Jäsenkirje 2/2019

Puheenjohtajalta

Kielitietoisen koulutuksen kehittämiselle työkartta

Suomi on aktiivisesti mukana eurooppalaisessa yhteistyössä kielitietoisen koulun toiminnan kehittämisessä. Kielien kirjon ja kansainvälisen vuorovaikutuksen kasvaessa niin oman äidinkielen kuin vieraiden kielien merkitystä opetuksessa ja koulun toiminnassa ei voi ylikorostaa. Koulun henkilökunnan monikultturisen kasvatuksen taidoilla sekä osaamisella monikielisyyden hyödyntämiseksi kaikkien oppilaiden kielitietoisuuden kasvattamiseksi on hyvin merkittävä asema. Tässäkin koulun johdolla on pedagogisessa johtamistyössä tärkeä tehtävä. Koulun toiminnan kehittäminen kielitietoisen toiminnan kautta parantaa kaikkien oppilaiden oppimistuloksia. Erityisen merkittävää kielitietoisuuden lisääminen on monikielisten opiskelijoiden kielellisten taitojen kehittymisessä. Kielitietoisen opetuksen kehittämisestä ja euroalueella toimivasta ECML:stä kirjoittaa lisää opetusneuvos Katri Kuukka vuoden ensimmäisessä Rexi-lehdessä.

Työhyvinvoinnin kehittäminen on tärkeää edunvalvontaa

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on asettanut yhdeksi päätavoitteekseen työhyvinvoinnin kehittämisen kaikilla kouluasteilla ja kaikissa työntekijäryhmissä. Suomen Rehtorit on tarttunut tähän aiheeseen todella tanakasti juuri esimiesten työhyvinvoinnoin tilan selvittämiseksi. Yhteistyössä tulemme tavoittamaan tänä keväänä kaikki suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden esimiestyötä tekevät ja tarjoamalla heille tilaisuuden osallistua työhyvinvointitutkimukseen. Tarkoituksemme on saada selville erityisesti oppilaitosjohtajien työn kuormittavuuden erityispiirteitä ja saada näin myös eväitä oman edunvalvontatyömme kehittämiselle. Esimiestutkimus on osa kansainvälistä yhteistyötä, minkä avulla saamme vertailupintaa oppilaitosjohtajien työstä eri maissa ja konteksteissa. Tällä hetkellä aiemmin englanniksi toteutettua kyselyä käännetään suomeksi. Suunnitelman mukaan kysely tulee avoimeksi vastaajille kevään 2019 aikana.

Johtamisosaamisen kehittämiseen lisää huomiota ja voimavaroja

Pitkälti PISA-tutkimusten ansiosta olemme saaneet paistatella pian pari vuosikymmentä yleissivistävän koulutuksen mallimaana maailmassa. Kulunut vuosikymmen on kuitenkin ollut koulutuksen rahoituksen kannalta katsottuna murheellista katsottavaa. Huolestuttavia merkkejä koulutuksen tilan heikkenemisestä löytyy kaikilta kouluasteilta. Taloudellisten tosiasioiden lisäksi ehkä osaksi juuri menestyksen tuottaman hyvän olon tunteen vuoksi koulun toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ei ole osoitettu niin paljon resurssia kuin olisi ollut tarpeen. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös koulujen toiminnan laadukkaasta johtamisesta ja kehittämisestä. Olemme nyt tilanteessa, jossa pedagogiseen kehittämiseen ja johtamiseen on kohdistettava selvästi aiempaa enemmän panoksia. Yksi osa tätä kokonaisuutta on johtamisosaamisen kehittäminen. Meillä on tällä hetkellä kehittämistarvetta niin oppilaitosten esimiesten peruskoulutuksessa kuin täydennyskoulutuksessa. Koulujen esimiehet tarvitsevat erilaista tukea työlleen urapolun eri vaiheilla. Tarvetta on niin valmentavalle koulutukselle, työnohjaukselle kuin johtotyöpari ja –tiimi –koulutuksille. Olemme järjestönä aktiivisesti tarttuneet näihin kysymyksiin mm. kuluneen hallituskauden tunnusmerkkeinä toimineissa foorumi-työryhmissä ja tämä on yksi painopisteistämme myös kuluvana toimintavuotena.

Uusi eduskunta paljon vartijana

Tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät myös koulutuspolitiikan suunnannäyttäjänä. Hallitusohjelman kirjaukset luovat totuttuun tapaan raamit keskeisimmille koulutuspolitiikan linjauksille seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan kitkeminen kouluista on syystäkin ollut yksi keskeinen yhteiskunnallinen puheenaihe. Tulevan eduskunnan täytyy luoda osaltaan lainsäädännöllä mahdollisuudet tavoitteen saavuttamiseksi ja taata myös tämän vaatimat resurssit ja oppilashuollon palvelut. Myös Karvi on omissa arvioinneissaan tuonut esille, ettei opiskeluhuoltolaki ole saanut aikaan siltä odotettuja vaikutuksia erityisesti ennaltaehkäisevin opiskeluhuoltopalvelujen osalta. Koulutuspolitiikan tavoitteista tulevalle eduskunnan toimikaudelle käytiin keskustelua järjestöjohtajien ja Helsingin kaupungin apulaispormestari Pia Pakarisen kanssa helmikuussa 2019.

