Lausunto talousarvioesityksen vaikutuksesta lukiokoulutukseen

Eduskunta
Sivistysvaliokunta
Kuulemistilaisuus 23.9.2014

Asia: HE 131/2014 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2015
Aihe: Talousarvioesityksen vaikutus lukiokoulutukseen

Suomen Rehtorit ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi vuoden 2015 valtion talousarvioesityksen vaikutuksista lukiokoulutukseen.

Tavoitteena maailman osaavin kansa vuonna 2020

Hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2015 todetaan, että ”osaamisen, hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn varmistaminen edellyttää panostamista varhaiskasvatukseen, koulutukseen, tutkimukseen, luovuuteen, kulttuuriin ja innovaatiotoimintaan”. Edelleen talousarvioesityksessä todetaan, että ”korkea sivistystaso, toimivat päivähoitopalvelut sekä laadukas ja maksuton koulutus ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta”. Hallituksen esityksessä edellytetään tasapuolisten mahdollisuuksien toteutumista laadukkaaseen koulutukseen koko maassa. Tavoitevuonna 2020 työikäisestä aikuisväestöstä 88 % on suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon.

Monenlaista suunnittelua ja päämäärää

Vuonna 2011 perusopetuksen päättäneistä välittömästi on sijoittunut lukiokoulutukseen 49,6 %, vuonna 2012 50 %, arvio vuodelle 2013 on 52 % sekä arviot vuosille 2014 ja 2015 samoin ovat 52 %. Ikäluokasta lukiokoulutukseen menevien prosentuaalisen osuuden arvioidaan siis kasvavan. Nuorten lukiokoulutuksessa on ollut vuonna 2012 (toteutuma) 100 410 opiskelijaa, tavoitteena vuodelle 2015 on 102 000 opiskelijaa.
Paraikaa ovat meneillään valmistelut lukiokoulutuksen järjestäjäverkon rakenteelliseksi uudistamiseksi ja rahoitusjärjestelmän uudistamiseksi siten, että rahoitus perustuisi ensisijaisesti suorituksiin ja tuloksiin, ei opiskeluaikaan. Edelleen myös valmistellaan rajattavaksi lukion opiskelijasta koulutuksen järjestäjälle myönnettävä valtionosuusrahoitus enintään kolmeksi vuodeksi. Tavoitteeksi on asetettu lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa koskevan valtioneuvoston asetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen siten, että ne voitaisiin ottaa käyttöön 1.8.2016.
Ylioppilastutkinnon osalta valmistellaan tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa asteittain, ensimmäiset kokeet kolmessa aineessa ollaan suorittamassa syksyn 2016 kirjoituksissa. Myös itse tutkintoa ja sen eri kokeita ollaan kehittämässä tukemaan koulutuksen yleissivistäviä tavoitteita sekä mahdollisesti laajemmin hyödynnettäisiin tulevaisuudessa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa.
Oppimisympäristöt muuttuvat ja monipuolistuvat, digitaalisten oppimateriaalien käyttöön siirrytään laajalti. Parhaillaan ollaan kehittämässä kansallista koulutuspilvipalvelua, jonka avulla olisi opetusmateriaalia helposti saatavilla koulujen ja opettajien käyttöön.

