Taannoisella ulkomaanmatkallamme kävimme muutamassa vanhassa kivikirkossa. Ne ovat mukavia paikkoja hiukan levähtää kaupunkikävelyn lomassa ja kuumalla ilmalla sopivia paikkoja viilentymisellekin. Lähes poikkeuksetta saa myös ihailla upeaa arkkitehtuuria ja hienoja seinä- sekä ikkunamaalauksia. Eräästä kirkosta lähdettäessä kiinnitin huomioita naiseen, joka istui viimeisessä penkissä rauhallisena hymyillen. Katse oli suunnattuna yläviistoon, toisin kuin valtaosalla muista penkeissä istujista. Suurin osa heistä katsoo alaspäin ja ilme on usein vakava tai jopa surkea. Henkilökohtaiset tai maailman murheet lamaannuttavat, eikä uskoa tulevaan ole. Poikkeuksellinen nainen istui pitkään aivan liikkumatta ja selvästi keskittyen omiin ajatuksiinsa. Hänellä näytti olevan hyvä olla.
Kovin usein koulumaailmassa positiivisuus tuntuu olevan hiukan hakusessa. Oppilaat ja huoltajat haastavat, resurssit pienenevät ja riittämättömyyden tunne on läsnä. Kuinka selviän arjesta, kun kaikki ei olekaan niin kuin ennen. Tarvitseeko minunkin muuttua? Työyhteisöt suurenevat pienten koulujen lakkauttamisen myötä ja yhä useampi pohtii omaa paikkaansa ja roolia työyhteisön jäsenenä. Voisinko vaan olla se sivusta seurailija vai pitäisikö minun puhua nyt suuni puhtaaksi. Riittäisikö kuitenkin, jos peukuttaisin sitä kriittistä työkaverin kommenttia yhteisellä alustalla.
Säännöllisesti koulun arjessa mitataan henkilöstön asennetta erilaisiin haastaviin tilanteisiin. Kuinka ollaan provosoitumatta haistattelevaan oppilaaseen? Miten saan aikani riittämään tarvittaviin työtehtäviin? Kuinka suhtaudun ohjeistuksiin, mitkä eivät ole mieluisia. Millainen olen, kun joku asia ärsyttää. Työyhteisön ilmapiiri on henkilöstönsä summa. Pienenkin porukan, jopa yksittäisen työntekijän, negatiivinen asenne heijastuu muihin. Kääntäen myös positiivisuus lisää positiivisuutta. Jään usein itsekseni pohtimaan, miksi jotkut tuntuvat olevan säännöllisesti huonolla jalalla liikkeellä. Onko se heidän omaksuttu työroolinsa vai onko perusasennoitumisessa tarkistamisen varaa. Mitä voin rehtorina tehdä sille, että positiivisuus kasvaisi haasteista huolimatta.
Olen saanut olla työurani aikana usean työyhteisön jäsen, ensin opettajana ja sitten rehtorina. Mukavimpina muistona mieleeni on jäänyt työpaikat, joissa aikuisilla on positiivinen perusvire ja puhalletaan yhteen hiileen. Näissä työpaikoissa lähtökohta on ollut, että oppilaiden haasteista huolimatta aikuiset tekevät työtä hyvillä mielin. Henkilökohtainen elämä luonnollisesti antaa oman mausteensa yksilön käyttäytymiseen osana työyhteisöä, mutta se ei ole mennyt työyhteisön etujen päälle. Vaikeisiin tilanteisiin on saatu kollektiivista tukea ja sen avulla työstäkin on selviydytty positiivisin mielin. Uskon vahvasti yhdessä tekemiseen ja jakamiseen, tiimityöhön. Yksin tekemisen aika alkaa olla ohi ja mielestäni parhaaseen tulokseen päästään aidolla yhteistyöllä. Koulun tehtävä on myös kasvattaa oppilaita yksilön vastuusta yhteisvastuuseen. Tämä mallintuu heille arjen vastuuttamisen lisäksi aikuisten mallilla yhteistoiminnasta. Koulumme pariopettajuusluokissa (7 paria) tämä on totta jokaisena koulupäivänä. Kaksi luokanopettajaa suunnittelevat ja opettavat yhdessä sekä haastavat muita aikuisia (koulunkäynnin ohjaajat, muut oppilaita opettavia opettajia) mukaan. Oppilailla on useampi kouluarjen aikuinen, jolle voi myös tuoda huoliansa ja ilojansa. Oppilaat janoavat aikuista kuuntelijaa ja kohtaamisia.
Tietämättä hymyilevän naisen taustaa, uskallan leikitellä ajatuksella, että hän oli tyytyväinen ja kiitollinen elämästään. Ehkä hänellä oli luottamus siitä, että vaikeuksista huolimatta kaikki järjestyy. Siksi hän uskalsi olla pää pystyssä hymy huulilla. Kunpa meillä koulun työntekijöilläkin olisi samanlainen asenne nyt ja tuleviakin haasteita kohdatessamme. Resurssit tulevat valitettavasti pienenemään ja uudistuksia on näköpiirissä. Oppilaiden hyvinvointi on koetuksella perheiden pahoinvoinnin myötä ja turvallisia aikuisia kaivataan. Olkaamme me koulun henkilökunta niitä, joilla on tulevaisuuden usko ja positiivinen asenne. Silloin teemme meille annettua perustehtäväämme onnistuneesti.