Puheenjohtajalta
Uudet virka- ja työehtosopimukset opetusalalla myös kaikkia yleissivistävän koulutuksen esimiehiä koskien saatiin maaliin maaliskuun alussa. Ensimmäisinä oppilaitosjohtoa koskevat sopimukset valmistuivat kunta-alalla, joissa neuvottelutulos saavutettiin jo helmikuun alussa. Sen sijaan paljon kimurantimmaksi osoittautuivat yksityistä opetusalaa ja yliopistoja koskevat sopimukset. Kunta-alan sopimusten allekirjoittaminen viivästyi Julkisalan koulutettujen (JUKO) käyttäessä tätä neuvottelujen vauhdittajana Sivistystyönantajien suuntaan. Tällä kertaa neuvottelut tapahtuivat liittokierroksena, mikä mahdollisti paremmin myös tekstikysymyksien tarkastelua.
Järjestömme on sitkeän määrätietoisesti vienyt esimiesten asioita eteenpäin, mikä on ollut – käytännössä nollakorotusten vuosien aikaan – erittäin haastavaa työtä. Näinpä nyt on syytä hetki iloita, kun konkreettisia liikahduksia esimiespakettien kehittämisestä on saatu aikaan. Samaan hengenvetoon on korostettava työn olevan vasta alussa. Monia tärkeitä kehittämiskohteita on jaksettava sitkeästi viedä edelleen eteenpäin. Tulemme avaamaan tarkkoja sopimustekstejä niiden tultua käyttöömme erityisesti esimiehiä koskevilta osin jäsenillemme.
Peruskoulufoorumin kovat tavoitteet vaativat aineettomien ponnistelujen lisäksi uskottavan rahoituksen
OKM:n käynnistämä ja vuoden 2017 aktiivisimmin toiminut Peruskoulufoorumi luovutti esityksensä peruskoulun kehittämislinjauksiksi opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle 16.2.2018. Foorumin työn lopputulema on ylevä. Tavoite on pitää kiinni koulutuksen tasa-arvon periaatteesta suomalaisessa peruskoulussa, vaikka suunta esimerkiksi PISA-tutkimuksen valossa onkin ollut pikemminkin päinvastainen. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen mukaan tavoitteena on oltava, että jokainen maamme peruskoulu on hyvä koulu, joka on koulutusjärjestelmänä maailman paras.
Järjestönä olemme tuoneet esiin, että maailman paras koulu ei synny ilman osaavaa johtamista. Peruskoulufoorumi ottaakin kantaa pedagogisen johtamisen edellytyksien vahvistamisen puolesta. Johtamisen näkökulmasta se ottaa kantaa myös tietoperustaisen koulutuksen kehittämisen sekä yhteisöllisen toimintakulttuurin puolesta. Tavoitteet ovat varmasti tavoittelemisen arvoisia. Paljon riippuu siitä, miten muutosta johdetaan, mutta onnistuminen on paljon kiinni myös siitä millaisia keinoja esimiehillä on tähän kaikkeen käytössään. Uudistuksen läpivienti vaatii aineettomien voimavarojen lisäksi myös uskottavan rahoituksen toteuttamisensa tueksi.
Hyvä sisäilma kuuluu jokaiselle
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on käynnistänyt osana kansallista sisäilmaohjelmaa keskeisten sidosryhmien kuulemiskierrokset. Saimme tilaisuuden evästää THL:n johtoa asiasta oppilaitosjohtajien näkökulmasta katsottuna. Rehtori on koulussa sisäilma-asioiden suhteen liian usein lähes mahdottomassa tilanteessa. Samaan aikaan kun hän vastaa virkansa puolesta kaikkien koulukiinteistössä työskentelevien turvallisuudesta, hänellä on harvoin lähestulkoonkaan riittävät mahdollisuudet saada tarvittava informaatio kiinteistön kunnosta saatikka vaikuttaa ongelmallisten tilanteiden juurisyihin. THL:n käynnistämä työ on hyvin kannatettavaa, sillä sisätilaohjelman tarkoituksena on kehittää sisäilmaan liittyvää lainsäädäntöä ja sisäilmaan liittyvien hyvinvointihaittojen ehkäisyä. Tärkeänä järjestömme näki myös räätälöidyn tuen antamisen terveysriskien arvioinnissa ja ongelmatilanteiden hoitamisessa.
Yhteistyötä koulutuksen hyväksi – osaamiseen panostaminen on Suomen tie!
Kulunut kuukausi on pitänyt sisällään tapaamiset Finlands Svenska Lärarförbundetin (FSL), Lastentarhanopettajaliiton sekä Vihreiden puheenjohtajien kanssa. Hyvät yhteistyösuhteet niin toisiin, myös esimiesjäseniä kattaviin järjestöihin kuin myös eri poliittisiin puolueisiin ovat tärkeää tulevaisuustyötä Suomen Rehtoreille. Tarkoituksena on yhteistyön edistämisen lisäksi koota keskeisiä kansallisia toimijoita puhaltamaan yhteen hiileen suomalaisen koulutuksen voimavarojen puolustamiseksi.
