Luopumista, vaan ei luovuttamista

Pihassamme vieraili kuluneella viikolla hinausauto. Poikani vuoden ajamaton autonropponen oli syytä siirtää loppusijoituspaikkaan, autopurkaamoon. Laitoin pojalle toiseen kaupunkiin kuvan WhatsAppilla tyhjästä tontin nurkasta, johon ei ollut päässyt lunta satamaan. Viestitellessämme asiasta en havainnut sitä samaa haikeutta, jota perheemme ensimmäinen romutettava auto oli saanut aikaan. Se oli ollut iso asia, koska luopuminen tutusta maantiennielijästä ei ollut ihan helppoa. Se oli palvellut appiukon jälkeen kaikkia meidän poikiamme ensimmäisenä omana autona.

On aika pysäyttävää tajuta, kuinka kiintyneitä me ihmiset olemme materiaan. Ainakin itselleni on vaikea luopua niistä hiukan pienistä farkuista, vähän virttyneistä neuleista tai polkupyöristä, jotka ovat palvelleen arkeani vuosikaudet. Saati sitten kalliimmista asioista, autoista tai rakennuksista. Niihin liittyy monenlaisia muistoja, joilla on ollut meille merkitystä ja arvoa itsessään. Vuoden kuluttua henkilökuntamme on luopumassa koulurakennuksesta, jonka seinät kertoisivat huikeita ilon, oppimisen ja onnistumisen tarinoita, jos vain voisivat. Mukana olisi varmasti myös niitä tarinoita, jotka eivät ole olleet mukavia. Ehkä pettymystä, epäonnistumista ja surua niin lapsilla kuin aikuisilla. Koko elämän kirjoa, jonka kohtaamalla meistä tulee realistisia ja hyväksyviä yksilöitä. Sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät elämän molemmat puolet.

Luopuminen ei varmasti tule olemaan helppoa, koska kaikki uusi jännittää ja joskus jopa pelottaakin. Oppilaiden mielissä on varmaan kysymyksiä: Löydänkö uudessa koulurakennuksessa oman kyläni? Vaihtuuko ope? Missä säilytän kenkäni? Henkilökuntaa askarruttaa uusien avoimempien tilojen akustiikka ja rajattavuus. Eikö minulla olekaan enää omaa tilaa, jonne voin tavarani laittaa. Onko totta, että en voi viedä vanhoja tuttuja materiaalejani puhtaisiin tiloihin. Pitääkö minun jotenkin muuttaa toimintatapojani ja mitä se tarkoittaa käytännössä. Huoltajillakin saattaa olla epäselvää, kuinka koulusihteerin luo pääsee. Onko lapsellani turvallista noin isossa talossa? Onko kaikki kylän opettajat niitä, joihin joudun olemaan yhteydessä.

Tällaisia kysymyksiä kohdatessa saattaa monella olla mielessä kyynistyminen ja jopa luovuttaminen. Ei uusi toimintakulttuuri tuo kuitenkaan mitään hyvää, vaan pelkästään isoja haasteita. En halua lähteä tuollaiseen mukaan. Miksi ei rakenneta koulua, jossa on perinteiset luokkatilat. Kaikille meille koulun vaikutuspiirissä oleville on tärkeää tarkistaa omaa suhtautumistaan totuttuihin perinteisiin toimintatapoihin. Toteutuuko toiminnassamme tärkein, oppilaiden etu. Nykyinen yhteiskunta on ihan erilainen kuin meidän lapsuudessamme. Globaalit muutokset tietojen käsittelyssä ja tulevaisuuden taidoissa haastavat meitä jo nyt kohtaamaan erilaisen oppimisen ja toimintakulttuurin kouluissa ja kotona. Kahden vuoden haastava aika on pysäyttänyt meitä perimmäisten kysymysten äärelle. Miten meidän pitää muuttua, jotta selviämme nykytilanteen haasteista unohtamatta inhimillisyyttä ja toisten huomioimista. Maailman myllerrykset laittavat arvojamme ja tavoitteitamme puntariin. Miten haluamme säilyttää niitä asioita, jotka ovat henkiselle kasvulle välttämättömiä ja toivottuja.

Rohkenen väittää, että uudistuminen ja joistain asioista luopuminen ei ole este positiiviselle kehitykselle. Olennaista on huomata arjessa ja toimintatavoissamme ne kohdat, joita parhaiten palvelee uudistaminen. Itsetutkistelulla ja siihen liittyvällä rohkeudella uudistua on suuri merkitys siihen, miten suhtaudumme asioihin. Jos lähtökohtaisesti tyrmäämme uudistukset, emme ole avoimia muutokselle, joka usein on väistämätön. Halusimme sitä tai emme. On totta, että koulumaailmassakin on paljon hyvää ja sellaista, jota ei tarvitse muuttaa. Se liittyy toisten kohtaamiseen, ystävällisyyteen, ryhmätoimintaan ja hyväksytyksi tulemisen kohtaamisiin. Sellaisiin asioihin, jotka ovat terveen itsetunnon ja henkisen terveyden tukipilareita. Jotkut perinteiset menetelmät oppimisessakin tukevat näitä ja niitä ei ole syytä muuttaa. Kokeilemalla päästään usein tilanteeseen, jossa voidaan objektiivisesti tarkastella jonkun asian toimivuutta verrattuna vanhaan. On oltava rohkeutta kyseenalaistaa ja analysoida toimintaamme kouluissa. Se on edellytys positiiviselle muutokselle, joka palvelee niin oppilaita, huoltajia kuin henkilökuntaakin.

Olemme joulun jälkeen aloittamassa henkilökuntamme kanssa kahta valmennusta, johon liittyy itsetutkistelua ja myös työyhteisön tarkastelua. Saamme ulkopuolista sparrausta hyvinvoinnin ja toimintakulttuurin kehittämiseen. Juuri niihin asioihin, jotka ovat tärkeitä koko kouluyhteisön kannalta. Hyvinvoiva henkilöstö on hyvinvoivan koulun kulmakivi, jonka päälle voidaan rakentaa erilaisia rakenteita turvaamaan oppiminen ja kasvatus. Antakoon tämä reilun vuoden mittainen prosessi meille sen alkusysäyksen, joka kantaa kouluamme vuosikymmeniksi eteenpäin. Muokatkoon se meitä luopumisen kautta sellaisiksi työntekijöiksi, jotka eivät luovuta tiukankaan paikan tullen. Olkoon meillä kaikilla sellainen henki, joka kantaa meitä arvostamaan ja tukemaan toinen toisiamme vaativassa opetus- ja kasvatustyössä!