Lausunto 2.3.2018 lukiolain ja lain ylioppilastutkinnon järjestämisestä muuttamisesta

Opetus- ja kulttuuriministeriö
PL 29
00023 Helsinki

Viite: Lausuntopyyntö OKM/41/010/2017

Lausuntopyyntö luonnoksesta lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Suomen Rehtorit ry kiittää mahdollisuudesta ottaa kantaa 24.1.2018 päivättyyn lausuntopyyntöön luonnoksesta lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta.

Suomen Rehtorit ry näkee lain muutoksen tarpeellisena ja hyvänä uudistuksena. Lukiokoulutuksen järjestämislupiin ei esitetä muutoksia. Suomen Rehtorit ry pitää tärkeänä, että lukiokoulutuksen opettajien kelpoisuudet säilyvät ennallaan ja että opettajalla säilyy pedagoginen vapaus päättää opetusmenetelmistään. Myös lukiokoulutuksen rakenteiden uudistaminen laajempien opintojaksojen ja oppiainerajat ylittävien opintojen muodossa on perusopetuksen opetussuunnitelman uudistumisen ja tulevaisuuden tarpeet huomioiden kannatettava uudistus.

 

Suomen Rehtorit ry pitää tärkeänä sitä, että lakiuudistus huomioi lukiolaisella oikeuden henkilökohtaiseen opintojen ohjaukseen ja erityisopetukseen. Tärkeää on huomioida tässä kuitenkin lukioiden erilaisuus. Lukioissa, joihin tullaan korkeilla keskiarvoilla, ei ole samanlaista tarvetta erityisopettajan palveluihin kuin lukioissa, joihin tullaan seitsemän keskiarvolla ja vaillinaisella kielitaidolla. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen, oppimisen tuki ja jälkiohjaus ovat tärkeitä opiskelijan tuen muotoja, joilla on vaikuttavuutta niin yksilön kuin myös koko yhteiskunnan kannalta.

Suomen Rehtorit ry pitää hyvänä myös työelämäyhteistyön ja yhteistyön korkeakoulujen ja muiden koulutuksen järjestäjien kanssa. Lukioiden opintotarjonnan lisääntyminen on kannatettava asia. Tässä on huomioitava pienten paikkakuntien lukioiden opiskelijoiden yhdenvertaisuuden toetutuminen. Oppilaitosten yhteistyö ja lukioidenkehittäminen tarvitsevat tukea ja rahoitusta. Myös kansainvälisyyttä tukevan osaamisen ja oppiainerajat ylittävän opetuksen huomioiminen lainsäädännöllisesti on hyvä mutta, jotta ne koskisivat kaikkia lukio-opiskelijoita ne pitäisi laissa määritellä velvoittaviksi lukion tavoitteiksi.

Ylioppilaskokeen rajattomaan uusimiseen Suomen Rehtorit ry suhtautuu kriittisesti. Ylioppilaskokeen uusiminen on järkevää suorittaa siinä lukiossa, jossa opiskelija on tutkintonsa suorittanut. Koulutuksenjärjestäjän on hyvä määritellä kulloisenkin opiskelijan uusintapaikka siinä lukiossa, jossa on uusijoille tilaa. Pedagogisesti rajaton mahdollisuus uusimiseen ei myöskään ole kannatettavaa sillä se voi johtaa siihen ettei kokeisiin valmistauduta kunnolla.

Suomen Rehtorit ry kannattaa uuden lukiolain säätämistä ja toivoo lausunnossaan antamiensa ajatusten huomioimista lopullisessa lakitekstissä.

Helsingissä 2.3.2018

Antti Ikonen
puheenjohtaja
Suomen Rehtorit ry
Finlands Rektorer rf