Uutiset

  • Jäsenkirje 6/2020

    Puheenjohtajalta Tämän jäsenkirjeen rungon muodostaa hiljattain aikaan saatu uusi kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES). Virkaehtosopimuskysymysten edistäminen on nostettu vahvasti SURE:n toiminnan keskiöön. On ilo todeta, että sitkeä ja päämäärätietoinen työ on tuottanut sopimuksesta toiseen edistysaskelia esimiesten sopimusehtoihin. Näin myös tällä kertaa. Tehtävä ei ole ollut helppo taloudellisesti haasteellisena ajanjaksona, jolloin julkisen toimijan on ollut…

  • Lukuvuoden 2019-20 päättyessä

    Lukuvuoden 2019-20 päättyessä

    Vain muutos on todellista, pysyvä hetken harhaa! Näin voi tiivistää antiikin ajattelijan Herakleitoksen ajattelun yhteen virkkeeseen, jonka paikkansapitävyys on toden teolla käynyt selväksi kuluvan lukuvuoden aikana. Pieni koronavirus on näkymättömyydestään huolimatta osoittanut voimansa ja pakottanut meidät pohtimaan monia yhteiskunnan arkisia toimintoja kokonaan uudella tavoin. Näin on myös koulun kohdalla käynyt. Maailmanlaajuisen epidemian vakavuus, sairastuneiden ja…

  • Jäsenkirje 5/2020

    Jäsenkirje 5/2020

    Puheenjohtajalta Poikkeusajan kokemuksia on tärkeää analysoida Hyvä jäsenemme! Paljon on tapahtunut sitten edellisen jäsenkirjeen ja huhtikuun puolivälin. Elimme kuukausi sitten hiukan seesteisempää etäopetuksen rutinoitumisen vaihetta. Tästä epätavallisesta tilanteesta suoriutumisesta myös Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) teki oman selvityksensä Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen, joka julkaistiin 7.5.2020. Nopeasti realisoituneessa laajan etäopetuksen vaiheessa Karvi hyödynsi arviointinsa…

  • Helpotuksen huokaus

    Helpotuksen huokaus

    Rehtoreilta kouluunpaluulle keskiarvo 8,8 Lukujärjestykset menivät uusiksi ja ennakkopelot osoittautuivat turhiksi. Näin vastaa suurin osa peruskoulujen rehtoreista Suomen Rehtorien pikakyselyssä. Kaikkien vastanneiden antama kouluarvosanojen keskiarvo päivän onnistumiselle on 8,8. Myös oululaisen alakoulun ja espoolaisen yläkoulun rehtorilta pääsi helpotuksen huokaus. Keskimäärin noin 11 prosenttia peruskoululaisista oli ensimmäisenä lähiopetuspäivänä poissa koulusta. Eniten poissaoloja oli yhtenäiskouluissa ja yläkouluissa,…

  • Tiedote: Yli 80 prosenttia rehtoreista: Etäopetusta syytä jatkaa kesään asti

    Tiedote: Yli 80 prosenttia rehtoreista: Etäopetusta syytä jatkaa kesään asti

    Suomen Rehtorien tuore kysely kertoo, että yli 80 prosenttia rehtoreista jatkaisi koulujen ja oppilaitosten etäopetusta lukuvuoden loppuun asti. Lisäksi jopa 98 prosenttia uskoo, että vaikka lähiopetukseen siirryttäisiin, osa oppilaista jäisi kotiin. Suomen Rehtorien kyselyssä 82 prosenttia peruskoulujen rehtoreista on sitä mieltä, että etäopetusta tulee jatkaa lukuvuoden loppuun asti. Lukion rehtoreista tätä mieltä on 85 prosenttia.…

  • Rehtorin viikon 3 uutta oivallusta

    Rehtorin viikon 3 uutta oivallusta

    Rehtori Aki Puustinen on löytänyt kriisiajasta aineksia opetuksen kehittämiseen ja uusiin kokeiluihin. Viime viikko toi eteen elämän ensimmäisen etäkokeen pitämisen ja yllättäviä mediapyyntöjä. Muuramen lukion rehtori Aki Puustinen kuvailee 225 opiskelijan kouluaan ketteräksi, rohkeaksi, vastuulliseksi ja luovaksi edelläkävijäksi. Kokeilukulttuuri on kuulunut toimintatapoihin jo pitkään, ja pedagogisia kokeiluja mitataan jatkuvasti. Yhtenä keskeisenä tehtävänään poikkeusoloissa hän pitää…