Puheenjohtajan palsta
Pian jo viisikymmentä päivää Ukrainan sotaa
Venäjän julmaa ja oikeudetonta hyökkäystä Ukrainaan on kestänyt pian 50 vuorokautta. Järkyttävät uutiskuvat hallitsevat syystäkin mediatilaa ja mieliä. Sodan välittömät ja välilliset vaikutukset näkyvät myös jo suomalaisessa koulussa. Huhtikuun alussa maassamme oli OPH:n tietojen mukaan jo yli 600 oppilasta valmistavassa opetuksessa ja perusopetukseen on ilmoittautunut jo yli 1 000 koululaista.
Ukrainassa käytävä sota vaikuttaa merkittävästi globaaliin talouteen. Nopeasti kiihtynyt inflaatio ja massiiviset taloudelliset pakotteet haastavat meidät vuosikausiksi tästä eteenpäin. Turvallisuusympäristön dramaattinen muutos on nopeasti kiihdyttänyt myös keskustelun maamme turvallisuuspolitiikan ratkaisuista, erityisesti sotilaallisesta liittoutumisesta ja NATO:n jäsenyyden hakemisesta. Näistä syistä tuleva kevät on hyvin merkityksellistä aikaa. Koulujen työ näyttäytyy nyt, jos mahdollista, vielä tavallistakin tärkeämpänä turvallisen arjen ja yhteiskunnan normaalien toimintojen jatkamiseksi poikkeuksellisten aikojen keskellä.
Kevät 2022 korostaa varautumisen tärkeyttä
Kevään 2022 tilanteessa suomalainen yhteiskunta ja sen demokraattisesti vapaissa vaaleissa valitut päättäjät valmistautuvat turvallisuuspoliittisten ratkaisujen uudelleen tarkasteluun. Koska kysymys on geopoliittisesti kriittinen, meidän tulee kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa varautua myös siihen, että erityisesti hybridivaikuttamisen erilaisilla keinoilla pyritään häiritsemään normaalia toimintaa. Tämä voi vaikuttaa myös oppilaitoksiin. Varautumisella ei ole tarkoitus maalata piruja seinille, vaan paremminkin estää häiriökäyttäytymisen edellytysten syntymistä. Erityisen otollisia tarkoitushakuisen häirinnän kohteita ovat kaikki sosiaalisen median alustat ja niillä tapahtuva viestintä. Esimerkiksi trollauksella voidaan tavoitella suoraa vaikuttamista paitsi aikuisväestöön myös opiskelevaan nuorisoon. Yhteistyössä opetuksen järjestäjän kanssa on hyvä pohtia myös, miten hyvin oppilaitokset ovat suojassa tietojärjestelmiin kohdistuvilta hyökkäyksiltä. Energiansaannin turvaaminen ja energiaratkaisut yleisemmin ovat yksi isoimmista kysymyksistä ajankohtaisissa keskusteluissa. Varautuminen häiriöihin niin energia-, sähkö- kuin dataverkkojen toiminnassa on hyvä käydä läpi osana oppilaitoksen varautumissuunnittelua ja -harjoittelua.
Sopimukseton tila jatkuu suurimmalla osalla jäsenistöämme
Elämme kriittisiä viikkoja myös työmarkkinakysymyksissä. Suomen Rehtorit on jättänyt tällekin sopimusneuvottelukierrokselle omat esihenkilöiden sopimusehtoja koskevat edistämistavoitteensa. Sopimukseton tila on jatkunut kunta-alalla jo maaliskuun alusta lähtien, ja tähän mennessä on toteutunut neuvottelujen vauhdittamiseksi myös opetusalan työtaistelutoimena kahden päivän kestoinen lakko Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. Sen piiriin ovat kuuluneet opettajien lisäksi näiden kaupunkien rehtorit. Parhaillaan opetusalan työtaistelutoimia on Tampereella ja Kuopiossa sekä 19.–25.4. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Jos pääkaupunkiseudun lakko toteutuu, siihen osallistuisi myös 15 Sivistystyönantajien sopimuksen piirissä olevaa yksityistä oppilaitosta. Yksi keskeisimmistä avoimista kysymyksistä on tavoite julkisen sektorin palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamisesta pitkäkestoisella palkkaohjelmalla, jollainen on kertaalleen toteutettu 2000-luvun alussa.
