Maailman parasta johtamista
Suomen Rehtorit ry on koulujen, oppilaitosten ja opetustoimien johtotehtävissä työskentelevien ammatillinen edunvalvontajärjestö. Järjestö edistää jäsenistönsä ammatillista kehitystä ja osallistuu rehtorien työolojen sekä palkkauksen kehittämiseen.
Suomen Rehtorit ry on mukana asiantuntijatahona kansallisen ja kansainvälisen koulutuspolitiikan valmistelussa ja toteuttamisessa. Meitä on jo yli 1100 jäsentä ja alueellinen toimintamme tapahtuu 22 paikallisen jäsenyhdistyksen kautta. Liity joukkoomme!
Uutiset
Kaikkivoipa rehtori
Mukavassa pienessä kunnassamme tapahtuu kaikenlaista. Paikallislehdestä saamme lukea konserteista, taidenäyttelyistä, eri ikäisten retkistä ja muista ajankohtaisista aiheista. Uutisoinnin lomaan putkahtaa silloin tällöin juttuja myös sellaisista asioista, joita en haluaisi lukea….
Toimisto lomalla 21.6.-21.7.
Suomen Rehtorit ry lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta ja siihen liittyvistä laeista
Suomen-Rehtorit-ry-lausunto-luonnoksesta-perusopetuslain-muuttamisesta-ja-siihen-liittyvista-laeista-VN_32974_2023-17062024Lataa
Tulevat tapahtumat
- 3.9.2025 – 4.9.2025Itäisen Suomen Rehtori- ja johtajuuspäivät 2025 3.-4.9. Kuopiossa Lisätietoja ja ilmoittautuminen tulee kevään kuluessa. Alueellisten Rehtori- ja johtajuuspäivien pääyhteistyökumppani on Liikkuva koulu, Opetushallitus.
- 11.9.2025 – 12.9.2025Läntisen Suomen Rehtori- ja johtajuuspäivät 2025 11.-12.9. Seinäjoella. Lisätietoja ja ilmoittautuminen kevään aikana. Alueellisten Rehtori- ja johtajuuspäivien pääyhteistyökumppani on Liikkuva koulu, Opetushallitus.
- 8.10.2025 – 9.10.2025Pohjoisen Suomen Rehtori- ja johtajuuspäivät 8.-9.10.2025 Paikka avoin. Lisätietoja ja ilmoittautuminen syksyn aikana. Alueellisten Rehtori- ja johtajuuspäivien pääyhteistyökumppani on Liikkuva koulu, Opetushallitus.
Koulutukset
Pro Rexi 2025
Yo-koulutus
Ajankohtaista lukiokoulutuksessa ja yo-tutkinnossa Suomen Rehtorit ry. ja Ylioppilastutkintolautakunta ovat yhteistyössä järjestäneet tutkinnon toimeenpanoon liittyvää…