Viimemainitussa tapaamisessa olimmekin laajasti yhdessä koulutuksen eri toimijoiden kanssa evästämässä Vihreiden kansanedustajaryhmää kertomalla ajankohtaisia kuulumisia koulutuksen kentältä. Ydinviesti tapaamisessa oli varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen täysin yhdensuuntainen. Taloudellisesti vaikeina aikoina koulutukseen tehdyt leikkaukset on nyt saatava päätökseen. Pienen pohjoisen maamme valtti on oltava osaaminen. Tällä hetkellä jopa joka kahdeksannen peruskoulun päättävän pojan kohdalla hyvä luku- ja kirjoitustaito jää toteutumatta. Jäämme koko ajan enemmän jälkeen myös aikuisten osaamista mittaavassa kansainvälisissä tutkimuksessa. Nämä kaikki kertovat meille hyvin huolestuttavaa tarinaa.
Koulutuksen asiantuntijat ovat turhautuneita parsimaan hankkeiden kautta perusrahoituksen leikkausten synnyttämiä vahinkoja. Yleissivistävän koulutuksen esimiesjärjestönä olemme sitoutuneet koulutuksen voimavarojen puolustamiseen. Tässä jos missä tämä proaktiivinen työ on tärkeä osa tulevaisuuden turvaamista.
Toivotan hyvää viimeistä lukuvuoden neljännestä maamme kouluihin!
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
Ilmoittautuminen Kodin ja Koulun Päivään on avattu, tervetuloa mukaan!
Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina, tänä vuonna 28.9.2018. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa päivän vapaasti itselleen parhaaseen ajankohtaan. Tärkeintä on myönteinen kohtaaminen kotiväen kanssa. Monessa opinahjossa päivä kuuluukin jo kiinteänä osana vuosiohjelmaan.
Valtakunnallisen päivän teemaksi on tänä vuonna nostettu positiivinen asenne ja kiitoskulttuuri. Ilmoita koulusi mukaan Kodin ja Koulun Päivään ja tilaa koululle ilmainen tuotepaketti.
Ilmoittautumislinkin löydät täältä http://www.kodinjakoulunpaiva.fi
Ruotsinkielistä materiaalia saat täältä https://www.hemochskola.fi/dagen
Kuva: Karin Lindroos
Pohjoismaisten rehtorijärjestöjen tapaaminen
Pohjoismaisten rehtorijärjestöjen hallitusten vuosittainen tapaaminen järjestettiin tänä vuonna Göteborgissa 12.3. Eri Pohjoismaiden rehtorijärjestöt poikkeavat toisistaan, joillakin on suora neuvotteluoikeus ja ammattiyhdistyksen asema, joissakin maissa järjestöjä on useita eri kouluasteiden mukaan jne. Tapaamisissa käydään läpi kunkin maan rehtoreiden haasteita ja ongelmien ratkaisumalleja.
Tänä vuonna työskentelyssä keskityttiin yhteisiin ongelmiin: Työmäärä ei mahdu viikoittaisen työajan sisään, aikaa pedagogiselle johtamiselle on vähän lisääntyneiden tehtävien takia ja palkkauksen tulisi olla selkeästi opettajien palkkausta korkeampi.
Kaikissa pohjoismaissa rehtoreiden rekrytointi on vaikeutunut ja hakijoita avoimiin paikkoihin on vähän. Opettajien rekrytoinnissa Suomi poikkeaa muista. Meillä päteviä opettajia on hakemassa runsaasti, kun Ruotsin opettajista on kelpoisia vain 71%. Koulutus onkin syystä keskeinen vaaliteema.
Tapaamisessa tehtiin rehtorijärjestöjen yhteinen kannanotto keskeisistä ongelmista. Kannanotto toimitetaan Pohjoismaiselle ministerineuvostolle ja jokaiselle opetusministerille maissamme.
SUREa edustivat hallituksesta koulutussalkun Seppo Pulkkinen, koulutuspolitiikan Anne Laatikainen ja varapuheenjohtaja Kimmo Laitinen.
TAT:n Kesälukio
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT järjestää 11.-15.6. kesälukion aiheesta Tulevaisuuden liiketoiminta. Viikon aikana tutustutaan niin kiertotalouteen, avaruusbisnekseen, kuin maineen vaikutukseen liiketoiminnassa.
Pro Rexi 2018 Helsinki
Pro Rexi 2018 järjestetään Finlandiatalossa, Helsingissä 22.-23.11.2018. Teemoina mm. viestintää, alisuorittamista, oppimisympäristöt ja laaja-alaisen oppimisen johtaminen. Ohjelma julkaistaan kevään aikana. Merkkaa päivät jo kalenteriisi, sillä tapahtumassa pidetään myös kaikkien reksien pikkujoulut!