Kylmiä ja karuja euromääriä talousarvioesityksessä vuodelle 2015

Edellä esitetyt monet uudistukset ja hankkeet sekä lukiokoulutuksen opiskelijamäärän kasvu edellyttävät riittävää taloudellista resursointia. Valtionosuusmäärärahat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle yleissivistävän koulutuksen osalle osoittavat huomattavaa vähenemistä vuodesta 2014 vuodelle 2015. Vuodelle 2014 valtionosuusmääräraha oli noin 844 miljoonaa euroa, nyt esitetään noin 741 miljoonaa euroa.
Lukion opiskelijakohtaisen yksikköhinnan kehitys vuodesta 2013 vuodelle 2015 tehtyyn talousarvioesitykseen on huomattava: kahden vuoden aikana on tullut paljon leikkausta jo valmiiksi niukkaan rahoitukseen. Lukiokoulutuksen rahoitus on ollut alhainen jo ennen leikkauksia. Koulutus lukiossa on erittäin edullista, tehokasta ja laadukasta. Lukioilta ollaan viemässä mahdollisuudet toteuttaa hyvää ja tasokasta opetusta.
Aikuislukioiden toimintaan yksikköhinnan pudotus tulee vaikuttamaan mm. siten, ettei tarpeeksi ryhmiä voida perustaa vastaamaan kysyntää esimerkiksi aikuisten maahanmuuttajien alkuvaiheen koulutukseen, aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien koulutukseen, muille syrjäytymisvaarassa oleville eikä opintonsa keskeyttämään joutuneille.
Valtion talousarviossa vuodelle 2015 asetettuja tavoitteita ei tulla saavuttamaan esitetyllä rahoituksella. Lukion kiinnostavuuden ja vetovoiman lisäämisestä ja lukiokoulutuksen kehittämisestä on keskusteltu ja tehty esityksiä mm. opetus- ja kulttuuriministeriön eri työryhmissä. Nyt talousarviossa esitetyt selvästi lukiokoulutuksen rahoitusta leikkaavat määrärahat eivät edistä lukiokoulutuksen ajanmukaistamista, kiinnostavuuden lisäämistä ja laadun edelleen parantamista.
Lukiokoulutuksessa ei pystytä säästämään oppikirjoissa eikä materiaaleissa, sillä lukio-opiskelija hankkii itse käyttämänsä oppikirjat. Tosiasiallisesti leikkaukset tulevat vaikuttamaan yksittäisissä lukioissa opetusryhmien koon kasvamiseen, valinnaisuuden vähentämiseen ja jatko-opintoihin tarpeellisten tietojen sekä taitojen heikkenemiseen. Koulutuksen laatu vaarantuu.

Ratkaiseeko asuinpaikka?

Monet kunnat eri puolilla maata ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Lukiokoulutuksen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset osaltaan ovat vaikeuttamassa lisää tällaisten kuntien taloutta. Lukiokoulutuksen valtionosuudet eivät välttämättä mene kaikissa kunnissa lukiokoulutukseen kokonaan ja lukioiden saama rahoitus tällöin jää alhaisemmaksi. Eriarvoisuus opiskelijoiden kesken kasvaa. Ohjauksellinen ja ohjaava osuus lukion aineopinnoissa tulee pienenemään, kun lukioiden käyttöönsä saama resurssi vähenee.
Valtion budjettiesityksessä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen ja digitaalisiin koulutuspalveluihin tarkoitettu rahoitus on pysynyt samana kuin 2014. Rahoitusta tulisi kasvattaa, jotta saataisiin digitaalisia työ- ja opiskeluvälineitä koulujen käyttöön. Kuntia ja lukioita ei edellytetä hankkimaan tietokoneita opiskelijoiden käyttöön. Kaikilla opiskelijoilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tarvittavien välineiden hankintaan; lukioilla pitäisi olla mahdollisuus hankkia riittävästi lainattavia koneita opiskelijoiden käyttöön. Koulutuksen esteenä ei lukiossakaan saa olla vähävaraisuus.

Yhteenvetona

Tavoitteena on maailman osaavin kansa vuonna 2020. Koko koulutuksen kentästä varhaiskasvatuksesta korkeakouluopintoihin tulee huolehtia ja rahoitusta tulee suunnata kaikille koulutussektorin aloille.
Lukiokoulutus on jo nyt hyvin edullista eikä siitä pystytä irrottamaan ns. löysää rahaa. Niukkenevat resurssit tulevat vaikuttamaan opetuksen määrän vähenemiseen lukioissa, valinnaisuuden vähenemiseen sekä yhä suurempiin opetusryhmiin siirtymiseen. Tasa-arvoisen lukiokoulutuksen saaminen vaarantuu maan eri osissa. Monien aikuislukioiden toiminta on vaarassa lukiorahoituksen leikkausten myötä.
Lukiokoulutuksessa on meneillään monia uudistuksia. Näiden uudistusten aikatauluja tulee tarkistaa ja näiden uudistusten tavoitteet on yhteen sovitettava. Nyt on aika huolehtia korkeatasoisen lukiokoulutuksen jatkumisesta tulevaisuudessakin. Koulutuksen määrärahoja ei pidä katsoa vain ikävinä menoerinä talousarviossa, vaan niitä tulee tarkastella investointeina tulevaisuuteen.
Helsingissä 23.9.2014

Riikka Lindroos
puheenjohtaja
Suomen Rehtorit
Finlands Rektorer rf