Sopimusneuvottelukysymyksissä rehtorit ovat myös työntekijäasemassa
On tärkeää muistaa, että omaan virkaan tai tehtävään liittyvissä virka- ja työehtosopimuksia koskevissa kysymyksissä rehtorit ovat myös työntekijäasemassa. Olemme onnistuneet kehittämään taloudellisesti haastavan 2010-luvun aikana oppilaitosten esihenkilöiden sopimusta jokaisella sopimuskierroksella ehkäpä enemmän kuin yksikään muu henkilöstöryhmä isoimman sopimuksen, OVTES:n, piirissä. Tiedämme hyvin, että oppilaitosjohtajien epätyydyttäviin sopimusmääräyksiin ja palkkauksen tasoon liittyvä tavoitelista on pitkä. Edistettäviä tavoitteitamme on paljon, eikä sekään lista ole tyhjentävä. Ainoa tapa päästä asioissa eteenpäin on määrätietoinen ja sitkeä työ neuvottelukierroksesta toiseen. Yksinään käyty tai vain rehtoripiirissä tapahtuva murina ei edistä ammattikuntamme sopimusasioita piiruakaan. Edistäminen onnistuu vain yhteen hiileen puhaltamalla, yhtenä rintamana toimimalla. Koska esitämme vaatimukset tosissamme, on meidän tärkeää olla tosissamme myös, kun asioitamme ajetaan työtaistelukeinoin.
Rehtoribarometrista hyötyä sekä sinulle että ammattikunnallemme
Jokaisen maamme peruskoulun ja lukion rehtorin sähköpostista löytyy nyt Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhän lähettämä neljännen Rehtoribarometrin kyselylinkki. Toiveena on, että oppilaitosten johtajat välittävät kyselyn myös oman koulunsa apulaisrehtorille. Kyselyn taustalla oleva tutkimus on saanut taakseen entistä leveämmät hartiat, ja olemme onnistuneet saamaan koulujen esihenkilöitä koskevat kysymykset tutkimuksessa esille näkyvästi ja itsenäisesti – omana ammattikuntanamme ja samalla kuitenkin osana opetusalan ja opettajien, oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin tarkastelua. Jokainen kyselyyn vastannut saa entistä nopeammin itselleen palautteen ja vertailuaineiston. Se kertoo, millainen vastaajan työhyvinvointi on suhteessa muiden saman alan kollegoiden hyvinvointiin. Kyselyyn aiemmin vastanneet saavat lisäksi tietoa, mihin suuntaan oma työhyvinvoinnin tila on muuttunut.
Yhdessä vastaukset muodostavat korkeatasoisen tutkimuksen tuottaman kokonaiskuvan ammattikuntamme yleisestä tilasta. Lisäksi tutkimus avaa liudan erittäin kiinnostavia näkökulmia suomalaisen peruskoulun ja lukion kuulumisiin keväällä 2022. On tärkeä muistaa, että koronapandemia on kuluneenakin lukuvuotena vaikuttanut erittäin väkevästi työhön maamme kouluissa, ja tätäkin kysymystä selvitetään kyselyllä. Toivonkin, että ennättäisit vastata myös tänä keväänä Rehtoribarometriin. Barometri on meille keskeisin koko jäsenistön kattava edunvalvonnan ja työhyvinvoinnin kehittämisen työkalu ja siksi erittäin tärkeä myös järjestömme menestyksekkään työn toteuttamisessa.
SURE ja Lastenklinikoiden Kummit yhteistyössä mielenterveyden edistämiseksi
Järjestömme oli yhteistyökumppanina Lastenklinikoiden Kummien toteuttamassa rehtoreille kohdennetussa webinaarissa 30.3.2022. Verkkoluennolla järjestömme jäsenet saivat osaavien asiantuntijoiden puheenvuoroista eväitä tunnistaa tavallisimpia lasten ja nuorten mielenterveyden haasteita sekä pohtia ennaltaehkäisevän työn keinoja ja verkostojen välisen yhteistyön mahdollisuuksia koulujen työn tukemiseksi. Kaikkien kevään melskeiden keskellä oli ilahduttavaa nähdä, että kymmenet järjestömme jäsenet priorisoivat yhden alkuillan näiden tärkeiden aiheiden parissa ja osallistuivat maksuttomaan seminaariin. Oli myös hienoa huomata, että alan osaavimmat asiantuntijat kantoivat yhtä lailla kortensa yhteistyön kekoon. Illan aikana puheenvuoron pitivät niin HUSin lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokari kuin lastenpsykiatrian psykologit Sanna Hemnell ja Heini Elo. Haluan tässä yhteydessä välittää kiitoksen illan onnistumisesta vielä erityisesti Lastenklinikoiden Kummien toiminnanjohtaja Anu Rapelille sekä järjestösihteerillemme Toni Lehtiselle. Teidän avullanne tämä maksuton seminaari saatiin jäsenillemme tarjolle.
Tästä pääset webinaarin materiaaleihin (tallenne, esitys)
Toivotan kaikille jäsenillemme hyvää pääsiäistä ja voimia kevään työhön!
