Mikä pysyy koulussa syksyllä 2018? osa 4/4

Mikä pysyy koulussa?

Jos luottamus on kunnossa – työpaikalla on hyvä yhteishenki, hommat sujuvat useimmiten hymy suupielillä ja työtehtäviin suhtaudutaan ammatillisesti – olemme kaikkein olennaisimman äärellä. Ja nämä ovat asioita, joista meidän tulee ennen kaikkea pitää kiinni, vuodesta toiseen!

Kun työpaikoilla listataan tärkeimmiksi koettuja arvoja, jonon kärkeen nousee tuon tuosta työntekijöiden kokema turvallisuuden tunne, kokemus työpaikan oikeudenmukaisista pelisäännöistä ja siitä että hyväksymme toinen toisemme ihmisinä sellaisena kuin olemme. Aloitimme omalla koulullamme lukuvuotta tekemällä listaa asioista, joista haluamme työyhteisönä pitää kiinni. Yhteisen keskustelun päätteeksi meille oli seuloutunut käsiin arvokkaimmiksi koetut asiat: joustavuus, luottamus, huumori, hyvä yhteishenki ja auttamisen kulttuuri.

Uskon vahvasti siihen, että hyvin toimivassa koulussa kunnossa olevat arvot, toimintakulttuuri ja kouluun kehittyneet käytänteet tekevät työyhteisöstä niin vahvan, että se selviytyy menestyksekkäästi myös koulutuksen pintatasolla tapahtuvista muutoksista. Terveellä itsetunnolla varustettu työyhteisö pystyy kohtaamaan ammatillisesti muutoksen ja kehittymään sen edessä, niin yksittäisinä työntekijöinä kuin työyhteisönäkin. Tällä kaikella on myös valtavan suuri merkitys kouluissa kasvaville sukupolville. Lapset ja nuoret saavat koulusta mallin ja eväät omalle koulu- ja työuralleen, ja he kantavat myös opittuja malleja mukana osana omaa henkistä perimäänsä lopun elämäänsä.

Niinpä näin uuden lukuvuoden alkaessa voisi olla viisasta pysähtyä pohtimaan hetkeksi kysymystä mikä pysyy koulussa, mistä hyvistä asioista haluamme pitää tiukasti kiinni, tänäkin lukuvuonna! Ne muuttuvat elementit, nekin hoituvat kyllä varmasti paremmin, kun kivijalka on kunnossa.

Antti Ikonen
Puheenjohtaja
Suomen Rehtorit
twitter: @AnttiIkonen