Uuden koulun rakentamiseen liittyviä sähköposteja tulee lähes päivittäin. Millaiset komerot tarvitsette musiikkivälineille? Onko lattiamateriaalit nyt ok? Tarkistaisitko konesalin koneiden sijoittelun? Rakentavan rehtorin arki sisältää työarjen lisäksi paljon muutakin puuhaa, joka liittyy tulevaan rakentamiseen. Välillä harmittaa, kun arkkitehdit ja muut suunnittelijat joutuvat odottamaan käyttäjien kommentteja liian kauan. Vaikka itse rakentaminen on vielä aika kaukana, suunnitelmat pitäisi saada valmiiksi mahdollisimman pian. Muutaman vuoden takaisesta raksakokouksesta jäi mieleen tilanne, jossa IV-suunnittelija kysyi valvojalta dead linesta jollekin ratkaisulle. Valvojan vastaus oli: ”Eilen”. Suunnitelmien loppuun viemisellä on välillä tosi kiire ja aikaa vatuloinnille ei juurikaan jää. Toki suunnitelmia voi jossain määrin muuttaa, mutta sillä saattaa olla kustannusvaikutuksia. En haluaisi olla se, joka on jossain vaiheessa lausunut harkitsemattoman kommentin tietystä asiasta ja myöhemmin joutuisin perumaan sen. Siksi pyrin työtehtävien paljoudesta huolimatta keskittymään käyttäjien kommentointimahdollisuuteen huolellisesti. Niillä on mahdollisuus saada tulevaan rakennukseen pedagogisesti toimivia ratkaisuja, jotka ovat myös tulevaisuudessa käyttökelpoisia.
Jo urani ensimmäisellä vuosikymmenellä törmäsin työyhteisöjen kehittämishetkissä SWOT-nelikenttäanalyysiin. Siinä työntekijät laitetaan miettimään ensin itsekseen ja sitten ryhmissä työyhteisön vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia. Työskentelyn koosteena tulee mielipidekartta, joka auttaa työyhteisöä kehittymään otolliseen suuntaan. Yritystoiminnassa analyysi saattaa vaikuttaa liiketoiminnan kasvuun, kun osataan tehdä jotkut asiat paremmin ja tehokkaammin. Koulupuolella analyysin pitäisi kertoa mahdollisuuksista parantaa oppimista ja hyvinvointia sekä oppilailla että henkilökunnalla. Kun työyhteisö tiedostaa toimintaan (koulukulttuuriin) vaikuttavia tekijöitä, sen kehittäminen on helpompaa. Tämä kehittämistyö on aloitettava jo nyt, vaikka uuteen kouluun siirrytään vasta vajaan kahden vuoden päästä. Tänä keväänä on varattu hiukan aikaa koko työyhteisölle, jotta saataisiin ensiaskeleita otettua uuteen koulukulttuuriin. Toivottavasti pystyn haastamaan meidät kaikki täysillä tähän työskentelyyn, joka koituu hyödyksemme jatkossakin.
Opettajien kyselylomakkeessa oli kysymys halukkuudesta siirtyä ensimmäisten joukossa uuteen kouluun. Kaksi kolmannesta toivoi pääsevänsä heti koulun valmistuttua ja kolmanneksella ei tuntunut olevan kiire. Yritin nähdä lauseiden taakse ja löytää niitä opettajia, joilla olisi aito motivaatio myös koulun kehittämiseen. Suuressa henkilöstömäärässä on varmaan niitäkin, jotka haluaisivat pitää kiinni totutusta tavasta pitää koulua. Heille uudenlainen koulukulttuuri voi olla uhka tai ainakin se herättää paljon kysymyksiä. Rehtorien tehtävä olisi kaiken tavoin pitää peli avoimena ja sellaisena, että epävarmuus muuttuisi vähitellen varmuudeksi. Kuuntelemisen ja keskusteluiden avulla mahdolliset uhat pitäisi pystyä muuttamaan mahdollisuuksiksi. On tietenkin selvää, että jokaisen meistä tulee itse tarkistaa kantaansa tulevaan uuteen ja ehkä epämukavuusalueenkin kautta kasvaa näkemään itsensä uudistuneena. Tiimikaverit pystyvät auttamaan kollegiaalisesti tässä muutoksessa ja lopulta on kyse halusta muuttua ja muuttaa totuttaja toimintatapojamme. Se ei välttämättä tapahdu hetkessä, mutta aktiivinen ote nopeuttaa prosessia. ”Mitä aikaisemmin me opimme olemaan onnellisia keskellä yllätyksiä, arvaamattomia muutoksia ja uusia tuulia, sitä paremmaksi tulevaisuutemme muuttuu. Hyvinvointimme pohja tulevaisuudessa on epävarmuuden sieto ja usko omiin kykyihin. Kehittyvä ihminen on onnellinen. Muutoksen ei pidä viedä merkitystä, vaan mahdollistaa se.” (Pölönen P. 2020)
Usko omiin kykyihin on puhutellut satunnaista rehtoriakin menneen talven aikana. Töissä olen ollut silloin tällöin epämukavuusalueella lähinnä järjestelmien käytössä, joka haastaa oppimaan uutta. Paljon olen oppinut reilussa puolessa vuodessa ja haasteiden selättäminen on aina vaan helpompaa. Siinä on auttanut kollegiaalinen tuki ja positiivinen ilmapiiri työpaikalla. Positiivisuutta ja jaksamista olen hakenut myös hiihtobaanoilta hoitamalla kuntoani. Joulun jälkeen pyörätiimini lenkillä heräsi haave ylipitkästä hiihtolenkistä, jonka näin henkilökohtaisena mahdollisuutena suorittaa. Mieltäni kampitti mahdollinen jaksamattomuuden uhka ja henkilökohtainen häpeä epäonnistumisesta. Valmistautuminen haasteeseen alkoi jo alkuviikosta ja eilen lomalla olin valmis kohtaamaan sen. Aamusta lähdin ja illasta tulin. Uhan sijasta uskoin mahdollisuuteen ja voitin sen.