Vain muutos on todellista, pysyvä hetken harhaa!

Näin voi tiivistää antiikin ajattelijan Herakleitoksen ajattelun yhteen virkkeeseen, jonka paikkansapitävyys on toden teolla käynyt selväksi kuluvan lukuvuoden aikana.

Pieni koronavirus on näkymättömyydestään huolimatta osoittanut voimansa ja pakottanut meidät pohtimaan monia yhteiskunnan arkisia toimintoja kokonaan uudella tavoin. Näin on myös koulun kohdalla käynyt. Maailmanlaajuisen epidemian vakavuus, sairastuneiden ja menehtyneiden määrä sekä tautiaallon voittamisen vaatima pitkä jälkihoito kaikkine taloudellisine vaikutuksineen on yhteiskuntajärjestyksellemme äärimmäinen stressitesti.

Toimintaympäristön merkitys kirkastuu, kun toimintaympäristö muuttuu – tai kun se käytännössä katoaa kuten tänä keväänä kouluissa kävi. Näkyvä koulu hävisi ympäriltämme lähes kokonaan, kun koulut siirtyivät laajassa mittakaavassa pois lähiopetuksesta ja koulutiloista.

Kaikessa vakavuudessaan epidemia on auttanut näkemään entistä paremmin monen arkisen asian merkityksen ja arvon. Kun koulun toiminta lähiopetuksena keskeytyi tiettyjä erityisryhmiä lukuun ottamatta, koulu oli yhtäkkiä kaikkien huulilla. Koulun merkitys on kirkastunut paitsi oppimisen ja kasvamisen tyyssijana myös hyvinvoinnin turvaajana.

Koulu luo rakenteen päivään, se antaa aikuisen huomiota kasvavalle. Sen lisäksi, että koulu antaa tiedollisen ja taidollisen sivistyksen, siellä ovat kaverit! Koulu kasvattaa ja harjaannuttaa sosiaalisia taitoja, mutta sieltä saa myös lämpimän aterian ja tukea silloin kun tarve vaatii.

 

Korona oli kärsimätön digitutor ja konsultti

Huomasimme pian etäopetuksen käynnistyttyä, että koulu ei todellakaan ole pelkkä rakennus. Koulu ja koulunkäynti jatkui – pakon sanelemana – etäopetuksena ilman varsinaisen koulutyön keskeytymistä päiväksikään. Korona toimi kärsimättömänä digitutorina ilman ennalta ilmoitettua oppituntia. Se pakotti niin oppilaat kuin opettajat pohtimaan keinot ja ratkaisut siihen, miten oppiminen ja koulutyön tekeminen sähköisin työkaluin on järjestettävissä. Ja nehän järjestyivät!

Korona on kouluttanut meitä asettamillaan reunaehdoilla pohtimaan monia koulunpidon peruskysymyksiä: mitä opitaan ja miten opitaan? Mikä on koululaisen rooli, mitä ovat opettajan tärkeimmät tehtävät oppimisprosessin ohjaajana? Entä miten koulu toimii, kun emme kohtakaan fyysisesti? Ja miten näin syntynyttä koulua johdetaan – tai pitäisikö sanoa etäjohdetaan?!

Pandemiaolosuhteet ja koulun toiminnan muuttaminen milloin etäopetukseksi, milloin perusopetuksen osalta uuden normaalin mukaiseksi lähiopetukseksi ovat olleet valtaisa ponnistus meille kaikille. Erityistä on ollut muutosten äkillinen luonne ja ennakoimattomuus. Kulunut lukuvuosi on vaatinut meiltä paljon epävarmuuden sietämistä ja joustavuutta uuden edessä. Luottavaisuutta siihen, että meidän käy lopulta hyvin.

Koronaepidemiasta on hyvää vauhtia tulossa parhaillaan koulua käyvien lasten ja nuorten lopun elämää muistissa säilyvä sukupolvikokemus.  Siksi isoja ovat kaikki ne vaikutukset ja poikkeusjärjestelyt, joita tautitilanteen edessä on jouduttu tekemään.

Parhaimmillaan kokemus voi olla vahvistava. Kun me tästä selviämme, selviämme mistä vaan. Kuluva aikakausi voi antaa tärkeän kokemuksen siitä, mikä elämässä lopulta on arvokasta ja mitä ilman selviämme toisaalta ihan hyvin. Suurempi vastuun kantaminen omasta työstä ja opiskelun vaatima omatoimisuus ovat tulevaisuuden kannalta kullan kalliita taitoja.

Tänä lukuvuotena olemme kaikki olleet uuden edessä. Yhdessä olemme opetelleet käyttämään digitaalisia työkaluja, sopimaan uusia pelisääntöjä, joilla olemme pitäneet yhteisöjämme koossa.

Sehän on lopulta koulun tärkein tehtävä, opettaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Tätä kaikkea olemme tehneet, yhdessä!

Hyvää ja virkistävää kesää 2020 – pysytään terveinä!