Puheenjohtajalta
Lukuvuosi 2018-19 on käynnistynyt kaikissa maamme kouluissa. Uusi lukuvuosi toi käyttöön kipeästi kaivattuja uusia elementtejä perusopetuksen esimiesten palkkaus- ja työaikamääräyksiin. Kuntatyönantaja-lehden (2/2018) mukaan näiden avulla pyritään helpottamaan ja joustavoittamaan esimiestyön järjestämistä ja resursoimista. On syytä huomata, että useissa kohdin on kyse työnantajan harkintavallan kasvattamisesta, mikä vaatii aiempaa enemmän vuoropuhelua paikallisella tasolla sopimusmuutosten kattamasta alasta. Työaikamääräysmuutokset huomioivat aiempaa isommat peruskoulut, mutta tämän lisäksi myös koulun hallinnollisen työn tavanomaista suuremman kuormittavuuden rehtorin palkkahinnoittelua määriteltäessä. Samaa tarkastelua on tehtävissä myös opetuksen määrän suhteen niin rehtoreiden kuin apulaisrehtoreiden kohdalla. Apulaisrehtorimääräykset koskettavat jatkossa myös aiempaa pienempiä peruskouluja, mikä on tärkeä edistysaskel oppilaitosjohtajien työn kokonaiskuormituksen kohtuullistamisessa.
Kehittämishankkeet ja uudistukset tervetullut lisä, muttei yksin riittävä toimi!
Kesän aikana koulutuksen ammattilaisia ilahduttivat monet erilaiset sinänsä hyvin tervetulleet avaukset erilaisista hankkeista ja opetusjärjestelyiden kehittämisestä. Näistä esimerkkeinä toimii hyvin esi- ja perusopetuksen tasa-arvon vahvistamiseen kohdistettu n. 30 m€ rahoitus, vieraan kielen opetuksen varhentaminen ensimmäiselle luokalle sekä nuorten yrittäjyys-, talous- ja työelämätaitojen vahvistamiseen kohdistettu 1 m€ lisärahoitus. Hankkeet ovat oiva tapa kiinnittää huomiota kipeimmin korjausta kaipaaviin kehittämiskohteisiin. Yksin ne eivät kuitenkaan pysty, eivätkä ne ole tarkoitettu korjaamaan perusrahoitukseen tehtyjä satojen miljoonien suuruusluokkaa olevia leikkauksia. Yleisen taloustilanteen merkittävän kohenemisen myötä on erittäin tärkeää, että pidemmän päälle rahoituskysymyksissä huomio on kohdistettava selkeästi perusrahoituksen vaatimiin korjaustoimiin kokonaisuuden kannalta vähäisempien pienpanostusten sijaan!
Oppilaitosten esimiehillä merkittävä vastuu koulutuksen laadun takuumiehinä
Suomalaisen koulutuksen laatu ja maassamme valittu tapa varmistaa koulutuksen laatu on erittäin kestävä ihmettelyn mutta myös ihastelun aihe kansainvälisessä kontekstissa. Kansainvälisessä rehtorijärjestöjen ICP:n vuosittaisessa kokouksessa Irlannin Killarneyssä meillä oli jälleen kerran mahdollisuus kuulla monissa maissa huolestuttavasta koulutuksen yhteiskunnallisen arvostuksen heikkenemisestä sekä suomalaisittain katsottuna varsin byrokraattisista ja raskaista tavoista pyrkiä varmistamaan koulutuksen laatua. Tämä huomioiden on hyvä tiedostaa, että oppilaitosjohtajien rooli koulutuksen laadun varmistamisessa on Suomessa poikkeuksellisen iso. Koulun kokonaisvaltaisen kehittämisen kulttuuri ja oppilaitoksessa käytettävien prosessien kehittäminen on lähes kuin sisäänrakennettu tämän päivän peruskoulu- ja lukiokoulutuksen perimään ja johtajien työhön. Tätä tärkeää työtä rehtorit ja apulaisrehtorit ovat tehneet ja tekevät päivittäin maamme kouluissa niin hyvin, että kansallisessa tarkastelussa koulumme on saavuttanut korkeatasoisia oppimistuloksia niin takavuosina kuin vielä tänäänkin ja pyrkimystemme mukaan myös tulevaisuudessa
Toivotan kaikille oppilaitosjohtajille paljon voimia arvokkaaseen työhönne, sekä menestyksekästä lukuvuotta 2018-19 maamme kouluihin!
Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit
@AnttiIkonen
Sure vaikuttamassa ylioppilastutkintoon
Suomen Rehtorit on ollut keskeisesti mukana ylioppilastutkinnon uudistamisessa. Parhaillaan lausunnolla oleva ylioppilastutkintolaki pohjautuu tutkinnon rakenteeltaan pitkälti Gaudeamus Igitur-työryhmän ajatuksiin ja lukioseurantaryhmän työhön. Sure on ollut mukana molemmissa työryhmissä kehittämässä tutkintoa ja tuomassa rehtorien näkemystä tutkinnon käytännön toteuttamiseen.
Keskeisimpiä muutoksia tutkinnossa tulee olemaan tutkintoon sisältyvien kokeiden määrä. Äidinkielen ja kirjallisuuden koe on tulevaisuudessakin kaikkien suorittama koe. Lisäksi on valittava kolme koetta tai koeparia joukosta, johon kuuluvat matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli sekä vaihtoehtoisesti kaksi reaaliainetta tai yksi reaaliaine ja yksi vieras kieli. Kokeita on siis vähintään joko 4 tai 5. Kokelas ei myöskään ilmoittautuessaan valitse aineita pakollisiksi tai ylimääräisiksi. Tällöin yksittäisen kokeen hylkääminen tai jääminen pois esim. sairastapauksen takia ei välttämättä estä tutkinnon valmistumista. Tutkinnossa säilytetään edelleen kompensaatio ja erillisinä suoritetut kokeet voi sisällyttää tutkintoon kolmen vuoden ajan. Tutkinto toteutetaan myös englanninkielisenä ja kaikkiin tutkinnon kokeisiin sisällytetään oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. Muutokset tulevat voimaan 2021 ja opetussuunnitelman muutosten osalta 2023.
Lue lisää lakien valmistelutyöstä seuraavasta Rexi-lehdestä!
Kimmo Laitinen
varapuheenjohtaja
Suomen Rehtorit ry
Satavuon koulussa ekologisuus suunnittelun johtotähtenä
Laukaan kunnan eteläisessä osassa oli tarve sekä uudelle päiväkodille että koululle. Laukaan Satavuon koulu toteutettiin uudisrakennuksena haja-asutusalueelle palvelemaan kolmen kylän tarpeita. Ekokoulukonseptin tavoitteena on kehittää innovatiivinen kiertotalouteen ja lähipalveluihin perustuva tulevaisuuden kyläkoulumalli, jossa yhdistyvät terve ja kestävä rakennus, kestävästi tuotettu energiahuolto, lähiruoka ja -liikenne sekä pedagogisen edelläkävijyyden vaatimat tilaratkaisut.
Satavuon koulussa ekologisuus on johtotähtenä paitsi rakentamista koskevissa valinnoissa, myös rakennuksen ylläpidossa ja kaikessa toiminnan suunnittelussa. Ekologisuuden periaate ulotettiin myös kalustevalintoihin ja materiaalien ja valmistusprosessin ympäristömyötäisyys on ollut valintoja ohjaava arvo. Osa kalusteista on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja osalla on ympäristömyötäisyyden osoituksena Joutsen-merkki tai M1-luokitus.
Katso kuvia Satavuon koulusta ja tutustu Iskun kalustamaan kohteeseen https://www.isku.com/referenssi/satavuon-koulu/
Pro Rexi 2018 – Suomen tärkeimmät johtajat yhdessä
Sinun ja muiden Suomen tärkeimpien johtajien vuoden huipuin koulutus- ja verkostoitumistapahtuma Pro Rexi 2018 järjestetään Finlandiatalossa 22.-23.11.2018.
Haluamme kutsua sinut mukaan! Tällaista Pro Rexiä ei ole aiemmin nähty!
Katso ohjelma ja tutustu puhujiin. Tule kehittämään itseäsi, ammattitaitoasi ja verkostoitumaan! Kaksi seminaaripäivää loistavia aiheita ja hyviä esityksiä. Kaikkien reksien kaikkien aikojen pikkujoulut torstai-iltana. Hyvää seuraa, maukasta ruokaa ja juomaa, iloista fiilistä!
