-
Jäsenkirje 4/2020
Puheenjohtajalta Emmepä osanneet vielä maaliskuun alussa aavistaa, millaisen muutoksen koronavirus laittoi globaalisti liikkeelle. Pieni virus pakotti myös Suomen poikkeusoloihin ja valmiuslain käyttöönottoon. Tässä yhteydessä koulujen toiminta koki rauhanajan vuosien dramaattisimman muutoksen, kun käytännössä päivän varoajalla valtaosa peruskoulujen ja lukioiden opetuksesta vaihtui koulussa tapahtuvasta lähiopetuksesta kodeissa tapahtuvan oppimisen ohjaamiseksi. Koulusta ei ole miesmuistiin puhuttu näin paljon.…
-
Opetuspäällikön viikon 3 digihuippua
Lukio-opetuspäällikkö Jukka Sormunen tunsi viime viikolla todella johtavansa tiedolla. Kuopiossa olivat käytössä entiset ja uudet digiratkaisut ja poikkeusajan kiinnostavan selvityksen tulokset valmistuivat. Kuopion kaupungin lukio-opetuspäällikkö Jukka Sormunen on edistänyt myös poikkeusolojen aikana uusien digiratkaisujen käyttöönottoa. Tarkoitus on parantaa niillä sekä opetusta että hyvinvointia. Juuri nyt hän kantaa huolta nuorten yhteisöllisyyden säilymisestä korona-aikana. Kuopiossa alkoi juuri…
-
ICP Magazine March 2020
Hyvä jäsen Tästä pääset lukemaan ICP:n jäsenlehden. Yiesihän, että SURE:n jäsenenä olet automaattisesti myös kansainvälisen rehtorijärjestön ICP:n jäsen. ICP Newsletter March 2020
-
Rehtorin viikon 3 työn muutosta
Koulunjohtaja Jaana Minkkisen työmäärä on yli kaksinkertaistunut korona-aikana. Lisäkierrettä viime viikkoon toivat ministeriön yllättävä uusi määräys sekä oma karanteeni. Liperiläisen Salokylän kyläkoulun johtaja Jaana Minkkinen vastaa 78 alakoululaisen ja eskarilaisen sekä 4–6 opettajan päivittäisen työn luotsaamisesta. Lisäksi hän opettaa 22 tuntia viikossa 21 oppilaan luokkaansa, jossa on 9 tehostettua tai erityistä tukea saavaa oppilasta. Salokylällä…
-
Seurantaryhmän kannanotto: Oppivelvollisuuden laajennuksen valmistelulle lisäaikaa
Oppivelvollisuuden pidentämistä koskevan seurantaryhmän jäsenet esittävät, että valmistelua jatketaan niin, että tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2021 aikana ja näin siirtää uudistuksen toimeenpanoa. [gview file=”https://surefire.fi/web/wp-content/uploads/sites/2/2020/03/Kannanotto-lisäaikaa-oppivelvollisuuden-laajennuksen-valmistelulle.pdf”]
-
Millaista on koulun johtaminen poikkeusoloissa?
Millaista on koulun johtaminen poikkeusoloissa? Rankkaa mutta onnistuessaan palkitsevaa, kertoo tuore selvityksemme. Saimme parissa päivässä yli 200 vastausta rehtoreilta ja johtajaopettajilta. Te kerroitte, että yhteisöllisyys ja yhteistyö samoin kuin maltti ja selkeä viestintä joka suuntaan ovat nousseet nyt uuteen arvoon. Ja opettajille välittyy vastauksista lämmin kiitos! Henkilöstön tuki esimiehelle on yhtä tärkeää kuin esimiehen tuki…