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
@AnttiIkonen
Virpi Kinnunen Kiteeltä: Valmistava luokka pystyyn pikana
Kesälahden koulussa Kiteellä aloitti 12 Ukrainasta tulleen peruskoululaisen valmistava ryhmä maaliskuun lopulla, ja tällä viikolla kouluun tuli viisi oppilasta ja toinen opettaja lisää.
”Äskettäin saimme tiedon, että meille on tulossa neljä uutta oppilasta eli tilanne elää koko ajan”, Kesälahden koulun toiminnasta vastaava rehtori Virpi Kinnunen kertoo.
Valmistavan opetuksen arki on alkanut hienosti.
”Kaikki lapset pääsivät kouluun vajaan kahden viikon kuluttua saapumisestaan. Heillä on suuri motivaatio koulunkäyntiin ja suomen kielen oppimiseen, eivätkä he malttaisi lähteä koulupäivän jälkeen pois!”
Ryhmässä työskentelee opettajien lisäksi venäjää puhuva koulunkäynninohjaaja, ja muutama Kesälahden koulun opettaja osaa venäjää. Myös käännösohjelmat helpottavat kommunikointia. Rehtorin tehtävänä oli kartoittaa nopealla aikataululla esimerkiksi opetukseen soveltuvia tiloja ja tarvittavia rekrytointeja sekä suunnitella päiväjärjestystä ja perehtyä valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan. Ukrainalaisille huoltajille ja oppilaille järjestettiin tapaaminen ja oppimateriaaleja tilattiin.
”Järjestelyjen sujuvuus eri tahojen kanssa on lämmittänyt sydäntä. Ihmisten halu auttaa tässä tilanteessa on todella hieno asia”, Kinnunen toteaa.
Timo Kettunen Oulusta: Rehtorillakin on järjestäytymisvapaus
Oululaisen Kaukovainion koulun rehtori Timo Kettunen oli viime viikolla yksi lakkolaisista sekä paikallinen järjestövalmiuspäällikkö. Kun Rotuaari torstaina täyttyi mielenilmaisusta, osallistujien vahva yhteishenki välittyi Kettusen mukaan kaikesta. Ristiriitaisemmat tunnot liittyvät rehtoreiden rooliin. Oulussa, kuten Kuopiossa ja Helsingissäkin, heitä yritettiin painostaa lakon murtamiseen.
”Saimme työnantajalta alun perin ohjeen, että rehtorit ja heidän varahenkilönsä jäävät lakon ulkopuolelle. Tämä oli OAJ:n lakimiesten tulkinnan mukaan laiton ilmoitus, sillä meilläkin on perustuslain mukainen järjestäytymisvapaus. Osa rehtoreista meni työpaikalleen, mikä on liitosta erottamisen peruste. OAJ joutuukin nyt lähestymään näitä lakon rajoja murtaneita rehtoreita lähiaikoina, mikä on äärimmäisen valitettavaa”, Kettunen toteaa.
Hänelle itselleen luottamusmiehen ja esimiehen roolien yhdistäminen on luontevaa.
”Olen yksi Oulun kymmenestä JUKOn luottamusmiehestä. Työpaikallani olen noin 40 ihmisen esimies, mutta en ole heidän luottamusmiehensä. He voivat tarvittaessa kääntyä yhdeksän muun luottamusmiehen puoleen. Me rehtorit emme myöskään ole esittelyvastuussa päättäjille, vaan olemme puhtaasti päätöksenteon kohteita. Yksi tärkeä tehtävämme ja oikeutemme on puolustaa koulujen työnteon edellytyksiä – tarpeen tullen myös lakkoilemalla.”
Linkkejä
5 Leadership Focuses for the Future of Work
Nordic Business Forum https://bit.ly/FocusesForFutureOfWork
ICP Magazine April 2022 Edition
ICP Magazine April 2022 Edition https://bit.ly/AprilEditionMagazineICP
Hyvinvointia, työkykyä ja palautumista edistäviä tunnetaitoja työelämään
Itä-Suomen yliopisto https://bit.ly/HyvinvointiaRehtoreille
Alakoulun rehtorin mahdollisuudet edistää työyhteisönsä jäsenten hyvinvointia korona-aikana
Jyväskylä yliopisto https://bit.ly/RehtorinMahdollisuudet
Kasvatus- ja opetusalan johtajien näkemyksiä omasta johtamisosaamisestaan ja sen kehittämistarpeista
Jyväskylän yliopisto https://bit.ly/OpetusalanjohtajienNäkemyksiä
Yhteisöohjautuvuus koulutusorganisaatiossa
Jyväskylän yliopisto https://bit.ly/Yhteisöohjautuvuus