Ilmoittaudu nyt ja varmistat paikkasi Pro Rexiin, vuoden parhaimpaan Rexi-tapahtumaan. Viime vuonna Pro Rexi – tapahtuma myytiin loppuun. Tänäkin vuonna saliin mahtuu vain rajoitettu määrä osallistujia. Ilmoittaudu henkilökohtaisen linkkisi kautta nyt ja olet taatusti mukana. Linkki on lähetetty sinulle 9.8. Voit ilmoittautua myös yleisen linkin kautta kotisivuilta.
Älä missaa tätä!
Punaisen Ristin Päivätyökeräyksessä oppilaat auttavat omalla työllään
Päivätyökeräyksessä eli taksvärkissä oppilaat keräävät omalla työllään varoja Nuorten turvataloille kotimaassa tai lievittävät ihmisten hätää sodan runtelemassa Syyriassa.
Päivätyökeräyksen järjestäminen on helppoa ja koulu voi itse päättää keräyksen ajankohdan. Oppilas hankkii itselleen työpaikan yrityksestä tai työskentelee kotona. Opettaja saa toimintaohjeet ja kaikki materiaalit Punaiselta Ristiltä täysin maksutta. Punainen Risti ottaa oppilaille vakuutuksen keräyspäivän ajaksi.
Lue lisää Päivätyökeräyksestä www.punainenristi.fi/paivatyokerays ja tilaa maksuttomat materiaalit Punaisen Ristin verkkokaupasta www.punaisenristinkauppa.fi vähintään kaksi viikkoa ennen kampanjan aloittamista. Klikkaa verkkokaupan etusivun oikeassa reunassa olevaa vihreää Koulumateriaalit-banneria ja valitse Päivätyökeräys.
Lisätietoja: Projektipäällikkö Eeva Arrajoki, p. 020 701 2274, eeva.arrajoki@redcross.fi
Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria -projekti kouluttaa opettajia yrittäjyysopetuksen osaajiksi
Koulutukset tarjoavat opettajille uutta osaamista, työkaluja ja verkostoja sekä vahvistavat yrittäjyyden juurtumista oppilaitoksiin ja korkeakouluihin. Koulutusten teemoja ovat yrittäjyyspedagogiikka, yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen. Oppilaitokset saavat heidän tarpeisiin istuvan maksuttoman koulutusratkaisun. Koulutuksia järjestetään räätälöidysti eri puolella Suomea toisen ja korkea-asteen opettajille, opettajaksi opiskeleville sekä opettajankouluttajille. Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro on tehnyt Suomen Yrittäjille lahjoituksen koulutusten toteuttamiseksi. Lahjoituksen taustalla on tarve lisätä nuorten yrittäjyyshalukkuutta ja -osaamista sekä edistää uusien kasvuhakuisten yritysten syntymistä.
Lue lisää: www.yrittajat.fi/osaaviaopettajia
Ota yhteyttä, sovitaan koulutuksesta: Päivi Ojala, paivi.ojala@yrittajat.fi, p. 040 582 2368
Otava Oppimisen palvelut – kuulumisia
Otava Oppimisen palvelut käynnisti vuoden 2018 alussa palveluliiketoiminnan, jonka tavoitteena on tukea kouluja muutoksessa, oli kyseessä sitten oppimisen digitalisaatio tai vaikkapa opettajien ja rehtorien osaamisen kehittäminen.
Yhteistyö Suomen Rehtorien kanssa on tärkeässä roolissa uuden tekemisessä, sillä rehtoreilla on olennainen rooli koulujen pedagogisessa johtajuudessa ja koulun toimintakulttuurin kehittämisessä. Kiireen ja muutoksen keskellä tarvitaan uusia toimintatapoja ja malleja, joilla muutoksen jalkauttaminen käytännöiksi helpottuu.
Kohti toimintakulttuurin muutosta
Olemme mukana kaikissa SUREn päätapahtumissa, tuomassa mukaan tuoreita ajatuksia mm. siitä, miten teknologiaa hyödyntäen voidaan arkipäiväistää koulun johtamista. Opettajien osaamisen johtaminen ja kehittäminen kaipaa systemaattisempaa otetta toimintaympäristön muuttuessa.
Lisätietoa:
Markku Pelkonen
Liiketoimintajohtaja
+358503103078
markku.pelkonen@otava.fi
https://oppimisenpalvelut.otava.fi/palvelut