tehty valtava työ uusien käytäntöjen rakentamiseksi, henkilöstön perehdyttämiseksi ja tuen järjestämiseksi uudella tavalla. Nyt huomio on syytä siirtää rakenteista vaikutuksiin.
Oleellinen kysymys kuuluu: onko oppilaan mahdollisuus saada tarvitsemansa tuki parantunut? Samalla on tarkasteltava kriittisesti sitä, ovatko kouluille osoitetut resurssit riittäviä ja ovatko uudistuksen tavoitteet toteutettavissa erilaisissa kouluissa ja kunnissa. Rehtoreilla on tästä jo paljon arvokasta kokemustietoa.
MOBIILILAITTEIDEN KÄYTTÖÄ KOSKEVIA RAJOITUKSIA ARVIOIDAAN
Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää parhaillaan, miten puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä koskevat rajoitukset ovat toteutuneet perusopetuksessa ja millaisia vaikutuksia niillä on ollut koulujen arkeen.
Tiedonkeruussa kuullaan myös rehtoreita. Jos kysely on tullut sinulle, kannattaa siihen vastata. Samalla on mahdollisuus nostaa esiin toimivia käytäntöjä, havaittuja haasteita sekä omia kehittämisehdotuksia. Rehtoreiden kokemukset ovat tärkeitä arvioitaessa, miten sääntely toimii käytännössä ja mitä siinä olisi mahdollisesti syytä kehittää.
Selvitys valmistuu marraskuun 2026 loppuun mennessä.

MUUTOKSIA MAAHANMUUTTAJIEN OPETUKSEEN
Elokuusta alkaen perusopetuksen järjestäjät ovat voineet tarjota valmistavan opetuksen lisäopetusta vuoden ajan oppilaille, jotka ovat siirtyneet valmistavasta opetuksesta perusopetukseen. Siirtyminen perusopetuksessa järjestettävään valmistavan opetuksen lisäopetukseen mahdollistetaan maahanmuuttajille tilanteissa, joissa se arvioidaan tarpeelliseksi. Lisäopetuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan tarvitsemia valmiuksia suomen tai ruotsin kielessä sekä siten edistää oppilaiden tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Samalla maahanmuuttajille järjestettävää perusopetukseen valmistavaa opetusta koskevaa sääntelyä on täsmennetty siten, että perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaaksi voidaan ottaa vain ulkomailla syntynyt ulkomaalaistaustainen oppilas.
Lisäksi on täsmennetty, mitä suomen tai ruotsin oppimäärää kullekin maahanmuuttotaustaiselle oppilaalle opetetaan: lähtökohtana on suomen tai ruotsin kielen todellinen taito, ei väestötietojärjestelmään merkitty äidinkieli.

Syksyisin terveisin,
Päivi Ikola
puheenjohtaja
@paiviikola

Koulumaailman digipalvelu tuo maailman luokkaan
Oppilaitos Digi tarjoaa Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Satakunnan Kansan ajankohtaiset uutissisällöt kouluyhteisönne käyttöön.
• Digipalvelu tukee henkilökunnan tiedontarvetta ja opetusta lukioissa ja yläkouluissa.
• Laadukas journalismi vahvistaa lukutaitoa, kriittistä ajattelua, yleissivistystä ja vuorovaikutustaitoja.
• Opettajien arvostama palvelu on käytössä Wilma-tunnuksilla jo yli puolella Suomen lukioista ja useissa yläkouluissa.
• Tuoreita ajatuksia koulukentältä – Lue Pikkolan koulun kokemuksista.
Pyydä tutustumistarjous oppilaitoksellenne tästä.
Sanoma Media Finland, Oppilaitosten digitilaukset
oppilaitosdigi@sanoma.com

Muutoksia Postin osoitepäivityspalvelussa
Posti uudistaa hinnoittelumalliaan, minkä vuoksi myös jäsenrekisterin ylläpitäjän hinnoittelu muuttuu 1.11.2026 alkaen. Muutos koskee meillä jäsenrekisteriä, jossa on ollut käytössä Postin osoitepäivityspalvelu.
Osoitepäivityspalvelun käyttöön tulee rekisterikohtainen kuukausimaksu 55 euroa ja päivitystapahtumakohtainen kustannus laskee 0,75 euroon. Palvelun käytön jatkaminen toisi vuodessa yli 800 euron lisäkustannuksen eikä se ole taloudellisesti järkevää. Tämän palvelun lopettamisen myötä emme enää jatkossa saa osoitteenmuutoksia suoraan jäsenrekisteriin.
Jäsenillä on mahdollisuus tarkistaa ja päivittää osa omista jäsentiedoistaan suoraan järjestelmässä. Käy tarkistamassa tietosi https://suomenrehtorit.fi/web/jasentietojen-paivitys/
Jäsenten tulee ilmoittaa uusi osoite meille sähköpostilla osoitteeseen toni.lehtinen@suomenrehtorit.fi. Selvitämme jäsenrekisterin ylläpitäjän kanssa mahdollisuutta, että jäsen voi käydä itse päivittämässä myös osoitetiedot jäsenrekisteriin.

Einari tarvitsee tilaa – sinä säästät!
Tervehdys Tevellasta! Meillä olisi opetus-, liikunta- ja askarteluvälineitä vailla uutta osoitetta. Ovat oikein hyväkäytöksisiä, mutta vievät porukalla mahdottomasti tilaa. Käykääpä tekemässä hyviä löytöjä varastomyynnistä todellisin tarjoushinnoin!
Kalusteitakin on lähtövalmiina: tuoleja, pöytiä, säilytysratkaisuja ja muita kalusteita. Te valitsette, minä pistän nopeasti matkaan Tampereelta ympäri Suomen.
Tutustu tarjouksiin ja nopean toimituksen kalusteisiin: Opi kanssamme! | Tevella
Varastokampanja 12.10.–27.11.2026. Alennus ei koske nettotuotteita eikä kalusteita.
T. Einari, Tevellan varastopäällikkö

Your voice for democracy: the consultation is open!
| Many people feel that democracy no longer works for them. From now until 12 November 2026, the Council of Europe is asking citizens of its 46 member states one question: ”What needs to change for democracy to work better for you?” The consultation is a chance to say what should change, alongside people in all 46 member states who want democracy to work better. You can propose your own ideas and vote on those of others. It takes a few minutes on any device and is available in 36 languages. There are no wrong answers: what matters is your experience and your ideas. The results make a change. They will feed into the final outputs of the Pact, expected in 2027, which will serve as a basis for decision makers to renew their commitment to democracy. Pass it on Forward this email to colleagues, friends and family, or share the link with them. The consultation is open for one month only, and the more people take part, the more it will count. Take part in the consultation › |

Vielä ehdit mukaan Pro Rexiin
Mukaan on ilmoittautunut jo yli 290 kollegaasi, tule sinäkin vuoden tärkeimpään rehtoritapahtumaan. Ilmoittautuminen, ohjelma ja muut tiedot https://suomenrehtorit.fi/web/koulutukset/pro-rexi-2026/