Jäsenkirje 3/2018

Puheenjohtajalta

Uudet virka- ja työehtosopimukset opetusalalla myös kaikkia yleissivistävän koulutuksen esimiehiä koskien saatiin maaliin maaliskuun alussa. Järjestömme on sitkeän määrätietoisesti vienyt esimiesten asioita eteenpäin. Näinpä nyt on syytä hetki iloita, kun konkreettisia liikahduksia esimiespakettien kehittämisestä on saatu aikaan. Tulemme avaamaan tarkkoja sopimustekstejä niiden tultua käyttöömme erityisesti esimiehiä koskevilta osin jäsenillemme.

Peruskoulufoorumin kovat tavoitteet vaativat aineettomien ponnistelujen lisäksi uskottavan rahoituksen

OKM:n käynnistämä ja vuoden 2017 aktiivisimmin toiminut Peruskoulufoorumi luovutti esityksensä peruskoulun kehittämislinjauksiksi opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle 16.2.2018. Foorumin työn lopputulema on ylevä. Tavoite on pitää kiinni koulutuksen tasa-arvon periaatteesta suomalaisessa peruskoulussa, vaikka suunta esimerkiksi PISA-tutkimuksen valossa onkin ollut pikemminkin päinvastainen.

Hyvä sisäilma kuuluu jokaiselle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on käynnistänyt osana kansallista sisäilmaohjelmaa keskeisten sidosryhmien kuulemiskierrokset. Saimme tilaisuuden evästää THL:n johtoa asiasta oppilaitosjohtajien näkökulmasta katsottuna. Rehtori on koulussa sisäilma-asioiden suhteen liian usein lähes mahdottomassa tilanteessa.

Yhteistyötä koulutuksen hyväksi – osaamiseen panostaminen on Suomen tie!

Hyvät yhteistyösuhteet niin toisiin, myös esimiesjäseniä kattaviin järjestöihin kuin myös eri poliittisiin puolueisiin ovat tärkeää tulevaisuustyötä Suomen Rehtoreille. Tarkoituksena on yhteistyön edistämisen lisäksi koota keskeisiä kansallisia toimijoita puhaltamaan yhteen hiileen suomalaisen koulutuksen voimavarojen puolustamiseksi.

Yleissivistävän koulutuksen esimiesjärjestönä olemme sitoutuneet koulutuksen voimavarojen puolustamiseen. Tässä jos missä tämä proaktiivinen työ on tärkeä osa tulevaisuuden turvaamista.

Toivotan hyvää viimeistä lukuvuoden neljännestä maamme kouluihin!

Antti Ikonen
pj Suomen Rehtorit

Ilmoittautuminen Kodin ja Koulun Päivään on avattu, tervetuloa mukaan!

Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina, tänä vuonna 28.9.2018. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa päivän vapaasti itselleen parhaaseen ajankohtaan. Tärkeintä on myönteinen kohtaaminen kotiväen kanssa. Monessa opinahjossa päivä kuuluukin jo kiinteänä osana vuosiohjelmaan.

Valtakunnallisen päivän teemaksi on tänä vuonna nostettu positiivinen asenne ja kiitoskulttuuri. Ilmoita koulusi mukaan Kodin ja Koulun Päivään ja tilaa koululle ilmainen tuotepaketti.

Ilmoittautumislinkin löydät täältä http://www.kodinjakoulunpaiva.fi
Ruotsinkielistä materiaalia saat täältä https://www.hemochskola.fi/dagen

Kuva: Karin Lindroos

Pohjoismaisten rehtorijärjestöjen tapaaminen

Pohjoismaisten rehtorijärjestöjen hallitusten vuosittainen tapaaminen järjestettiin tänä vuonna  Göteborgissa 12.3. Eri Pohjoismaiden rehtorijärjestöt poikkeavat toisistaan, joillakin on suora neuvotteluoikeus ja ammattiyhdistyksen asema, joissakin maissa järjestöjä on useita eri kouluasteiden mukaan jne. Tapaamisissa käydään läpi kunkin maan rehtoreiden haasteita ja ongelmien ratkaisumalleja.

TAT:n Kesälukio

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT järjestää 11.-15.6. kesälukion aiheesta Tulevaisuuden liiketoiminta. Viikon aikana tutustutaan niin kiertotalouteen, avaruusbisnekseen, kuin maineen vaikutukseen liiketoiminnassa.

Lisätietoja ja hakuohjeet

Pro Rexi 2018 Helsinki

Pro Rexi 2018 järjestetään Finlandiatalossa, Helsingissä 22.-23.11.2018. Teemoina mm. viestintää, alisuorittamista, oppimisympäristöt ja laaja-alaisen oppimisen johtaminen. Ohjelma julkaistaan kevään aikana. Merkkaa päivät jo kalenteriisi, sillä tapahtumassa pidetään myös kaikkien reksien pikkujoulut!

Kiinnostiko jäsenkirje? Tässä oli vain pintaraapaisu kirjeestä. Haluaisitko lukea enemmän jostakin aiheesta? Liity jäseneksi niin saat koko jäsenkirjeen luettavaksi!