Jäsenkirje 1/2022

Puheenjohtajan palsta   Uusi vuosi – entiset kujeet Uusi vuosi kääntyi tunnelmissa, joita ei vielä loppusyksystä olisi osannut enää odottaa. Koronaepidemian eri vaiheiden aikana olemme nähneet, miten haavoittuva yhteiskuntamme on vakavien tartuntatautien edessä yhä edelleen. Aiempia selvästi tartuttavampi virusvariantti on kiihdyttänyt päivittäiset tartuntatapaukset määriin, joita emme olisi epidemian alkuvaiheissa osanneet kuvitellakaan. Kiitos tieteellisen tutkimustiedon lisääntymisen … Lue lisää

Rehtorit uusista koronatoimista: Mieluummin etäopiskelu kuin loman pidennys

Jopa 85 prosenttia rehtoreista siirtyisi koulussaan mieluummin etäopetukseen kuin pidentäisi joululomaa, jos koulujen rajoitustoimia pitää lisätä koronan takia. Moni kuitenkin muistuttaa, että nykyiset rajoitukset riittävät eikä uusia tarvita. Henkilöstön jaksaminen on kovilla kaikkialla. Suomen Rehtoreiden kyselyyn uusista rajoitustoimista vastasi tänään reilut 300 ala- ja yläkoulujen sekä lukioiden ja yhtenäiskoulujen rehtoria. 85 prosenttia heistä kannattaa ensisijaisesti … Lue lisää

Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2022

Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2022! Kiitos kuluneesta vuodesta. Se on ollut haastava, siinä on ollut pilkahduksia paremmasta ja valitettavia huonoja uutisia koronatilanteen osalta. Ennustaminen on vaikeaa ja varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Kuka tietää mitä ensi vuosi tuo tullessaan? Meillä on vahva usko siihen, että tilanne paranee! Tämä aika vaatii sitkeyttä ja resilienssiä, mutta me selviydymme … Lue lisää

Jäsenkirje 11/2021

Puheenjohtajan palsta Rehtoribarometri 2021: korona, koulu ja krooniset oireet Kolmatta kertaa Suomessa toteutetun Rehtoribarometrin tulokset julkistettiin juuri ennen Pro Rexi -tapahtuman alkua torstaina 25.11.2021. Tulokset perustuivat keväällä 2021 tehtyyn kyselyyn ja sitä täydentäviin fysiologisiin mittauksiin. Koska barometri käynnistettiin keväällä 2019 ennen koronapandemian alkua, se tuottaa nyt arvokasta vertailutietoa siitä, mihin suuntaan oppilaitosten esihenkilöiden hyvinvointi on … Lue lisää

Luopumista, vaan ei luovuttamista

Luopumista, vaan ei luovuttamista Pihassamme vieraili kuluneella viikolla hinausauto. Poikani vuoden ajamaton autonropponen oli syytä siirtää loppusijoituspaikkaan, autopurkaamoon. Laitoin pojalle toiseen kaupunkiin kuvan WhatsAppilla tyhjästä tontin nurkasta, johon ei ollut päässyt lunta satamaan. Viestitellessämme asiasta en havainnut sitä samaa haikeutta, jota perheemme ensimmäinen romutettava auto oli saanut aikaan. Se oli ollut iso asia, koska luopuminen … Lue lisää

Vuoden Rehtori 2021 Ilpo Nybacka

Vuoden rehtori Ilpo Nybacka: ”Rehtori on palveluammatissa” Suomen Rehtorit ry (SURE) on valinnut Vuoden 2021 rehtoriksi tamperelaisen Ilpo Nybackan. Nybacka on Ahvenisjärven yhtenäiskoulun rehtori, joka tunnetaan rohkeana kouluarjen uudistajana, monikulttuurisuuden ymmärtäjänä sekä kodin ja koulun yhteistyön kehittäjänä. Hän on avannut koulun ovia ja ikkunoita ympäröivään yhteiskuntaan pitkäjänteisellä työllä. Hänestä rehtori on palveluammatissa, jossa pitää olla … Lue lisää

Jäsenkirje 10/2021

Puheenjohtajan palsta Rehtoribarometrin henkilökohtainen palaute tullut Rehtoribarometrin henkilökohtaiset tulokset tulivat loka–marraskuun taitteessa niille oppilaitosten esihenkilöille, jotka vastasivat kyselyyn keväällä 2021. Saamasi henkilökohtaisen palautteen perusteella pystyt muodostamaan kuvaa työhyvinvoinnistasi ja voimavaroistasi ja suhteuttamaan tietoja muiden vastaajien aineistoon. Jos olet vastannut kyselyyn useamman kerran, pystyt myös seuraamaan, miten tilanteesi on muuttunut kuluneiden vuosien aikana. Tällä kertaa kyseessä … Lue lisää