Puheenjohtajalta
Messukeskuksessa järjestettävät Educa-messut 25.-26.1.2019 kokoavat opetusalan ammattilaiset ja myös oppilaitosjohdon ympäri maata Helsinkiin. Perinteisesti Educan yhteydessä järjestetään myös Suomen Rehtoreiden vuosikokous pe 25.1.2019, josta on lähetetty jo aiemmin kutsu jäsenillemme. Muista ilmoittautua Educa-tapahtumaan tapahtuman omien sivujen kautta.
Educan rehtoreille suunniteltu osuus käynnistyy perjantaina klo 13.15 Jukka Saksin puheenvuorolla Johtajuuden murros. Entä Kuinka viestitään vaikeista asioista vaikeissa tilanteissa? Tällä taidolle – jos mille – on näinä aikoina käyttöä. Tästä esimiehille on puhumassa Elina Lehtinen klo 13.50. Mitä on vallankäyttö ja vaikuttaminen aivojen näkökulmasta? Tästä puhuu Katri Saarikivi luennollaan Johtamisen neurotiede klo 14.30. Tulkoon mainituksi, että Saarikivi tekee väitöstään Helsingin yliopistossa professori Minna Huotilaisen ohjauksessa, joka puolestaan on SURE:n käynnistämän hyvinvointitutkimuksen keskeisiä suomalaisia yhteistyökumppaneita. Puheenvuoroista viimeisenä on vuorossa Jaana Hautala otsikolla Kuormittava stressi kuriin – lisää keskittymistä ja voimavaroja klo 15.05.
Perjantai-iltana järjestämme hienon Rehtorin iltakoulu -tapahtuman Helsingin keskustassa Tekniskan salissa, mikä on mukava tapa päättää perjantain messupäivä tavaten muita rehtoreita esimiesten omassa tilaisuudessa. Iltakouluun ilmoittautuminen tapahtuu linkin https://surefire.fi/web/jarjesto/koulutus/rehtorin-paiva-educassa-2019/ kautta.
Tervetuloa siis kaikki joukolla Educa-messuille kuuntelemaan messujen ohella hyviä asiantuntijaluentoja ja tapamaan toisia kollegoja iltakouluun!
Opas rakentajarehtoreille
OAJ on julkaissut rehtoreiden ja päiväkodinjohtajien avuksi oppiaan siitä, mitä koulun uudisrakennushanke tai peruskorjausprojekti käytännössä tarkoittaa. Oppaasta selviää esimerkiksi, minkälaisia erilaisia suunnitelmia ja monenlaisia vaiheita toteutuksessa tarvitaan. Vaikka koulun rakentamis- ja korjaushanke on usein kovasti kaivattu, se myös työllistää todella paljon oppilaitosjohtoa. Rakentamisprojekteissa ovat monesti jo pelkät käsitteet vieraita, ja kuitenkin juuri rehtori edustaa yleensä tilojen käyttäjätahoa koko rakennusprosessin ajan. On tavattoman tärkeää, että oppilaitoksen toiminnasta kumpuavat tarpeet tuodaan mukaan keskusteluihin oikeaan aikaan, ja tässä esimiehellä on tärkeä rooli.
Koulurakentamisen tavoitteena on rakentaa käyttötarkoitukseensa soveltuva ja myös tulevaisuuden tarpeisiin muuntuva terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö. Nyt julkaistua OAJ:n opasta on ollut tekemässä pieni työryhmä, jossa on ollut mukana myös rehtoreita, joilla on runsaasti kokemusta rakentamisprojekteista. Oppaassa on kuvattu rakennusprosessin eri vaiheita, jotka auttavat rehtoria tässä usein virkauransa aikana ainutkertaiseksi jäävässä työtehtävässään. Rehtorin on hyvä tietää, missä suunnittelun vaiheessa koulun toiminnalliset tarpeet pystytään ottamaan parhaiten huomioon ja miten rakentamisratkaisuilla pystytään myös kehittämään toimintaa ja johtamista. Opas löytyy OAJ:n uudistetuilta jäsensivuilta linkin https://www.oaj.fi/tyoelamaopas/turvallinen-tyoymparisto/rakentamisen-abc-rehtorille-ja-paivakodin-johtajalle/ takaa.
Kiusaamisen kitkemiseen kaikin käytettävissä olevin voimin!
Mennen viikon ja toisaalta lähes koko kuluvan lukuvuoden aikana on käyty paljon keskusteluja koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta. On selvää, että kiusaamisen kitkemiseksi pitää kaikissa maamme kouluissa tehdä kaikki voitava ja tehtävissä oleva. Tähän olemme myös esimiesjärjestönä sitoutuneet. Haluamme myös tukea oppilaitosjohtajia ja koulujen opettajia tässä tärkeässä työssä. Kiusaamisen jäljet jättävät elinikäiset jäljet ja kiusaamisen seuraukset ovat yksilön kannalta katsottuna raskaita taakkoja kantaa. Koululla on tulevien sukupolvien kasvattajana myös merkittävä tehtävä antaa oppilaille ja opiskelijoille taitoja, jotka kantavat rakentavaan yhteistoimintaan niin jatko-opintojen aikana kuin myöhemmin työelämässä.
Kiusaamisen suhteen tavoitteemme on oltava nollatoleranssi!
Kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja ilmi tulleen kiusan käsittelyyn tarvitaan paljon hyvää yhteistyötä, suunnitelmallisuutta ja voimavaroja. Työ kaikkien näiden kasvattamiseksi vaatii toimia useilla eri tasoilla. Tätä työtä olemme myös järjestönä omalta osaltamme tekemässä mm. koulujen työrauhaa pohtineessa työryhmässä, jonka keinoja ja toimenpide-ehdotuksia sisältävä raportti julkaistiin keväällä 2018 ja löytyy linkin https://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/tyoryhma_ehdottaa_uusia_keinoja_kiusaamisen_ehkaisyyn_ja_koulurauhan_edistamiseen kautta.
Työolobarometrin tuloksista
Kuluva vuosikymmen on ollut sitkeän taloudellisen laskusuhdanteen takia myös kaikille julkisen sektorin toimijoille vaativa. Koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ja säästötoimet ovat olleet dramaattisen suuria. Joulukuussa julkaistu KT:n ja muiden pääsopijajärjestöjen myötävaikutuksella valmisteltu Julkisen alan työhyvinvointi 2018 –tutkimus osoittaa, että kunta-alan organisaatiot ovat viime vuosina jo kehittäneet toimintaansa enemmän kuin useat muut toimialat. Julkisen sektorin piirissä on pystytty vastaamaan kasvaneeseen palveluiden kysyntään samaan aikaan kun toisaalta sen palveluiden tuottamisessa oleva henkilöstömäärä on kokonaisuudessaan laskenut.
Työn henkinen raskaus on työolobarometrin mukaan erityisesti ylempien toimihenkilöiden ja näin myös oppilaitosjohtajien työssään kohtaama ongelma. Ilahduttavaa on, että työolobarometrin mukaan arviot työyhteisöjen ilmapiiristä ja ihmisten luottamuksesta toisiinsa sekä työn ja työnteon mielekkyys ovat menneet parempaan suuntaan. Kiire ja työn epätasainen jakautuminen sekä toisaalta syrjintä, häirintä ja työntekijöiden työssään kohtaama väkivalta ovat työolobarometrin mukaan silti edelleen huolestuttavalla tasolla. Työhyvinvointiin panostaminen on barometrin tulosten valossa erittäin tärkeää. Tähän on syytä kiinnittää huomiota myös kevään eduskuntavaaleissa ja tulevan hallituksen hallitusohjelmassa.
Vain hyvinvoivat työyhteisöt pystyvät tuottamaan sellaiset korkeatasoiset julkiset palvelut, joiden varassa maamme kilpailukyky säilyy hyvällä tasolla myös tulevaisuudessa!
Tapaamisiin Educassa
Olen itse mukana Suomen Rehtoreiden messuosastolla 6e39 sekä rehtoreiden omassa koulutusosuudessa perjantain aikana. Tule juttusille tai muuten vaan vaihtamaan kuulumisia – tavataan messuilla!
Toivotan hyvää kevätlukukautta kaikille jäsenillemme!
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
twitter: @AnttiIkonen
Koulutamme opettajia yrittäjyyspedagogiikan osaajiksi
Kaivataanko teillä tukea yrittäjämäisen pedagogiikan toteuttamiseen tai lisää yrittäjyysosaamista opetushenkilöstölle? Suomen Yrittäjien maksuttomat valmennukset antavat opettajille uutta osaamista, työkaluja ja verkostoja sekä vahvistavat yrittäjyyden juurtumista oppilaitoksiin.
Valmennuksia voi rakentaa kolmen teeman ympärille: tulevaisuuden työ ja yrittäjyys, yrittäjyyspedagogiikka sekä liiketoimintaosaaminen. Tarkempi toteutus räätälöidään palvelemaan oppilaitoksen yrittäjyyden kehittämisen tarpeita. Erityisesti lukioilla on nyt mahdollisuus sopia valmennuksen toteuttamisesta omassa oppilaitoksessaan.
Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro teki Suomen Yrittäjille lahjoituksen koulutusten toteuttamiseksi.
Lue lisää: www.yrittajat.fi/osaaviaopettajia ja ota yhteyttä: Päivi Ojala, paivi.ojala@yrittajat.fi.
SUOMEN REHTORIT RY:N JÄSENMAKSU VUODELLE 2019
Jäsenmaksulomake vuodelle 2018 lähetetään heti vuosikokouksen jälkeen viikolla 5. Lasku lähetetään sähköpostilla. Mikäli et saa jäsenmaksua, tarkista roskapostisi.
Olethan muistanut ilmoittaa muuttuneet yhteystietosi toimistolle!
Ota yhteyttä järjestösihteeri Toni Lehtinen, toni.lehtinen@surefire.fi, p. 010 320 0070
SURE:N MOBIILISOVELLUS
Teimme uusintalähetyksen mobiilisovelluksen lataamisesta. Jos et saanut sitä ja sinulta puuttuu mobiilisovellus niin ota yhteyttä järjestösihteeriin. Ilmoita viestissä matkapuhelinumero, johon haluat latauslinkin. Latauslinkki on henkilökohtainen ja numerokohtainen, joten sitä on turha jakaa eteenpäin.
Ylioppilastutkintokoulutus v. 2019
Suomen Rehtorit ry. ja Ylioppilastutkintolautakunta ovat yhteistyössä järjestäneet tutkinnon toimeenpanoon liittyvää koulutusta vuodesta 1996 lähtien. Alkuvuodesta 2019 järjestetään 4 koulutustilaisuutta Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Helsingissä on mukana myös ruotsinkielinen osio.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot https://surefire.fi/web/ylioppilastutkinto-koulutus/