Suomen Rehtorit ry:n lausunto: KAA 4/2019 vp Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa

Asia: Suomen Rehtorit ry:n lausunto: KAA 4/2019 vp Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/KAA+4/2019

Viite: Aihe: Sivistysvaliokunta, torstai 20.02.2020 klo 12:00 / KAA 4/2019 vp / Asiantuntijapyyntö

Aluksi: Suomen Rehtorit ry kiittää mahdollisuudesta lausua lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttumisesta alakouluissa. Asia on hyvin tärkeä ja ajankohtainen.

Kansalaisaloitteesta: Kansalaisaloitteen perustelut ovat ajankohtaisia ja paikkaansa pitäviä. Koulussa kohdattu syrjivä tai alistava käytös vaikuttaa ihmiseen koko elämän ajan. Lasten suojeleminen kyseisiltä asioilta on parasta ennaltaehkäisyä tulevaisuutta silmällä pitäen. ”Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjaavia tekijöitä” on hyvä teema tulevaisuuden päätöksenteolle.

Kuten aloitteessa todetaan, on lainsäädännössä asiaan puututtu useassa eri laissa. Todettakoon, että tästä näkökulmasta asian pitäisi olla kunnossa. Rehtoreiden ja opettajien jatkuvasti kasvava ja monipuolistuva työnkuva ei kuitenkaan mahdollista lainsäädännön hengen toteutumista. Myös koulujen oppilashuollon muiden toimijoiden pitkään jatkunut alimitoitus ei mahdollista hyvää tilannetta oppilaan arjen tukemiseen koulussa riittävästi.  Edellä mainitut asiat heikentävät koulujen mahdollisuutta puuttua asioihin matalalla kynnyksellä heti ongelmien tultua esille. Myöskään ennaltaehkäisevään työhön ei resursointi käytännössä riitä.

Suomen Rehtorit ry näkee, että nykyiset koulujen toimivat oppilashuollon palvelut, opettajat, rehtori ja koulutetut kouluavustajat/koulunkäynninohjaajat, kykenevät aloitteen tavoitteen toteuttamiseen, mikäli resursointia kyetään parantamaan riittävästi. Suurissa kouluyksiköissä oppilashuollon kaikki toimijat saattavat olla läsnä ja heidän palvelunsa käytettävissä päivittäin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että resurssia olisi riittävästi oppilasmäärän mukanaan tuomiin tarpeisiin nähden. Pienemmissä yksiköissä ja erityisesti alakouluissa kaikkia oppilashuollon palveluita ei ole saatavissa päivittäin. Monessa kaupungeissa toimii nykyisellään psykiatrisia sairaanhoitajia oppilashuoltopalvelujen lisänä erityisesti yläkouluissa ja lukioissa. Tätä toimintaa olisi hyvä laajentaa myös alakouluihin.

Aloitteen mukaan halutaan, että terapeuttisia taitoja omaava aikuinen olisi paikalla joka päivä, on yksi taloudellisesti mahdollinen keino vahvistaa kouluavustajien/koulunkäynninohjaajien koulutusta siten, että heillä olisi ko. valmiuksia. Tämä edellyttää koulutuksen lisäksi myös lisäresursointia, jotta aikaa jää tavoitteen mukaiselle työskentelylle. Olemassa olevista ammattiryhmistä sekä koulukuraattorien että -psykologien määrän selkeällä lisäämisellä on myös mahdollisuus päästä tavoitetta kohti.

Lopuksi: Suomen Rehtorit ry näkee aloitteen kohdistuvan tärkeään asiaan. Aloite on toteutettavissa nykyisen lainsäädännön puitteissa kehittämällä oppilashuollon toimintamahdollisuuksia ja -tapoja sekä kohdistamalla tarvittava lisähenkilöstöresurssi nykyisiin oppilashuollon työntekijäryhmiin. Aloitteen toteuttaminen vaatii uskottavan, selkeän ja pysyvän lisärahoituksen tuekseen.

Helsingissä 5.2.2020

Antti Ikonen puheenjohtaja
Suomen Rehtorit ry
Finlands Rektorer rf