Viikonlopun hiihtolenkillä matka ei edennyt viime talven tapaan normaalilla vauhdilla. Alkuvuodesta sairastettu flunssa oli estänyt hyvän treenaamisen ja liikuntasuoritukset olivat jääneet melko vähäisiksi. Kesken ylämäen kuokkapuhkumisen talvilinnun kimeä viserrys pysäytti ajatukseni hetkeksi. Miksi pitää niin kovaa mennä, kun vähemmälläkin ehtisi. Olisiko syytä vaihtaa hiihtotyyli/sukset perinteisiksi? Olisinko valmis luopumaan nykyisestä ja palaamaan takaisin muutaman vuosikymmenen taakse?
Medioissa on aika ajoin voimakkaitakin kannanottoja koulutuspoliittisista asioista. Pisa-tulosten heikennyttyä on ryhdytty kyseenalaistamaan opetuksen nykyisiä metodeja ja siinä samalla opetuksessa käytettäviä välineitä. Isona tarkastelun kohteena on ollut myös oppilaiden (ja aikuistenkin) lukutaito sekä lukuinnokkuus. Lukumaraton Muumi-kirjojen parissa herätti varmaan monet tarkastelemaan omia lukutottumuksia. Tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että kirjojen lukemiseen käytettävä aika on vähentynyt. Tilalle on tullut puhelimien yms. kautta helposti saatavissa oleva audiovisuaalinen sisältö. Liian moni korvaa lukemisen ruudun tuijottelulla ja nopeatempoisella klikkailulla. Mitä koulun pitäisi tässä tilanteessa tehdä? Erilaisten lukuhankkeiden myötä pyritään kiireettömään lukukokemukseen, jota olisi syytä harjoitella jo ihan pienestä pitäen. Uusien eppuluokkalaisten vanhemmille sanon aina, että lukekaa lapsille. Vaikka lapsi osaisi jo lukea, lukuhetkissä on arvokasta yhdessä tekeminen, läheisyys ja turvallisuus. Koulussa opettajan ääneen lukeminen antaa saman mahdollisuuden kaikille, riippumatta kotitaustasta. Kirjojen tarinoihin uppoutuminen toimii kaikilla ikätasoilla ja siksi se ruokkii myös mielikuvituksen kehittymistä. Kun valmista kuvaa ei ole, joudutaan kuvittelemaan henkilöt ja ympäristö omanlaiseksi. Lukeminen siis kannattaa aina!
Tekoälyn tulemisen myötä yhä enemmän oppilaita pitäisi pystyä opettaa hyödyntämään kaikkea olemassa olevaa tietoa niillä laitteilla, joita heillä on olemassa. Mielestäni koulu ei voi ottaa taka-askelia laitteiden hyödyntämisessä tai niiden hankinnassa. Olisi outoa, jos emme vastaisi nykyajan haasteeseen. Luonnollisesti kouluissa pitäisi opettaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä eri lähteistä tulevaa tietoa kohtaan. Tiedon saavutettavuus on niin nopeaa ja helppoa, että harhapoluillekin joskus joudutaan. Opettajille tulisi sisällyttää vuosittaiseen koulutuspakettiin (esim. vesot) osioita, joissa tekoäly ja sen hyödyntäminen tulisivat tutuiksi. Toivottavaa olisi myös se, että opettajat olisivat kiinnostuneita tästä aihepiiristä. Epävarmuus lisää riskiä sille, että opettaja plokkaa opetuksestaan pois älylaitteiden hyödyntämisen. Vaikka kouluissa onkin nykyään kattavat kännykkäkiellot, koulujen tulisi edelleen panostaa yhteiskäyttölaitteisiin ja niiden käyttökoulutuksiin. Liitutaulut ovat korvautuneet älynäytöillä ja opettajilla on omat Chromebookit tai läppärit, joilla opetuksen esitystekniikkaa komennetaan. Merkittävän tärkeää on hyödyntää kalliit laitteet oppilaiden oppimiseen.
Kevät on kouluissa oppikirjatilausten aikaa ja budjettiin annettuja rahoja suunnitellaan käytettäviksi. Yhä enemmän opettajat nostavat puheisiin printtikirjojen erinomaisuuden oppimisen käyttöliittymänä. Tässä keskustelussa usein unohdetaan se, että printtikirjat ovat hinnaltaan kalliimpia kuin sähköiset ja kuntatalouden kurjistuttua kaikkeen ei ole varaa. Ne kunnat, jotka hankkivat oppilaskohtaisia tietokoneita, sitoutuvat ainakin osittain sähköiseen sisältöön. Laitteita ei hommata pelkästään tiedon etsintään, vaan niillä tulee olla myös muita käyttötarkoituksia. Monet koulut toimivat ns. hybridimallilla. Osassa oppiaineista on printtikirjat ja osa vedetään sähköisesti. Olennaista on, että panostetaan rahoja siihen, mikä olisi oppilaan kannalta merkityksellisempää. Toissijaisena näkökulmana tulisi vasta opettajan omat mieltymykset. Opetuksen pitää uudistua ja siihen käytettävien resurssien tulisi olla oikeassa suhteessa tehokkuuden vaatimukseen. Yhä tärkeämpää on se, että koulujen henkilöstö on joustavaa ja ymmärtävää taloudenkin reunaehdoista.
Isossa kuvassa koulujen toimintakulttuureissa on eroavaisuuksia. Uusien koulurakennusten myötä on usein helpompi muuttaa toimintakulttuuria kuin totutussa ympäristössä. Sitookohan seinät myös henkilöstön ajattelua? Säännöllisin väliajoin olisi syytä tarkistaa kriittisesti oman talon tilanne ja antaa ajatusten tuulettua. Tärkeää olisi myös visioida muutama vuosi eteenpäin. Oppilasmäärien vähentyessä joistain tiloista joudutaan ehkä luopumaan ja toisaalla se saattaa näkyä tilojen täyttymisenä. Tämä luonnollisesti vaikuttaa koulun käytänteisiin ja arjen toimintakulttuuriin. Rehtoreilla tulisi olla rohkeutta viljellä ajatusta ”Vaikka tänään menee hyvin, toimintakulttuuria tulee jatkuvasti kehittää”. Perinteisillä menetelmillä matka etenee, mutta wassulla edetessä näkee enemmän ja pääsee nopeammin perille.