Satunnainen rehtori -blogi
Satunnainen rehtori on suurehkon alakoulun rehtorin henkilökohtainen blogi. Viiden vuoden tauon jälkeen on taas aika ryhtyä kanssanne ihmettelemään kouluun, koulutukseen, koulurakentamiseen ja myöhäiskeski-iän saavuttaneen rehtorin arkeen liittyviä asioita. Kirjoitukset ovat hajatelmia, eivätkä edusta työyhteisöni tai työnantajani virallista kantaa mihinkään. Itse toki seison ajatusteni takana ja kirjoitan tätä ”tosissani”. Niin kuten innoittajani Satunnainen maailmanmatkaajakin on tehnyt.
Tervetuloa mukaan Satunnaisen rehtorin omalle matkalle!
-
Pidä huolta
Muutama päivä sitten palasin ajatuksissani vuosikymmenten taakse, lukion bändin ensimmäisiin soittotreeneihin. Olimme aloittelemassa suurta urakkaa, joka tähtäsi potkiaisiin maaliskuussa. Jokaisesta abiturientista oli uudelleen sanoitettu (tai tekeillä) laulu, joista valtaosan esittäisimme bändimme kanssa potkiaisiltana. Soittimet oli saatu vireeseen ja oli ensimmäisen kappaleen aika. Rumpalimme ehdotti, että ottaisimme ensin löysät pois ja soittaisimme suurta radiosoittoa nauttivan menobiisin … Lue lisää
-
Moi reksi!
Moi reksi! Joitakin viikkoja sitten töihin tullessani kohtasin kolmen tytön porukan koulun pihalla. Ennen kuin ehdin toivottaa heille hyvät huomenet, eräs heistä lausahti hyvin tuttavallisesti: Moi, reksi! Heidän juttunsa keskenään jatkui ilman keskeytystä, vaikka ”moittelin” heille takaisin hieman hämmentyneenä. Vaikka en ole ollut heidän kanssaan aikaisemmin tekemisessä, tervehtiminen sujui hyvin tuttavallisissa merkeissä. Mitä tämä kertoo … Lue lisää
-
Uhka vai mahdollisuus?
Uuden koulun rakentamiseen liittyviä sähköposteja tulee lähes päivittäin. Millaiset komerot tarvitsette musiikkivälineille? Onko lattiamateriaalit nyt ok? Tarkistaisitko konesalin koneiden sijoittelun? Rakentavan rehtorin arki sisältää työarjen lisäksi paljon muutakin puuhaa, joka liittyy tulevaan rakentamiseen. Välillä harmittaa, kun arkkitehdit ja muut suunnittelijat joutuvat odottamaan käyttäjien kommentteja liian kauan. Vaikka itse rakentaminen on vielä aika kaukana, suunnitelmat pitäisi … Lue lisää
-
Muutoksen ensiaskeleet
Kaksi viikkoa sitten hiihdimme jälleen ”tutun” veteraanihiihtäjän kanssa vastakkain viikonlopun lenkillä. Hyvissä ajoin ennen sivuuttamista valitsin hymyvalikostani sen kaikkein leveimmän hymyni, mitä kohmeisista poskista vaan lähti irti. Ihan kohdalla sanoimme lähes yhtä aikaa: Hei! Mitä lie nainen oli miettinyt aikaisemmista kohtaamisista? Oliko kirjoittanut omaan päiväkirjaansa keski-ikäisistä miehistä, jotka ihonmyötäisissä hiihtopuvuissaan ja sykettä mittaavissa urheilukelloissaan yrittävät … Lue lisää
-
Uutta kohti
Olen ollut onnekas saadessani tutustua moneen kouluun työntekijänä ensin luokanopettajana ja nyt kaksitoista vuotta rehtorina. Aina vaihdettuani työpaikkaa jätin jotain taakseni, otin jotain mukaani ja aloitin uuteen tutustumisen. Nyt olen ollut viisi kuukautta uuden edessä ja kohta uusikaan ei ole enää uutta. ”Alkua ei voi uusia” -sanonta pitää sisällään melkoisen viisauden ja siksi yritänkin työssäni … Lue lisää