Laitan auton parkkiin ja lähden kävelemään kohti konserttipaikkaa puku päällä ja solmio kaulassa, kuinkas muuten. Sivuutan puistoalueen, jossa on kokoontuneena kymmenkunta parissa kymmenissä olevaa nuorta miestä ja naista. Hupparin huput päässä, kaljatölkit käsissä, sätkät palaen, älämölöä pitäen he ottavat vastaan arjen loppuiltapäivän tunteja. Tunnelma ei ole riehakas, enemmänkin hillityn negatiivinen kuullun perusteella. Lähden mielessäni taustoittamaan tuntemattomien nuorten kohtaloita lapsuudesta tähän saakka. Kenellä heistä on ollut tasapainoiset ja huolehtivat vanhemmat? Onko heillä traumaattisia varhaislapsuuden kokemuksia? Miksi päihteet ovat tulleet osaksi heidän arkeaan jo näin varhain? Miten koulussa meni? Kuultiinko heitä? Löytyikö sieltä ymmärtäviä aikuisia?
Saavun konserttipaikalle ja ulkona on pieni standi, jossa on vihreän ilmoituksen päällä valkoisella lapulla teksti: Loppuunmyyty. Ilmoituksessa olevassa lauseessa kerrotaan konsertin tuoton menevän lasten ja nuorten mielenterveystyön hyväksi. Katsojia tulee paikalle salin täydeltä ja esiintyjiäkin on kymmeniä eri kokoonpanoissa. Oman kuoromme esiintymisenkin aikana ajatukseni harhailevat edelleen puistossa olleiden nuorten asioissa. Onko oma osani, laulaen mielenterveyttä, riittävä panos tähän tärkeään työhön? Vai voisinko tehdä jotain enemmän, vaikka rehtorin roolissa koulun johtajana. Tukeeko johtamiskulttuurimme (myös opettajat) koulussa lasten mielenterveyttä? Pitäisikö meidän tehdä jotkut asiat toisin koulun arjessa?
Päätän ottaa selvää, mitä opetussuunnitelmamme kertoo mielenterveysasioista. Vastaukseksi Googlen kautta saan AI:n tekemän koosteen: Mielenterveyttä tuetaan perusopetuksen opetussuunnitelmassa laaja-alaisen osaamisen ja terveystiedon kautta. Se kytkeytyy myös useisiin muihin oppiaineisiin, kuten liikuntaan ja uskonnon/elämänkatsomustiedon opetukseen. Keskeisiä taitoja ovat itsestä ja muista huolehtiminen, tunnetaitojen kehittäminen sekä sosiaalisten taitojen harjoittelu ryhmässä toimimisen kautta.
Jatkan tutkimusmatkaani Mieli ry:n sivulle, jossa pääsen vielä lähemmäs: Oppilas voi hyvin turvallisessa ryhmässä, jossa hän kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi ja jossa hän oppii mielenterveystaitoja kuten tunne-, tietoisuus- ja kaveritaitoja.
Edelleen kohti konkreettisia toimia:
Koulun henkilöstö voi vahvistaa oppilaiden mielenterveyttä muun muassa:
- olemalla läsnä ja kohtaamalla oppilas yksilönä,
- tukemalla ryhmäytymistä ja turvallisen kouluyhteisön rakentumista,
- puuttumalla välittömästi havaitsemaansa kiusaamiseen ja syrjintään,
- opettamalla mielenterveystaitoja,
- kehittämällä itseään omissa mielenterveystaidoissaan ja toimimalla hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaidoissa,
- osoittamalla arvostusta oppilaiden ja heidän huoltajiensa moninaisuutta kohtaan,
- tekemällä hyvää yhteistyötä huoltajien, nuorisopalvelujen, perheneuvolan ja järjestöjen kanssa sekä
- pitämällä omasta mielenterveydestään hyvää huolta.
Näistä kolme alleviivattua puhuttaa itseäni eniten. Jokaisen oppilaan aito kohtaaminen kouluarjessa on erittäin tärkeä taito. Jos kotoa tai vapaa-ajalta ei löydy kuuntelevaa kohtaamista, mistä sitä saisi muualta kuin koulusta. Toista on haastavaa auttaa, jos itsellä ei ole pään sisäiset asiat kohdallaan. Koulun henkilöstönkin tulisi pitää itsestään huolta, jotta pystyisimme olemaan esimerkkinä oppilaille ja opettamaan heille tärkeitä mielenterveyteen liittyviä taitoja. Tunteita käsittelevä draamallinen harjoittelu lienee tästä kaikkein tehokkain menetelmä.
Elämme tällä hetkellä koko maailman mittapuulla kohtuullisen haastavia aikoja. Mielestäni myös koulun tehtävänä on käsitellä pellavapäisten poikien ja silkkihapsisten tyttöjen kanssa epäoikeudenmukaisuutta, sotia, kodittomuutta kuin myös välittämistä, ystävyyttä ja rakkautta. Niin surullisten kuin positiivisten asioiden ikäkauteen sopiva avoin käsitteleminen lisää mielenterveyttä ja hyvinvointia. Oppiaineiden sisältöjen oppiminen on vaan osa koulun tehtävää ja yhä merkittävämmässä roolissa on ja tulee olemaan ihmisyyteen kasvaminen. Välitämme yhdessä huoltajien kanssa lapsille arvomaailmaamme, josta he itse muovaavat omansa. Toiveeni olisi, että lähiaikuiset niin kotona kuin kouluissamme pystyisivät kasvattamaan esimerkin kautta lapsistamme hyvinvoivia ja elämää ylläpitäviä aikuisia. Sellaisia, jotka hyvän itsetunnon vahvistamina voisivat kajauttaa ilmoille: Olen kaunis, olen vapaa, olen rohkea – syntynyt voittamaan!