Uusi SURE:n hallitus valmiina työhön

Järjestön toimintavuoden käynnisti totutusti vuosikokous Educa-messujen yhteydessä tammikuussa 2019. Kiitän lämpimästi osakseni saamasta luottamuksesta jatkaa järjestön puheenjohtajana. Samalla onnittelen uutta varapuheenjohtajaa Päivi Ikolaa Tampereelta sekä hallituksen niin uusia kuin jatkavia jäseniä, meillä on hieno tehtävä Suomen tärkeimpien johtajien järjestön luotsaamisessa. Lopuksi toivotan hyvää talvilomaa kaikille talvilomaa viettäville tai sitä odottaville, annetaan kevättalven auringon tuoda valoa ja voimaa hienoon työhömme!

Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit

Yrittäjyys vahvistuu lukioissa uuden lukiolain myötä

Jatkossa yrittäjyys näkyy lukioissa yhä vahvemmin. Oppimäärän mukainen opetus on järjestettävä siten, että opiskelijalla on mahdollisuus kehittää kansainvälistä osaamistaan sekä työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan (uusi lukiolaki 13§).

Yrittäjyys sopii osaksi kaikkea opetusta ja jokaisen opettajan työkalupakkiin. Jos kaipaatte tukea yrittäjämäisen pedagogiikan toteuttamiseen tai lisää yrittäjyysosaamista opetushenkilöstölle, Suomen Yrittäjät kouluttaa. Maksuttomat valmennukset antavat opettajille uutta osaamista, työkaluja ja verkostoja. Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro teki Suomen Yrittäjille lahjoituksen koulutusten toteuttamiseksi.

Lue lisää: www.yrittajat.fi/osaaviaopettajia ja ota yhteyttä: Päivi Ojala, paivi.ojala@yrittajat.fi

Erasmus+ A practical guide for school leaders

Opas on tarkoitettu koulujen johtajille, jotka haluavat tietää, mitä Erasmus+ -ohjelmalla on tarjottavana esi-, perus- ja toisen asteen koulutukselle. Opas on saatavilla kuudella kielellä (DE, EN, ES, FR, IT, PL).

Opas on nyt päivitetty sivulle https://www.schooleducationgateway.eu/fi/pub/resources/guide_for_school_leaders2.htm

Tässä lisätietoja sisällöstä – opasta ei valitettavasti ole suomeksi/ruotsiksi

How can Erasmus+ funding be used to improve teaching and learning in my school? What professional development opportunities can we offer our teachers through Erasmus+? How can Erasmus+ help my school to raise its profile and connect with stakeholders? The answers to these and many other questions can be found in the new Erasmus+ guide for school leaders. The guide is designed for school leaders (head teachers, school principals, team leaders, coordinators, etc.) who want to know what the Erasmus+ programme has to offer in the fields of pre-primary, primary and secondary education.

The first section of the guide outlines the benefits schools can derive from applying for Erasmus+ and reviews the opportunities available within the programme, namely staff mobility and strategic partnerships. This section also explores the advantages of linking up with other schools online through eTwinning.  The second section provides step-by-step advice on developing a successful Erasmus+ application, finding the right European partners and building upon the experience of different schools. This section also offers real project examples to inspire school leaders, help generate ideas and showcase what can be accomplished through Erasmus+.

SURE-AVI – Road Show kiertää maata!

Alueelliset rehtori- ja johtajuuspäivät ovat vakiinnuttamassa paikkaansa rehtorien koulutuskalenterissa. Tänä vuonna alueelliset koulutuspäivät järjestetään viidellä paikkakunnalla. Päivät toteutetaan yhteistyössä Suomen Rehtorit ry:n ja sen alueyhdistysten, aluehallintovirastojen, Opetushallituksen, Suomen kuntaliitto ry:n, Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n, Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry:n, yhteistyökumppanien sekä paikallisten toimijoiden kanssa.

Merkkaa alueesi tilaisuus jo kalenteriin!

2.-3.4. Etelä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät, Kouvola (ilmoittautuminen käynnissä https://tinyurl.com/y252m75m)
11.-12.4. Lounais-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivä, Uusikaupunki
25.-26.4. Pohjoisen Suomen opetus- ja kasvatusalan johdon päivät, Kajaani
5.-6.9. Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät, Joensuu
24.-25.10. Länsi- ja Sisä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät, Tampere

PRO REXI 2019

Pro Rexi 2019 järjestetään 21.-22.11. Pro Rexi 2019, Dipolissa, Espoossa.
Tapahtumapaikka sijaitsee metrolinjan varrella, joten sinne on helppo tulla. Tänä vuonna ohjelmassa keskitytään vahvasti johtamiseen ja sen eri osa-alueisiin.