Perusopetuksen esimiespaketti on erittäin merkittävä apulaisjohtajapaketti

Kuntatyönantajien ja OAJ:n sopima esimiestyötä tukeva ratkaisu on merkittävä ratkaisu myös monille isoille peruskouluille ja niiden apulaisjohtajille. Alakoulujen osalta käyttöön tuli nyt käyttöön kokonaan uusi palkkaperusteryhmävälys 24-29 por (=palkkaperusteryhmä), jotka saavat ensimmäistä kertaa käyttöönsä apulaisjohtajahuojennuksen, minkä suuruus on tässä uudemmassa alimmassa välyksessä 1-2 tuntia viikossa.

Kaikissa muissa vanhoissa apulaisjohtajahuojennukseen oikeutettujen peruskoulujen välysväleissä apulaisjohtajahuojennuksen määrää on kasvatettu yhdellä tunnilla viikossa verrattuna aiemmin käytössä olleisiin välyksiin. Muiden kuin alakoulujen (yläkoulut, yhtenäiset peruskoulut ja erityiskoulut) apulaisjohtajahuojennukseen oikeuttavaa palkkaperusteryhmien alarajaa laskettiin aiemmasta viidestätoista por-ryhmästä alkamaan jatkossa kolmestatoista por-ryhmästä eteenpäin.

Kaikki edellä mainitut apulaisjohtajia koskevat määräykset astuvat voimaan 1.8.2018 alkaen toistaiseksi. Apulaisjohtajien kohdalta on syytä todeta, että sopimusparannukset koskettavat tätä ryhmää jo peräti toisen kerran peräkkäin. Apulaisjohtajien kohdalla opetusvelvollisuuteen luettavissa olevan tuntimäärän yläraja on kasvanut peräti kolmella tunnilla viikossa vielä vuoden 2014 tasoon verrattuna.

Soveltamisohje apulaisjohtajahuojennuksen kasvattaminen eräissä tilanteissa (voimassa 1.8.2018–31.7.2020)

Opettajaviranhaltijalle, jolle on määrätty apulaisjohtajan/apulaisrehtorin tehtävät voidaan hallinnollista työtä lukea opetusvelvollisuuteen suurempi tuntimäärä, kun koulun palkkaperusteryhmien määrä osoittaa, jos koulun hallinnollisen työn määrä on suuri. Koulun hallinnolliseen työhön vaikuttaa esimerkiksi koulun muun henkilöstön kuin opetushenkilöstön määrä. Opetusvelvollisuuteen luettava tuntimäärä voi olla enintään kaksi tuntia suurempi.

Työnantaja voi määrätä opettajaviranhaltijalle, jolle apulaisjohtajan/apulaisrehtorin tehtävät on määrätty opetusvelvollisuuteen luettavaksi edellä mainittua (1 mom. ja 2 mom.) enintään 3 tuntia suuremman tuntimäärän. Määräyksen tulee perustua paikallisiin erityisolosuhteisiin ja perusteet tulee arvioida lukuvuosittain. Tämän ylimääräisen opetusvelvollisuuteen lukemisen edellytyksenä on, että nämä tunnit eivät ole ylitunteina.

 

Apulaisjohtajamääräys mahdolliseksi myös tuntiopettajalle

Uuden kunta-alan OVTES-sopimuksen mukaan tuntiopettajaa koskeviin määräyksiin sovelletaan jatkossa myös apulaisjohtajia koskevia 9§ mukaisia määräyksiä. Näin apulaisjohtajan määräyksen voi jatkossa antaa myös tuntiopettajalle.